Metsänomistaja | Tuhat kilometriä metsään

Pitkä välimatka ei haittaa Inarissa asuvaa Mervi Haavistoa hänen pohtiessaan, miten suvun Lammilla sijaitsevia metsiä voisi hoitaa.

Mervi Haavisto istuu Papan huilauskiveksi nimetyllä kivellä. Siinä Haaviston isänisä piti usein lepotauon palatessaan metsätöistä kotiin. (Kuvaaja: Seppo Samuli)

Tänne Mervi Haavisto tulee aina, kun hän käy kotitilallaan Lammilla Kanta-Hämeessä: katsomaan, onko vanha, kuusikon keskellä seisova kiviaita edelleen pystyssä.

Nyt jo sammaleen peittämä kiviaita on ainoa merkki siitä, että paikalla on vielä 1950-luvulla ollut asuintalo pihapiireineen. Kiviaita ympäröi aikoinaan pientä perunamaata. Nyt paikalla kasvaa varttunut kuusikko.

”Tämä on tällaista kulttuurihistoriaa. Ehkä kiviaidasta tulee vielä joskus muinaismuisto. Täytyy pitää huolta, ettei motokuski riko sitä”, Haavisto pohtii.

Hän ennakoi kiviaidan ympärillä kasvavan kuusikon kaipaavan lähiaikoina harvennusta. Joitain vuosia se saa kuitenkin vielä kasvaa.

”Täällä on aika paljon viallisia puita. Ne täytyy ottaa pois”, Haavisto toteaa.

Mervi Haavisto istuu Papan huilauskiveksi nimetyllä kivellä. Siinä Haaviston isänisä piti usein lepotauon palatessaan metsätöistä kotiin.

Taimet omasta takaa

Haaviston lapsuudenkoti sijaitsee kivenheiton päässä kuusikosta. Kuusikon vieressä kulkevan soratien varressa on iso kivi, joka on nimetty Papan huilauskiveksi. Siinä Haaviston isänisä piti usein lepotauon palatessaan metsätöistä kotiin.

Nyt jo edesmennyt isänisä oli innokas metsämies. Tilaan kuuluu muutama kymmenen hehtaaria metsää, ja valtaosa siitä on tämän istuttamia kuusikoita.

”Pappa metsitti silloiset lepikot ja ryteiköt kuuselle. Nykyisin tilan metsät ovat pääosin varttunutta puustoa”, Haavisto kertoo.

Kuusentaimista oli sotien jälkeen pulaa, mutta isoisä selätti ongelman ottamalla lapset mukaan metsänuudistamistöihin. Haaviston isä ja tämän sisarukset perustivat jokainen vuorollaan oman taimitarhansa, joilla tarvittavat kuusentaimet kasvatettiin.

”Meillä puhutaan vieläkin esimerkiksi Marja-Leenan metsiköstä”, Haavisto sanoo ja viittaa tätinsä kasvattamilla taimilla perustettuun metsikköön.

Pitkä opiskelumatka

Tällä hetkellä suvun metsät ovat Haaviston vanhempien nimissä, mutta tulevaisuudessa ne siirtyvät Haavistolle ja tämän veljelle. Tästä innostuneena Haavisto aloitti tänä syksynä metsätalous­insinöörin opinnot Hämeen ammattikorkeakouluun kuuluvalla Evon metsäkampuksella.

”Tuntuu, että lähdin liikkeelle ihan nollatasosta, vaikka olen kasvanut maalla ja seurannut metsien hoitoa kotona. Nyt ymmärrän jopa, mistä Metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen lähettämissä papereissa puhutaan.”

Haavisto asuu Inarissa Lapissa, joten matkaa kodin ja opiskelupaikan välillä on noin tuhat kilometriä. Hän halusi kuitenkin opiskella Etelä-Suomessa.

”Etelä- ja Pohjois-Suomen metsät ovat niin erilaisia, etten voisi opetella hoitamaan metsiäni esimerkiksi Rovaniemellä.”

Haavisto opiskelee työnsä ohessa. Opetus koostuu sekä lähi- että etäopetuksesta, ja etäopetukseen hän osallistuu kotoa käsin. Lokakuun puolivälissä käynnissä oli lähijakso, ja Haavisto suunnitteli olevansa Lammilla marraskuun alkuun asti.

”Harjoittelemme nyt metsien inventointia. Seuraavaksi opettelemme raivaussahan ja moottorisahan käyttöä.”

Sammaleen peittämä kiviaita on aikoinaan ympäröinyt pientä perunamaata.

Metsätyöt kiinnostavat

Myös ansiotyönsä Haavisto tekee pääosin etänä. Hän työskentelee Norjassa sijaitsevan Kveeni-instituutin tiedottajana. Instituutti pyrkii muun muassa kehittämään ja tekemään tunnetuksi kveenin kieltä ja kulttuuria. Kveeni on suomensukuinen kieli, jota puhutaan Norjan Lapissa.

”Olen kiinnostunut pohjoisesta ja pohjoisista kielistä. Suoritin aikoinaan taiteen maisterin tutkinnon Lapin yliopistossa ja tällä hetkellä teen gradua inarinsaamesta Oulun yliopistoon”, Haavisto kertoo.

Metsäalan töihin siirtymistä hän ei ainakaan toistaiseksi suunnittele. Ajatus viestintä- ja metsäosaamisen yhdistämisestä on kuitenkin käynyt mielessä, samoin se, että osan vuodesta viettäisi Lammilla metsätöissä.

”Jos elantonsa saisi osittain metsästä, voisi hieman downshiftata. Ainakin istutus ja taimikonraivaus ovat sellaisia metsätöitä, joita voisin tehdä itse.”

Kirjanpainaja huolettaa

Tiheän sammalpeitteen keskeltä pilkistää siellä täällä syksyn ruskettamia sinivuokon lehtiä. Luontaisesti syntyneitä kuusentaimia on paikoin vieri vieressä. Vanhan kiviaidan vieressä makaa katkennut kuusenlatva.

”Mieheni mielestä tämä on satumetsä, mutta minulle tämä on talousmetsä. Satumetsiä ovat Evolla sijaitsevan Kotisten aarnialueen kaltaiset aarniometsät”, Haavisto sanoo.

Hän uskoo, että suvun metsää hoidetaan talousmielessä jatkossakin, mutta pohtii, voisiko metsänhoitoa kehittää luonnonmukaisempaan suuntaan. Hän on kiinnostunut varsinkin tilalla olevista pienistä lehtolaikuista, jotka säästyivät, kun metsää aikoinaan raivattiin pelloksi. Myös metsien rooli hiilinieluina kiinnostaa.

Huolta Haavistossa herättää kuusen pahimman tuhohyönteisen kirjanpainajan runsastuminen.

”Saa nähdä, miten laajasti kuusesta pitää luopua. Lehtikuusta olisi kiva kokeilla.”

Se, milloin metsät siirtyvät Haavistolle ja hänen veljelleen, on vielä auki. Haaviston mukaan on myös mahdollista, että metsänomistus hyppää yhden sukupolven yli suoraan hänen pojilleen.

”Olen kiinnostunut metsistä, mutta minun ei välttämättä tarvitse omistaa metsää. Metsä voisi hyvin olla poikien nimissä, kunhan se säilyy suvussa.”

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito