Tervaksentuoksuinen sahamies

Matti Kylävainio omistaa metsää tuottaakseen puuta, mutta myös nauttiakseen luonnonrauhasta.

Matti Kylävainio ei innostu jatkuvasta kasvatuksesta, mutta hän kannustaa metsänomistajia yläharvennuksiin, joista saa reilusti tukkia jo ennen päätehakkuuta. (Kuvaaja: Sami Karppinen)

Aika monesti kuulee, miten silmäätekevät kehuvat metsien tärkeyttä rentoutumispaikkana. Melkein yhtä usein kertomus tuntuu jotenkin ontolta tai päälle liimatulta.

Mutta kun Matti Kylävainio kertoo samaa, ei epäilykselle jää sijaa. Metsä on hänelle tärkeä vastapaino kiireiselle ja kuormittavalle arkityölle.

”Vietän varmasti 80 prosenttia vapaa-ajastani metsässä”, Kylävainio kertoo.

Oma oivallus vei metsään

Miehen metsäsuhde alkaa nopeasti avautua, kun pysähdymme metsäautotien varteen laavulle. Vieressä on keskelle metsää raivattu ja kaivettu yli hehtaarin kosteikkoalue vesilintuja ja riistaa varten. Maasturin takaluukusta kirmaa ulos kaksi raisua saksanseisojaa, Jedi ja Viski.

Teemme haastattelua laavulla ja tulistelemme maaliskuun lopun lumimyrskyksi yltyneessä myräkässä. Kosteikko sijaitsee Kylävainion metsätilalla Keiteleellä.

”Tänne on jo kotiutunut heinäsorsia, taveja ja lupaavasti myös harvinaisia lapasorsia. Toivottavasti nekin alkavat pesiä täällä.”

Monesti eräharrastukset periytyvät isältä pojalle, mutta Matti Kylävainiolle eränkäynti oli oma oivallus. Kun hän palasi opiskeluiden jälkeen takaisin Keiteleelle, piti löytää sopiva harrastus. Syrjäisessä savolaiskirkonkylässä metsästys oli ilmeinen vaihtoehto.

”Hienointa on, kun voi kiireisen työviikon jälkeen samoilla metsissä näkemättä merkkejä ihmisten toimista. Metsänhoito ei minua häiritse.”

Kylävainio on kuvannut metsäsuhdettaan vaikuttavalla tavalla Keiteleen kunnan 140-vuotisjuhliin laaditussa teoksessa, Sata kuvaa Sata tarinaa Keiteleeltä. Tarinassa siirrytään raskaalta kauppamatkalta Kairon hälystä kotoisiin metsiin ja syksyisen varhaisaamun kuulauteen.

Kansainvälisyys kodin perua

Moni osaa yhdistää nimen Kylävainio Suomen suurimpiin sahayhtiöihin lukeutuvaan Keitele Groupiin. Nykyisin Matti omistaa Mikko-veljensä kanssa 80 prosenttia yhtiöstä. Isä-Ilkka, Keiteleen sahateollisuuden perustaja, toimii yhtiön hallituksen puheenjohtajana ja toimitusjohtajana.

Matti Kylävainio kertoo saaneensa rautaisannoksen saha-alaa jo lapsena. Se tosin ei tarkoittanut pelkkää tuk­kien­ kääntelyä, vaan myös pienestä alkaen opittua kansainvälistymistä.

”Lapsuudenkodissani vieraili asiakkaita eri maista ja totuin jo koululaisena seurustelemaan heidän kanssaan englanniksi ja saksaksi.”

Ehkäpä juuri tästä syystä Matti ei hakeutunutkaan isänsä lailla saha-alan koulutukseen vaan suuntasi Turkuun kauppakorkeakoulun kansainvälisen kaupan linjalle. Vaihto-opiskelu Saksassa ja kesät Englannissa vahvistivat keiteleläispojan orientoitumista maailmalle.

Nykyisin hän vastaa Keitele Groupin sahateollisuudesta. Kauppakorkeakoulusta saamiaan oppeja hän pääsi tosissaan soveltamaan, kun Keitele Group kasvoi viime vuosikymmenellä voimakkaasti Alajärveltä hankitun sahan ja Kemijärvelle rakennetun uuden sahan myötä.

”Siinä vaiheessa piti aidosti miettiä, miten bisnes skaalataan ja millaisella strategialla yritys kansainvälistyy.”

Metsää Lapista sekä Savosta

Ensimmäisen metsäpalstansa Matti Kylävainio hankki reilut kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen hän on ostanut sopivia, tarjolle tulleita palstoja sekä Pohjois-Savosta että Lapista ja Koillismaalta.

Tarkoista hehtaarimääristä hän ei halua puhua, mutta toteaa, että metsiä on karttunut omistukseen ”satoja hehtaareita”.

Metsät ovat Kylävainiolle taloudellinen sijoitus, mutta eivät pelkästään sitä.

”Vanha viisas metsämies neuvoi, että ’osta Matti vain kivennäismaiden metsiä’. Täytyy tunnustaa, että olen hankkinut myös suopalstoja.”

Ja kun mies innostuu kuvaamaan ­upeaa­ rinnesuotaan Kuusamossa, on helppo ymmärtää, miksi suometsienkin omistamisessa voi olla ideaa.

Pikavoittoja ei odoteta

Pelkkää erätunnelmaa varten Kylävainio ei metsiään ole ostanut, vaan hän hakee niiltä myös tuottoja. Ei kuitenkaan pikavoittoja.

”Tilat, joilla on runsaasti päätehakkuumetsiä, ovat käyneet niin kalliiksi, etten ole kiinnostunut niistä. Nuoret, kasvuisat metsät saattavat olla yhä kannattavia hankintoja, kunhan hyväksyy, että tuotto tulee vuosikymmenien aikajänteellä hyvän hoidon tuloksena.”

Hänen mielestään pohjoisessakin on otollisia ostokohteita. Siellä metsien arvostustaso ei ole yhtä korkea kuin etelässä. Toisaalta hoidetut, huolella perustetut nuoret metsät kasvavat Lapissakin hyvin.

Metsänhoidon linjauksissaan Kylävainio on melko konservatiivinen.

”Tärkeintä on, että kaikki metsänhoitotoimet tehdään ajallaan varsinkin taimikoissa.”

Jatkuvaan kasvatukseen hän ei koe vetoa. Sahurin ja metsänomistajat etujen yhdistämiseksi hän ehdottaa metsänomistajille yläharvennuksia. Se tarkoittaa, että varttuneen kasvatusmetsän harvennuksessa poistetaan tukkipuita ja kasvatettavaksi jätetään hieman pienempiä puita.

”Tukkisatoa saadaan etupainotteisesti ja sopivilla kasvupaikoilla jäävän puuston kasvu paranee terhakkaasti.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 3/2020.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut