150 vuotta tehtaasta museoksi

Verlan vanha puuhiomo ja pahvitehdas sekä tehdasalueen asuinrakennukset tutustuttavat 1800-luvun teollisuuteen ja kulttuuriin.

Verlan punatiiliset tehdasrakennukset ovat hyvin säilynyt esimerkki 1800-luvun uusgoottilaisvaikutteisesta tehdasarkkitehtuurista. Patruunan asunto, eli pytinki, edustaa 1800-luvun lopun puurakentamista, jossa on vaikutteita sekä sveitsiläisestä että karjalaisesta tyylistä. (Kuvaaja: Seppo Samuli)

Muinaiset asukkaat ovat jättäneet jälkensä Verlankoskesta kohoavaan kallioseinämään. Punaisella maalatusta kalliomaalauksesta voi erottaa ihmis- ja eläinhahmoja, ja se on ajoitettu suunnilleen kampakeraamisen kulttuurin aikaan.

Noin 7 000 vuotta myöhemmin Verlaan muuttivat työläiset. Koski valjastettiin Suomen suuriruhtinaskunnan kasvavan puuteollisuuden käyttöön, ja kylä syntyi tehtaan ympärille.

Herra Hugo Neuman perusti Verlaan puuhiomon vuonna 1872, mutta puinen rakennus paloi melkein heti, vuonna 1874. Sitten tulivat herrasmiehet Gottlieb Kreidl ja Wilhelm Dippel, jotka perustivat uuden hiomon. Verlassa alettiin tuottaa myös pahvia.

Puinen kuivaamo paloi vuonna 1893, mutta tilalle nousseet punatiiliset tehdasrakennukset ovat säilyneet lähes alkuperäisessä asussaan.

Nykyisin Verla on matkailijoiden käytössä. Tehdasalueella voi tutustua teollisuushistoriaan oppaiden kanssa, ja vanhat työläisten asunnot on muutettu vuokramökeiksi turisteille. Jopa vanhan uittokämpän voi varata itsenäiseen majoittumiseen, ja kalliomaalauksia voi ihailla parkkipaikalta tai vaikkapa veneen kyydistä.

Verlan tehdasmuseon opas Veeti Tavi kertoo, että Verlassa tuotettu pahvi oli hyvässä maineessa. Parhaimpina vuosina pahvia on valmistettu melkein 3 miljoonaa kiloa. 1930-luvun loppupuolella pahvia myytiin paljon muun muassa Puolustusvoimille ammuslaatikoita varten.

Vedestä voimaa

Tehdas toimi kokonaan lihas- ja vesivoimalla 1920-luvulle asti. Muun muassa pyöreät hiomakoneet saivat käyttövoimansa koskesta hammasrattaiden ja turbiinin avulla. Työntekijääkin tarvittiin täyttämään uunit puulla ja aloittamaan prässääminen. Vaatteet olivat siinä työssä koko ajan likomärät, eikä tahtia saanut hidastaa.

Verlan pahvi syntyi pelkästä puuhiokkeesta ja vedestä, ilman mitään kemikaaleja. Hiomakoneelta hioke jatkoi matkaansa kourua pitkin alakertaan, jossa siitä tehtiin metrin pituisia ja 70 senttiä leveitä arkkeja.

Mekanismi on ollut samanlainen kuin mitä vielä nykyisinkin paperiteollisuudessa käytetään. Kokoojakoneen rumpuviira nosti hiokemassan pyörimään ympärilleen, ja samalla vettä valui pois.

Massa kertyi päärummulle, ja kun pahvi oli oikean paksuista, se pyöräytti pientä rengasta, joka puolestaan soitti kelloa. Siitä työntekijä tiesi, että pahvi oli valmista leikattavaksi.

Verlassa pyrittiin omavaraisuuteen: aluksi säästösyistä ja materiaalien saatavuusongelmien vuoksi, myöhemmin siksi, että koneet olivat niin vanhoja, ettei niihin välttämättä enää saanut varaosia. Omalla konepajalla pystyttiin korjaamaan kaikenlaista, eikä mitään heitetty hukkaan. Esimerkiksi kuorimiskoneesta lentelevät kaarnanpalat hyödynnettiin polttopuina.

Miehet oli rautaa, ja naisetkin

Työvuorot olivat ennen Suomen itsenäistymistä ja työaikalakia 12 tunnin mittaiset, ja tehdas oli käynnissä yötä päivää. Työt oli jaettu naisten ja miesten kesken: naisten tehtävissä tarvittiin sorminäppäryyttä ja miesten tehtävissä fyysistä voimaa.

Esimerkiksi yli 2 000 kiloa painava hio­makivi vaihdettiin käsin nostamalla. Verlan naisetkaan eivät olleet heiveröisiä. He työskentelivät pahvirummulla ja kuivaamossa ja joutuivat nostelemaan painavia pahviarkkeja. Kokoojakoneilla työskenteleviä naisia kutsuttiin massakarhuiksi.

Työläisten elämä keskittyi tehtaan ympärille, ja heille kehittyi omanlaistaan kulttuuria ja huumoria. Oli tavallista, että pariskunnat tapasivat tehtaalla.

1800-luvun teollisuudelle oli tyypillistä, että tehtaiden johtajat eli patruunat suhtautuivat työläisiin isällisen holhoavasti. Työväenluokkaa pyrittiin ohjailemaan kunnollisiksi, ja Verlan kylässäkin ensimmäisen kansakoulun perusti tehdas vuonna 1890.

Tehtaan palveluksessa saatettiin olla pitkäänkin. Herman Kinnari -niminen työmies teki Verlassa peräti 55 vuoden uran. Kauas ei jäänyt myöskään 51,5 vuotta palvellut Maria Mattsson, josta on tullut pieni legenda. Hän työskenteli koko elämänsä saman punnitusvaa’an vieressä ja pystyi lopulta arvioimaan pahviarkkien painon erittäin tarkasti pelkällä käsituntumalla.

Elämä sulkemisen jälkeen

Pahvitehdas suljettiin vuonna 1964, mutta siihenkään ei Verlan tarina loppunut. UPM perusti Verlaan Suomen ensimmäisen teollisuusmuseon vuonna 1972.

Suomessa on ainoastaan seitsemän Unescon maailmanperintökohdetta, ja Verla on niistä yksi.

Nyt on siis Verlan tuplajuhlavuosi, kun itse tehdas täyttää 150 vuotta ja museo viisikymmentä. Syntymäpäiviä on vietetty juhlimalla, teemanäyttelyillä ja Verlan tehdasmuseo 50 vuotta -juhlajulkaisulla.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa