Parituhatta hoidettua metsähehtaaria tuovat mallasmiehelle mielenrauhaa

Eri-ikäinen puusto varmistaa metsäluonnon hyvinvoinnin, sanoo suurmetsänomistaja Pär-Gustaf Relander.

Pär-Gustaf Relanderin metsiä on vuosikymmenten ajan uudistettu metsänhoitosuunnitelmien mukaisesti. (Kuvaaja: Petteri Kivimäki)
Pär-Gustaf Relanderin metsiä on vuosikymmenten ajan uudistettu metsänhoitosuunnitelmien mukaisesti. (Kuvaaja: Petteri Kivimäki)

”Uskon vakaasti siihen, että jos metsää hoitaa, se kasvaa ja voi hyvin. Taustalla on koko ajan se hassu ajatus, että ne asiat mitä minä teen metsälle nyt, ne eivät ole minulle vaan lapsilleni”, Pär-Gustaf Relander sanoo.

Olemme Relanderin sielunmaisemassa Kuhmoisissa, jossa sijaitseva 400 hehtaarin laajuinen metsäpalsta on pääosin reheväkasvuista kuusikkoa, koivua nousee sekaan pyytämättä. Korkeimmilla kangasnyppylöillä mänty on valtalaji.

”Suvussa tapana on ollut ostaa lisää metsää, jota ei koskaan myydä. Itse olen hankkinut noin 200 hehtaaria”, Relander sanoo.

Hänen päätyönsä on Itämeren alueen suurimman mallastamon Viking Maltin hallituksen puheenjohtajuus. Relander on yhtiön suurin omistaja Polttimo Oy:n kautta ja edustaa perheyrityksen viidettä omistajapolvea. Noin puolet Relanderin yhteensä noin 1 800 hehtaarin metsäalasta periytyy sadan vuoden takaa.

Pär-Gustaf Relander myy vuosittain tuhansia kuutioita puuta. Suuri pinta-ala vie väistämättä aikaa, metsäasiat tulevat työpöydälle vähintään kerran kuussa, vaikka itse Relander ei raivaussahaan tai pottiputkeen tartu.

”Käyn kerran kahdessa vuodessa kaikki metsät kävellen läpi.”

Metsän keskellä sijaitsevan lammen ympäristön Relander on rauhoittanut itse, mutta mihin- kään rauhoitusohjelmaan hän ei metsiään halua.

Metsän ehdoilla

Metsiä on jo vuosikymmenten ajan uudistettu huolellisesti metsänhoitosuunnitelmien mukaisesti. Joukkoon mahtuu pieniä aloja, joissa ei ole tehty hakkuita ainakaan kahden viime sukupolven aikana. Metsänhoitosuunnitelmaa seurataan puumarkkinoiden hintatasosta piittaamatta.

”Toimenpiteet tehdään aina metsän, ei markkinoiden ehdoilla. Minulla on ollut onni, että ne asiantuntijat, jotka toimivat Kuhmoisten, Keiteleen ja Lahden metsänhoitoyhdistyksissä, ovat hoitaneet hakkuiden kilpailuttamisen todella hyvin.”

”Joskus haluan suunnitelmaan muutoksia. On paikkoja tai alueita, joissa haluan säilyttää puuston tai haluan kasvattaa turvavälejä vesistöön. En halua mitään virallisia suojelualueita, mutta muodostan kyllä sellaisia itse.”

Metsä tarkoittaa Relanderille myös mielenrauhaa.

”Vietämme perheen kesken paljon aikaa metsässä. Itselleni tämä on se paikka, missä sydän lepää. Tiedän missä jänikset juoksevat, missä teeret ja pyyt pesivät. Tiedän hirvien kulkureitit, ja myös sen, missä karhu on. Ja minulla on pihametso!” Relander iloitsee.

Supikoiran ja näädän loukuttaminen on saanut metsäkanalintupopulaatiot kukoistamaan.

Jatkuvaa kasvatusta Relander ei harjoita, se ei hänen metsiinsä sovellu. Relanderin mielestä 10 hehtaarin aukko ei vielä ole avohakkuu.

”Avohakkuu on paljon suurempi. Tiedän, että monet ovat tästä eri mieltä. Luonto voi paremmin, jos ja kun metsässä on paljon eri ikäisiä kuvioita, siellä on keväisin ääntä ja elämää. Vanhat metsät ovat hiljaisia.”

Mahdollisimman hyvin kasvava metsä on myös paras tapa kasvattaa hiilivarantoa.

”En halua tehdä turhia asioita, jotka vaarantaisivat kasvua. En ole tavannut yhtään metsänomistajaa, joka ei halua pitää metsistään ja metsäluonnosta huolta.”

Maisemansuojelu mietittävä uusiksi

Viime aikoina Relander on monen muun metsänomistajan tavoin joutunut miettimään, mikä on paras tapa hillitä kaarnakuoriaistuhoja.

”Pitääkö suosia lehtimetsiä vai sekapuustoa? Onko lehtipuuvyöhykkeistä muuriksi estämään kuoriaisen etenemistä? Vai olisiko parasta jättää kaarnakuoriaisten valtaamat puut houkuttelemaan kuoriaisten luontaisia vihollisia, ja poistaa niiden ympäriltä puut joihin kuoriainen voi siirtyä? Ruotsissa kuoriaistuhoja on ollut pidempään, ja voisimme ehkä saada oppia sieltä”, Relander pohtii.

Kaarnakuoriaistuhoja hän ei ole vielä nähnyt Kuhmoisten metsissään, mutta kotikaupungissa Lahdessa niitä on jo paljon. Haasteeksi on muodostunut se, että metsät ovat Lahden kaupungin yleiskaava-alueella, ja metsätyöt vaativat siksi maisematyöluvan.

”Lupaa on vaikea saada, koska kaikkea puustoa ja maisemaa halutaan suojella. Viimeisimmän maisemaluvan saaminen kesti yhdeksän kuukautta, saimme sen tälle keväälle ja pääsemme poistamaan tuhoutuneet puut.”

Ongelma tulee siitä, että metsälainsäädäntö ja maanomistajan vastuu ovat ristiriidassa kuntien luonnonsuojelutoimen kanssa.

”Olen metsänomistajana vastuussa, etteivät tuholaiset leviä. Tässä herää kysymys, että entä jos maisemalupaa ei olisi saatu? Olisiko silloin vastuu metsätuhoista siirtynyt Lahden kaupungille? Tämä on tosi vaikea yhtälö.”

Relanderin metsiin tehdyt istutukset ovat pääosin kuusta ja mäntyä, ja on aika miettiä, pitäisikö istuttaa jotakin muuta.

”Tuholaispotentiaali ei välttämättä realisoidu minun aikanani, mutta se on tulossa. Nyt pitäisi tehdä päätökset, että tilanne olisi hyvä myös 40 vuoden kuluttua. Keiteleelle olen istuttanut sekaisin koivua ja lehtikuusta, mikä on onnistunut hyvin.”

Juuri nyt lehtikuusitukilla ei olisi suuremmin markkinoita, mutta mekaanisen puunjalostustekniikan diplomi-insinöörin koulutuksen saanut Relander uskoo, että suomalainen puuteollisuuskin muuttuu.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut