Versowoodilla jyrkkä paluu koronasuhdanteesta, ”puukaupan hinnat ovat karanneet liian korkealle”

Maan suurimman mekaanisen puunjalostajan tunnusluvut sinänsä hyviä, mutta kalpenevat koronasuhdanteeseen verrattuna.

Versowood-puunjalostuskonserni teki kesäkuun lopussa päättyneenä tilivuotenaan liikevaihtoa 508,3 miljoonaa euroa, mikä on 148 miljoonaa euroa edelliskautta vähemmän. Liikevaihto tavallaan palasi koronasuhdannetta edeltävälle, mutta silti lähtötilannetta korkeammalle tasolle.

Liikevoitto supistui suunnilleen liikevaihdon supistumista vastaavalla määrällä, 150 miljoonalla eurolla 40,9 miljoonaan. Liikevoittoprosentiksi tuli sinänsä hyvä kahdeksan prosenttia, mutta pudotus aiemman kauden 29 prosentista on jyrkkä.

Tulostiedotteen mukaan liikevaihdon pienentyminen johtui tuotteiden hinnanlaskusta sekä talouden epävarmuuden tuomasta rakentamisen ja volyymien laskusta. Toisaalta Ukrainan sodan aiheuttamat muutokset energiamarkkinassa vahvistivat sivutuotteiden ja energialiiketoiminnan kysyntää. Puupakkaustuotteissa tilikausi oli kokonaisuudessaan vahva.

Omavaraisuusaste laski lähes kahdeksalla prosenttiyksiköllä, mutta pysyi sahayhtiöksi varsin korkeana, 60,2 prosentissa.

Näkymät vaikeat, tuotannonrajoitukset todennäköisiä

Versowood luonnehtii kotimaan rakentamisen ja erityisesti asuntorakentamisen näkymiä vaikeiksi. Uusien asuntorakentamisen aloitusten määrän ennakoidaan jäävän puoleen viime vuodesta. Suurimpana syynä ovat nopeasti nousseet elinkustannukset ja korot.

Loppuvuoden ja talven liiketoimintanäkymät ovat toimitusjohtaja Ville Kopran mukaan sumeat ja samalla haastavat.

”Päätuotteissamme kysynnän ennakoidaan pysyvän heikkona ensi kevääseen saakka. Versowoodin liikevaihdosta suurin osa tulee kuitenkin viennistä ja tilanne vaihtelee jonkin verran markkinoittain.”

Sahan sivutuotteiden eli lähinnä hakkeen ja energialiiketoiminnan kysynnän uskotaan jatkuvan voimakkaana, samoin puupakkausliiketoiminnan kannattavuuden ennakoidaan pysyvän hyvällä tasolla.

”Raaka-aineen hinta asettaa haasteen kannattavuudellemme tulevan tilikauden aikana. Puukaupan hinnat ovat karanneet liian korkealle, eivätkä ole seuranneet lopputuotteiden kysynnän heikentymistä. Todennäköisesti alan toimijat joutuvat rajoittamaan tuotantoaan tulevan syksyn ja talven aikana.”

Investointien ja veljesrauhan vuosi

Sahaustuotanto laski viidellä prosentilla 1,3 miljoonaan kuutiometriin, lähinnä Vierumäen sahalinjan investointiseisokin vuoksi. Puunhankintamäärä oli 3,28 miljoonaa kuutiometriä.

Tilikauden investoinnit olivat 45 miljoonaa euroa, joista suurimpia Vierumäen toinen sahalinja sekä tuorelajittelun uudistaminen, Heinolan liimapuutehtaan alkupään uudistaminen, Vierumäen liimapuutehtaan jyrsinkone sekä Vierumäen 14 megawatin lämpölaitos.

Versowoodin ostaman Kissakosken sahan tuotanto käynnistyi elokuussa 2022 ja tilikauden aikana sahalla tehtiin tukkikentän ja tukkilajittelun uudistamisinvestointi. Hirvensalmella sijaitseva Kissakosken saha sahaa pelkästään pikkutukkia.

Konsernin emoyhtiön omistuksessa tapahtui merkittävä muutos, sillä Versowood Group Oy osti toisen omistajaveljeksen Pekka Kopran kaikki hallussaan olleet osakkeet. Osakkeet mitätöitiin hankinnan jälkeen ja yhtiön ainoaksi omistajaksi jäi Ville Kopra.

Versowood on maan suurin mekaanisen puunjalostuksen yritys.

 

Konsernin liikevaihdon jakautuminen

  • sahaus 45 %
  • liimapuu 13 %
  • puupakkaukset 12 %
  • sahauksen sivutuotteet 11 %
  • ensiasteen jalosteet 9 %
  • energia 5 %
  • muut 5 %

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa