Hieskoivun kautta kuusikko

Rehevillä turvemailla kuusikko uudistuu jatkuvalle kasvatukselle hieskoivuvaiheen kautta.

Kehitys päätehakkuukuusikosta jatkuvaan kasvatukseen. Lähtötilanteessa vasemmalla tasaikäinen kuusikko, jossa sekapuuna hieskoivua ja kuusen alikasvosta. Hakkuussa hieskoivut säästetään verhopustoksi pitämään heinä kurissa ja suojaamaan kuusialikasvosta hallalta, jolloin alikasvos varttuu ja tihenee. Kun kuusialikasvos on varttunut, hieskoivut poistetaan ja alikasvos vapautetaan jatkamaan kasvua. (Piirros: Marianne Minkkinen )

Rehevien maiden uudistaminen kuuluu metsänhoidon kinkkisiin kysymyksiin. Tehoketju muokkaus, kunnostus-ojitus, istutus, useita heinänpolkemisia ja pari raivaussahakertaa on varmin keino, mutta myös älyttömän kallis.

Etelästä pohjoiseen mentäessä kustannus pysyy samana, mutta tuotto-odotus pienenee. Siksi etenkin pohjoisempana rehevien pohjien luontainen uudistaminen kiinnostaa, vaikka keinoissa onkin haparoinnin makua. Kuusikon muuttaminen jatkuvalle kasvatukselle hieskoivuvaiheen kautta saattaa kummastuttaa, mutta sille on perusteita.

Metsänhoitoa, taloutta ja politiikkaa

Rehevät pohjat ovat usein ojitettujen turvemaiden kuusikoita. Uudistuskypsyyteen varttuvia turvemaita on paljon, ja ne tuovat mukanaan valtavat ongelmat, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Sauli Valkonen sanoo.

”Uudistamismenetelmiä ei ole kehitetty ja eväät ovat vähissä, joten tarjotaan kaavamaisesti päätehakkuuta, täysmuokkausta kunnostusojituksineen ja istutusta kuuselle.”

Turvemaiden uudistamisessa puntaroidaan, mitkä metsänhoitotoimet ovat taloudellisesti järkeviä. Ratkaisua haetaan pienaukoista ja jatkuvasta kasvatuksesta – ja kun rehevillä mailla ollaan, niin puulajina on kuusi.

Avainkysymys on, onko kuusikon alla nuorennosta, kuusentaimia. Jos alikasvostaimia on valmiina, näkymät ovat hyvät. Jos niitä ei ole, niin onnistuminen on epävarmaa.

Syitä alikasvostaimien puuttumiseen voi olla kaksi. Joko kasvatusasento on umpitiheä, jolloin niitä ei valon puutteessa ole syntynyt, tai alikasvos on ränsistyneen näköistä. Kasvatusasento voi myös olla avoin ja maapohja on heinittynyt.

Hieskoivun hyväksi

Tiheä kasvatusasento on kahdesta vaikeasta lähtötilanteesta helpompi, sillä siitä voi edetä väljentämisen kautta, jolloin kuusikkoon alkaa muodostua hyvälaatuista alikasvosta.

Jos taas on hyvin harva kasvatusasento, heinittynyt pohja ja alikasvos puuttuu, niin on järkevää tehdä päätehakkuu ja sallia hieskoivun nousu. Valkonen painottaa, että hieskoivu on kuitenkin välivaihe.

”Kun välillä syntyy hieskoivusukupolvi, sen alle puolestaan tulee uusi kuusisukupolvi luontaisesti.”

Jos alikasvosta ei ole, pienaukot saattavat olla poimintahakkuita tehokkaampi tapa matkalla kohti eri-ikäistä metsää.

Reunametsä pitää heinittymisen kurissa viidestä kymmeneen metriin, mutta vaikutus ei yllä aukon keskelle, jossa heinittyminen saa lisävauhtia hakkuutähteiden ravinteista.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 16/2018

Kommentit (3)

  1. Entäs tämä vanha konsti, joka on kehitetty jo aikoja sitten : kaistalehakkuu. Jos ei tule kuusikkoa kaistaleisiin ,niin ainakin koivikko tulee. Sen jälkeen koivikon alle tulee kuusikko, kun koivikkoa harvennetaan ja hakataan suojuspuuvaiheen jälkeen pois . Välialueet voidaan vaikkapa väljentää suojuspuuasentoon vaiheittain tai hakata myöhemmin aukoiksi ja uudistaa osin istuttamalla + osin luontaisilla taimilla .

    Jos ei välttämättä haluta päätyä jatkuvankasvatuksen metsään, niin on hyvä keino pienentää uudistuskuluja. Pienaukoissa taimet kasvavat kuitenkin hitaasti.

  2. Minusta kyse ei ole jatkuvasta kasvatuksesta, koska siihen kuusikkoon ei yleensä synny eri-käistä kuusentaimikkoa.

    Oma kokemus Saarijärveltä. Tilanne on suunnilleen sama kuin alloittajan kuvaama. Siellä oli ojituksen jälkeen syntynyt hieskoivuvaltainen metsä. Koivujen poiston jälkeen jäljelle oli jäänyt kuusikko, jonka neljän eri ensiharvennuskuvion jatkokäsittelyä pähkäilimme viime kesänä. Siis olisiko mahdollista jonkin tyyppinen jatkuva kasvatus. Kolmelle kuviolle ei ollut syntynyt kuusen taimia edes pieniin aukkoihin. Johtopäätös oli, ettei kannata suunnitella mitään poimintahakkuutyyppistä metsänkäsittelyä. Ei taimetu. Harvennetaan normaalisti ja aikanaan sitten tavalla tai toisella uudistus. Hieskoivuvaiheen kautta varmastikin onnistuu. Niinhän on jo kerran tapahtunut, mutta se on sitten seuraavien sukupolvien päätettävissä.
    Yhdessä kuviossa oli eri-ikäisyyttä ja sillä testataan poimintahakkuuta.

  3. Osaamisen ja näkemyksen puute on isoin ongelma. Valitettavasti osaamisen osalta joudutaan monesti lähtemään aivan perusasioista, vaikkapa siitä mistä tunnistaa turvemaan ja edelleen sitten turvekerroksen paksuuden merkitys ja turpeen ravinteisuus. Valtapuusto antaa usein rajallisesti tietoa siitä mitä seuraavaksi kannattaa tehdä vai kannattaaklo tehdä mitään.

    Jatkuvan kasvatuksen tapainen ketju voi olla oikea ratkaisu korpiin, mutta niitä on lopulta todella vähän. Isoin pinta-ala löytyy karuhkoista, isovarpurämeistä kehittyneistä varputurvekankaista. Niillä ei yleensä ole minkäänlaista alikasvosta, paksu raakahumuskerros on erityisen huono itämisalusta puun siemenille. Iso kysymys on miten näitä jatkossa käsitellään?

Metsänhoito Metsänhoito