Metsälintukantojen säilyminen boreaalisissa metsissä edellyttää 90 vuoden kiertoaikaa, Jyväskylän yliopiston tuoreessa tutkimuksessa todetaan.
Tutkimuksessa selvitettiin ekologiset rajat, joiden puitteissa vanhoihin metsiin sidoksissa olevien lintulajien kannat voivat säilyä vakaina tai elpyä aiemmasta taantumisesta. Tulosten mukaan avohakkuiden osuus ei saisi ylittää kymmentä prosenttia metsämaisemasta kymmenen vuoden aikana.
”Tämä vastaa noin 90 vuoden kiertoaikaa metsätaloudessa tai vaihtoehtoisesti viidenneksen metsien jättämistä avohakkuiden ulkopuolelle”, kertoo yliopistotutkija Rémi Duflot Jyväskylän yliopistosta.
Ekologiset raja-arvot voivat vaihdella alueittain ja eri eliöryhmien välillä. Esimerkiksi Pohjois-Suomessa metsät uudistuvat hitaammin ja toisaalta jäkälät ja sammalet saattavat olla metsälintuja herkempiä metsänkäytön muutoksille.
Runsaat hakkuut vähensivät lintuja
Tutkimusta varten tutkijat analysoivat kansallisen lintuseurannan aineistoa Etelä- ja Keski-Suomesta vuosilta 2006–2020 sekä kaukokartoitukseen perustuvia metsävarakarttoja, joiden avulla tarkasteltiin avohakkuualueiden kertymistä eri metsämaisemissa.
”Havaitsimme, että sekä yleisten metsälintujen että vanhoihin metsiin erikoistuneiden lajien runsaudet olivat pienempiä sellaisissa metsämaisemissa, joihin oli kertynyt paljon avohakkuita 20 vuoden aikana”, Duflot sanoo.
Tutkimus on julkaistu Journal of Applied Ecology -lehdessä.
Lue myös
Millainen metsäelinkeino menestyy vuonna 2050? – VTT:n laatima Tulevaisuuskompassi kertoo
Mikko Peltonen jatkaa luonto- ja maankäyttöyksikön johdossa
Luke: Koivujen lehtikatoon liittyviä yhteydenottoja on tullut paljon
Luke: puulajikoostumuksella on vaikutus avohakkuusta palautumiseen
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Sarjassa Jyväskylän Yliopiston huuhaatutkimuksia. Kun valitaan yksi sopiva muuttuja, saadaan haluttu tulos. Kanalintukantoihin vaikuttavat monet tekijät kuten esimerkiksi säät ja pedot. Nämä kaikki pitäisi tietenkin tieteellisessä tutkimuksessa ottaa huomioon. Jos kanalintukantojen kehitystä verrattaisiin esimerkiksi kanahaukan rauhoittamiseen tai supikoirien, näätien ja ilvesten lisääntymiseen saataisiin toisenlaiset tulokset.
Nuoruudessani 1940-luvulla metsät olivat nuoria ja niissä vilisi kanalintuja. Metsopoikueita näki heti pihapiirissä. Eivät metsot tai teeret ole mitenkään sidoksissa ikääntyneisiin metsiin. Etenkin pyyt viihtyvät hyvin nuorissa kasvatusmetsissä.
Meillä Keski-Suomessa on entiselle metsäpaloalueelle syntynyt männikkö, jonka mustikkakasvustoja hyödynsivät sekä metsot että teeret. Kun se oli 80-vuotias, kanalinnut olivat kadonneet.
Tilamme metsien luonteesta ja hakkuuhistoriasta johtuen kiertoaika on ollut ajoittain jopa 90 vuotta, mutta kanalintukannat ovat totaalisesti taantuneet. Mielenkiintoista on kuinka poikueiden asuinpaikan muuttuminen ajan saatossa vaikuttaa. Kun kanalintukannat olivat vielä hyviä, niin tiesin muutaman vuoden ajan löytäväni teeripoikueen tietyn hakkuuaukon tuntumasta. Kun aukko metsittyi, niin poikuetta ei enää ollutkaan vaikkei lähitienoilla ollut mitään aukkoja tehty. Myös monia tuntemiani pyyreviirejä on aikojen kuluessa hävinnyt paikan puuston ikääntyessä.
Entä sitten 20000 hehtaarin Osaran aukeiden 50-vuotiaiden metsien hyvät metsokannat. Mistä ne ovat ilmestyneet ja miten on tämä runsaus on selitettävissä. Soidinmenotkin ovat näemmä hoituneet nuorehkoissa kasvatusmetsissä.
Jos joku on käynyt vaikka vaan 60-vuotiassa metsässä, niin näkee, ettei siellä ole kanalinnuille enempää ruokaa kuin suojaakaan.
Kanalintujen poikaset tarvitsevat hyönteisravintoa ja suojaa, mitä ne löytävät taimikoista tai nuorista kasvatusmetsistä. Mitä lyhempi metsien kiertoaika on, sitä suurempi on näiden poikueille otollisten biotooppien määrä. Ja päinvastoin. Mitä enemmän ikääntyneitä metsiä on, sitä vähemmän sopivia reviirejä on.