Onko jatkuvasta kasvatuksesta luvattu liikaa?

Vertailulaskelmat jatkuvan kasvatuksen ja tasaikäisten metsien kasvusta epäilyttävät metsien hoidon ja puuston kasvun tutkijoita.

Taimien elinvoiman säilyttämiseksi valtapuustoa on harvennettava voimakkaasti. Luken tutkimusmestari Markku Rantala tutkii alikasvoskuusta Lapinjärven tutkimusmetsässä. (Kuva Mikko Riikilä)

Seuraavassa ei oteta kantaa, kannattaako metsä kasvattaa jatkuvasti peitteisenä vai tasarakenteisena. Sen metsänomistaja saa päättää itse – toivottavasti myös tulevaisuudessa. Tarkoitus on sen sijaan saada tolkku kiistanalaista laskelmista, joilla vertaillaan jatkuvan kasvatuksen ja tasaikäisten metsien kasvua.

Itä-Suomen yliopiston professori Timo Pukkala kirjoitti blogissaan 25. elokuuta (Forest Issues – Itä-Suomen yliopisto), että jatkuvan kasvatuksen metsät kasvavat paremmin tai vähintään yhtä hyvin kuin tasarakenteiset.

Väitteensä tueksi hän esitti kaksi esimerkkiä. Niistä ensimmäisessä jatkuvan kasvatuksen menetelmällä hoidetun metsän vuotuiseksi keskikasvuksi todettiin 70 vuoden jaksolla 6,4 kuutiota hehtaarilla. Tasaikäisen, lehtomaisen kankaan istutuskuusikon vuosikasvu oli 6,0 kuutiota.

Vertailu oli tehty Luonnonvarakeskuksen (Luke) puuntuotoksen professorin Jari Hynysen laatimalla kasvumallilla. Hynynen kuitenkin oudoksuu tapaa, jolla mallia on käytetty.

”Mallilla ei voi arvioida koko kiertoajan keskikasvuja, eivätkä tutkimuksemme tulokset tue Pukkalan tulkintaa kasvun tasoista. 1980-luvulta alkaneiden mittausten mukaan harvennusvaiheen tasaikäisten kuusikoiden tilavuuskasvu on keskimäärin 11,9 kuutiota hehtaarilla. Poimintahakkuin käsitellyillä koealoilla kasvu on ollut 5,8 kuutiota.”

Pukkalan esittämiä kasvulukuja Hynynen pitää epäuskottavina.

”Uusimman valtakunnan metsien inventoinnin mukaan eteläisen Suomen metsien keskimääräinen vuosikasvu on 6,8 kuutiota hehtaarilla. Vaikea uskoa, että lehtomaisen kankaan istutuskuusikot kasvaisivat vähemmän kuin metsät keskimäärin.”

Luonnonvarakeskuksen Motti-laskurin mukaan lehtomaisen kankaan istutuskuusikot kasvavat kiertoaikanaan eteläisessä Suomessa keskimäärin kymmenen kuutiota vuodessa hehtaarilla.

”Puut loppuisivat”

Toisessa esimerkissä tarkastellaan ”melko erirakenteisen” kuusikon kasvatusvaihtoehtoja. Niitä ovat tasarakenteisuuteen tähtäävä alaharvennus ja jatkuvaa kasvatusta tukeva yläharvennus.

Molemmissa puuston pohjapinta-alaa on 30 neliömetriä hehtaarilla, ja se alennetaan 20 neliömetriin. Tällöin puuston kasvu on hakkuutavasta riippumatta sama.

Metsänhoidon asiantuntijan mukaan esitetty harvennus ei sovi jatkuvan kasvatuksen metsiin.

”Metsät on kasvatettava selvästi harvempina kuin esimerkissä. Muuten olevat alikasvokset ränsistyvät valtapuiden varjossa”, toteaa jatkuvaa kasvatusta pitkään tutkinut erikoistutkija Sauli Valkonen Lukesta.

Kun puustoa harvennetaan voimakkaammin, hehtaarikasvu jää pienemmäksi, mutta alikasvos kehittyy elinvoimaiseksi. Se on metsän kasvatuksen jatkuvuudelle ratkaisevaa.

Metsäväkeä on kummastuttanut myös Jyväskylän yliopiston äskettäinen tutkimus, jonka mukaan metsistä saadaan suurin hyöty sadan vuoden jaksolla, kun 75 prosenttia pinta-alasta hoidetaan jatkuvalla kasvatuksella. Tutkimuksen tueksi tehdyissä kasvusimuloinneissa jatkuvan kasvatuksen keskimääräinen vuosikasvu oli 5,6 kuutiometriä hehtaarilla ja tasaikäisten 4,9 kuutiometriä.

Jyväskylän yliopiston laskemat kasvuluvut perustuvat Pukkalan johdolla laadittuun kasvumalliin

Alhaiset kasvut johtuvat siitä, että käytetty kasvumalli pohjautuu valtakunnan metsien inventointituloksiin 1980-luvulta, eikä tietoja ole päivitetty uudemmin mittauksin.

Luken professori Annika Kangas selittää jyväskyläläisten tutkimuksen tulosten johtuvan jatkuvaa kasvatusta suosineesta laskentamenetelmästä, joka tarjoaa runsaammin vaihtoehtoisia käsittelyjä jatkuvalle kasvatukselle kuin tasaikäisvaihtoehdolle.

”En usko, että tätä olisi mitenkään tarkoitushakuisesti tehty, mutta ymmärryksemme siitä miten simulaattorit toimivat on puutteellinen.”

