Uutinen Kemeratuesta käytetty vasta liki kolmannes Alkuvuonna eniten on tukea on maksettu nuoren metsän hoitoon.
Uutinen Suojavyöhykkeet ja säästöpuut tutuksi – Metsäkeskus kannustaa metsälenkeillä luonnonhoitoon Parin tunnin lenkkien lisäksi metsänomistajia perehdytetään luonnonhoitoon webinaarien ja sähköisen oppimisympäristön avulla.
Uutinen Budjettiesitys pitää kemerapotin ennallaan, mutta suojelurahoissa selvää nousua Valtiovarainministeriö esittää ensi vuodelle kemerarahaa 56 miljoonaa euroa.
Uutinen Metso-hanke tuo luontomatkailijat yksityismetsiin Kuusamossa Metsänomistajat voivat saada korvausta reitin varrella olevien luontokohteiden käytöstä.
Uutinen Budjettiesitys toisi lisärahaa Metso-ohjelmalle ja teiden pitoon Ensi vuoden talousarvioesitys valmistuu lokakuun alussa.
Uutinen Metsänhoitoyhdistykset pinnistelivät viime vuonna puolentoista prosentin tuloksen ”Toiminnan kehittämisen kannalta metsänhoitoyhdistysten pitäisi päästä 3–5 prosentin liiketulokseen”, sanoo Metsänhoitoyhdistysten Palvelu Oy:n toimitusjohtaja Jouni Tiainen.
Uutinen MTK seuraa HCV-metsien vaikutuksia puumarkkinoihin ja metsänomistajiin Maanomistajat voivat kysellä korkean suojeluarvon merkinnöistä metsänhoitoyhdistyksistä tai puunostajilta.
Uutinen Pistiäinen pureskelee Pohjanmaan männiköitä Ruskomäntypistiäinen aiheuttaa kasvutappioita, mutta ei tapa mäntyjä.
Uutinen Kysely: Nuorilla metsänomistajilla monimuotoisemmat arvot Tapio ja Suomen Metsäyhdistys kehittävät uutta työkalua metsänomistajan metsäsuhteen selvittämiseen.