Harvennushakkuun korjuujälki puhuttaa ja mietityttää monia metsänomistajia. Pahimmillaan pelko isojen koneiden metsään jättämistä jäljistä saa metsänomistajan jopa lykkäämään metsänhoidollisesti tarpeellisia hakkuita.

Korjuujäljen arviointi hakkuun jälkeen ei ole metsänomistajan näkökulmasta välttämättä helppoa. Puunkorjuuyritys Metsä-Multia Oy:n asiakkuuspäällikön Pasi Niemelän vinkein käsityksen harvennushakkuun onnistumisesta voi kuitenkin muodostaa helpommin.

Niemelä painottaa, että edellytykset koneellisen korjuun onnistumiselle luodaan usein jo taimikkovaiheessa.

”Kun taimikko harvennetaan ajallaan ja sopivaan tiheyteen, se yleensä ohjaa myös ensiharvennuksen ajankohdan luontaisesti korjuun kannalta järkevään vaiheeseen. Tarvittaessa korjuukelpoisuus kannattaa varmistaa raivaussahalla tehtävällä ennakkoraivauksella.”

Toinen tärkeä lähtökohta on vuoropuhelu metsänomistajan ja puunkorjaajan välillä. Kun metsänomistaja tuo jo puukauppaa tehdessään selkeästi esille omat toiveensa ja tavoitteensa, on korjuussa mahdollista reagoida metsässä vastaan tuleviin asioihin.

”Tyypillisesti toiveet liittyvät harvennusvoimakkuuteen, maisemaseikkoihin sekä ympäristöasioihin. Soitamme aina metsänomistajalle korjuun alkaessa, jotta näkemys huomioitavista asioista olisi mahdollisimman yhteneväinen”, kuvailee Niemelä.

Hankalin tilanne on silloin, jos kuljettaja kokee tehneensä kaiken hyvin ja jälki on teknisesti moitteetonta, mutta metsänomistaja ei olekaan jostain syystä tyytyväinen.

Yleisilmeestä liikkeelle

Hakkuukoneenkuljettajat tekevät työn ohessa jatkuvasti omavalvontaa. Lisäksi korjuujälkeä mitataan esimerkiksi metsäyhtiöiden korjuuyrityksiltä edellyttämissä tarkastuksissa sekä Suomen metsäkeskuksen otantatarkastuksissa varsin tarkoin koealamittauksin. Metsänomistaja voi arvioida korjuun onnistumista myös yleisluontoisemmin.

”Itse aloitan arvioinnin aina leimikon yleisilmeestä. Kun saapuu varastopaikalle, yleisnäkymä kertoo jo paljon. Jos pinot ovat ojennuksessa ja näkymä leimikolle siisti, voi olettaa, että muihinkin asioihin on osattu kiinnittää huomiota”, Niemelä sanoo.

Harvennushakkuulla luodaan lähtökohtaisesti edellytykset sille, että metsän arvokasvu on jatkossa metsänomistajan tilipussin kannalta optimaalinen.

”Metsässä kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, että kasvamaan ovat jääneet oikeat puut. Laadukkaimpien runkojen, joista on odotettavissa tukkia, pitää olla jatkossa järeytymässä.”

Keskeinen asia on myös oikea harvennusvoimakkuus. Jos metsänomistaja ei ole esittänyt erityistoiveita, noudatetaan harvennusvoimakkuudessa hyvän metsänhoidon suositusten mukaisia harvennusmalleja.

”Ensiharvennuksilla jäävän puuston määrää voi arvioida runkoluvun perusteella, mutta myöhemmillä harvennuksilla relaskoopilla mitattu pohjapinta-ala kertoo tilanteesta paremmin”, Niemelä huomauttaa.

Ensiharvennuksilla runkolukua voi arvioida säteeltään 11-metrisen puoliympyräkoealan avulla. Näin tekevät myös hakkuukoneenkuljettajat työn edistyessä.

”Kun ajouralta mitatun koealan sisään jäävien puiden lukumäärä kerrotaan 52,6:lla, saadaan puumäärä hehtaarilla.”

Esimerkiksi männikön ensiharvennuksen jälkeen puita pitäisi löytyä koealalta maapohjasta ja puuston järeydestä riippuen 14–21 kappaletta, mikä tarkoittaa noin 700–1 100 runkoa hehtaarilla.

”Hehtaaria kohden on syytä mitata puusto vähintään kahdesta tai kolmesta kohdasta, jotta tulos on riittävän luotettava.”

Huomio ajouraverkostoon

Harvennushakkuun onnistumisen kannalta keskeistä on, että ajourat on suunniteltu järkevästi. Hakkuukoneenkuljettajan on huomioitava uria suunnitellessaan muun muassa maaston muodot, kantavuus ja puutavarakertymä.

”Yleisesti voi sanoa, että kun ajouraverkosto on järjestelmällinen, tuottaa se korjuun laadun kannalta parhaan lopputuloksen. Jos esimerkiksi risteyksiä on tarpeettoman paljon, vaikuttaa se jäävään puustoon väistämättä”, Niemelä toteaa.

Suositukset edellyttävät keskimäärin vähintään 20 metrin ajouraväliä, mikä pystytään maaston salliessa toteuttamaan nykyisellä konekalustolla hyvin.

”Uraväli päätetään käytännössä ensiharvennuksella, toisella harvennuksella uravälin kasvatus ei oikein enää onnistu.”

Kivennäismaalla Metsäkeskuksen ohjeistuksen mukainen ajouran suositeltu leveys on keskimäärin korkeintaan 4,6 metriä ja turvemailla 5,1 metriä.

”Uran reunapuiden vaurioitumisen välttämiseksi kannattaa mielestäni hyödyntää suositusten mukainen uraleveys ja vastaavasti pitää uraväli vähintään suositusten mukaisena”, sanoo Niemelä.

Ajouran leveys mitataan kymmenen metrin mittaiselta suoralta ajouran pätkältä siten, että uran molemmilta puolilta lähinnä uraa sijaitsevasta rungosta mitataan etäisyys uran keskelle ja tulokset lasketaan yhteen.

Korjuussa puun rungoille, juuristolle tai maastolle aiheutuneet vauriot ovat myös helposti todettavissa. Tässäkin asiassa yleisnäkymä kertoo paljon. Jos yleissilmäily ei paljasta kuin korkeintaan yksittäisiä vaurioita, on tilanne todennäköisesti hyvä. Jos vaurioita osuu silmiin runsaasti, voi tarkempi tarkastelu olla tarpeen. Runko- ja juuristovaurioiden määrä on suositusten sallimissa rajoissa, mikäli niitä on alle viidessä prosentissa puista.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.