Kasvumalleissa tulkinnanvaraa

Maastossa jatkuvan kasvatuksen metsien kehitystä on seurattu alkuaan 1980-luvulla perustetuilla Erika-koe­aloilla. Koealat perustettiin professori Erkki Lähteen aloitteesta.

Erika-kokeilla jatkuvan kasvatuksen metsien hehtaarikasvu oli 20 vuoden mittausjaksolla 5,8 kuutiota. Tasaikäisen istutusmetsän keskimääräiseksi kasvuksi koko kiertoajalla on vastaavalla kasvupaikalla laskettu 7,5 kuutiometriä. Ero on siis 25 prosenttia tasaikäisten metsien hyväksi. Tasaikäisen metsän tuotos on ennustettu Motti-simulaattorilla.

Mallien tarkkuus riippuu, kuinka hyvin taustalla oleva mittausaineisto kuvaa ennustettavien metsien kasvua.

”Ongelmana näissä (Pukkalan) malleissa on, että metsien uudistumista kuvaavien mallien aineisto on pieni ja painottunut tietyille alueille. Emme tiedä, miten hyvin nämä mallit soveltuvat muille alueille ja eri tavoin käsitellyille kohteille”, Kangas toteaa.

Metsän uudistumista koskeva epävarmuus on hänen mukaansa erityisen tärkeä jatkuvan kasvatuksen ja tasaikäiskasvatuksen vertailussa. Jatkuvan kasvatuksen taloudellinen edullisuus perustuu siihen, että taimet saadaan ilmaiseksi.

 

Professori Timo Pukkala vastaa

Professori Jari Hynysen mukaan hänen laatimaansa kasvumallia ei voi käyttää kiertoajan mittaisen kasvun laskemiseen. Lisäksi hän pitää esitettyjä kasvun tasoja epärealistisina. Miten kommentoitte, professori Timo Pukkala?

”Jossakin Metsälehden jutussa Hynysen mallilla on nimenomaan tehty koko kiertoaikaa koskevia päätelmiä eli on sanottu, että kiertoajan kasvu pienenisi 25 prosenttia, jos siirrytään jatkuvaan kasvatukseen. Minä ainoastaan osoitin, että Hynysen mallista ei voi tehdä tuollaista päätelmää.

Minun kiertoajan mittainen laskelmani on aivan yhtä oikeutettu tai oikeuttamaton kuin aiemmat mallilla tehdyt päätelmät, jotka koskevat koko kiertoaikaa. Nuo epärealistisen pienet kasvut on laskettu Hynysen mallilla, eli ne eivät ole minun esityksiäni.”

Toinen esimerkkinne, harvennusvoimakkuus, ei tutkija Sauli Valkosen mukaan sovellu jk-metsän kasvatukseen, vaan metsää pitäisi harventaa paljon voimakkaammin, jotta alikasvos menestyy.

”Taloudellisesti optimaalinen metsikön pohjapinta-ala on suunnilleen sama riippumatta siitä, onko kyseessä tasaikäismetsätalous vai jatkuva kasvatus. Metsänomistaja maksimoi kannattavuutta eikä suinkaan tilavuuskasvua.

Alikasvoksen syntyminen on tapauskohtainen asia, ja muun muassa tuore tutkimus Silva Fennicassa osoittaa, että kuusikkoon syntyy eniten kynnyskasvua, kun pohjapinta-ala on 13 neliömetriä hehtaarilla. Sitä syntyy vielä runsaasti pohjapinta-alassa 20 neliömetriä hehtaarilla mänty- ja koivusekapuustoa, alikasvosta syntyy ja se voi hyvin, vaikka pohjapinta-ala olisi suurikin.”

Tutkijana esitätte jatkuvaa kasvatusta puoltavia kantoja. Samaan aikaan olette osakkaana Arvometsässä, joka tuottaa jatkuvan kasvatuksen palveluita. Asetelma ei minusta näytä hyvältä.

”Esitän yleensä julkaistujen tutkimusten tai seikkaperäisten laskel­mien tuloksia. Ne puhuvat usein jatkuvan kasvatuksen puolesta.

Arvometsä ei ole sitoutunut jatkuvaan kasvatukseen, vaan pyrkii löytämään metsänomistajan kannalta parhaat metsänkäsittelymenetelmät. Lopputuloksena on usein jatkuvapeitteinen metsätalous.

Arvometsä esittää mielihyvin laskennalliset tulokset myös tasaikäismetsätaloudelle, jos metsänomistaja niitä haluaa. Molemmissa tapauksissa on siis kyse analyyseihin perustuvista päätelmistä – ei siitä, että jotain kasvatusmenetelmää edistettäisiin perusteettomasti.”

Julkaistu Metsälehdessä 19/2020

Kommentit (1)

  1. Isossa kuvassa näkyy LUKE:N Suomen metsien puumäärä käyrässä ( 1920-2018) selkeästi kasvun lisääntyyminen 60-luvulta alkaen kun on siirrytty uusinta hakkuisiin. Ongelmana kuitenkin on metsätalouden kannattavuus joka ei suosi kuitupuun kasvattamista koska kuitupuun hinta on tuottajalle tappiollista. Kuitenkin Suomen metsäteollisuuden taseet on tällä vuosituhannella korjattu sellun keitolla, ja tulevaisuuden näkymät ovat sellulle valoisat. Puun hinnoittelu kuitenkin ohjaa kasvattamaan tukkipuuta? Kansantaloudellisesti hölmöläisten hommaa.

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat