Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 10,141 - 10,150 (kaikkiaan 10,406)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Puuki

    <p>Nykyisillä e-puun ja kuitupuun hinnoilla myös alle tukkipuun mittoja jäävän puun kasvatus on entistä paremmin kannattavaa. Puuttomalle aukolle saadaan yleensä hyvä tulo siinä aukon teossa. Jopa risuista maksetaan monin paikoin.  Niillä ”ylimääräisillä ” tuloilla (ml. parempi kantohinta) rahoitetaan uudistaminenkin. </p>

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    MaalaisSeppo: jaksollinen kasvattaja saa päätehakkuusta (ja joskus lisäksi hakkuutähteistä) paljon enemmän rahaa kuin jatkuva kasvattaja. Tämä tulo huomioidaan kannattavuuslaskelmissa. Samalla kasvupaikalla uudistamisen kannattavuus on muuten sama, paitsi jos hakattu kuusikko oli tiheä, uudistaminen on helpompaa ja halvempaa, kun ei ole heinää ja vesakkoa valmiina yhtä paljon kuin harvassa jk-metsässä.

    puutuomas

    Se tekee yksinomaan hyvää metsäpohjalle jos taimettumisen sijaan sattuisikin jk- metsään kasvamaan vattu-heinikko ryönää, kyllä se sieltä varjostuksen kasvaessa häviää, verrattuna tehotuotetun,monotonisen, kuusipuupellon jaksollisen kasvatuksen metsäpohjavaikutuksiin. Eräänlaista kesannointia.

    Visakallo Visakallo

    Yritän tässä parhaani mukaan harjoittaa metsän jatkuvaa kasvatusta istuttamalla viime kesänä hakatun kuusikon tilalle koivuntaimet, mutta ne pitäisi nyt ensin saada sulaksi ja lumet häviämään istutusalueelta!

    mehtäukko

    Monotonisuus ei ole suosituksissa monista syistä. Taimikkoon riittää paukkuja aivan hakkuutähteistä ja normi pohjakasvustosta muokkauksella terästettynä. Vattu heinikkoryönässä taimien on oltava jo niskan päällä. Siksi ripeyttä alussa.

    Panu Panu

    Minullekin kevään ensimmäiset taimet ovat saapuneet jo 16.4., kuusta ja mäntyä. Viikon päästä ajattelin lähteä istuttamaan. Seuraavana viikonloppuna sitten toiselle tilalle istutusta (näistä taimista ei vielä ole kuulunut) ja heinäkuussa kolmannelle. Näin se kasvu jatkuu käytännössä.

    kim1

    <p>No tuota noin…paljas maa ei tuota mitään…,uudistat aukon oikealla puulajilla…,sen rahoitat käyttämällä puolet hakkuutähde tuloista..,10 vuoden päästä viimeistään kun hirvituho riski on ohitettu taimikon arvo on 4500€/ha…..% nikkarit voivat laskea,mikä on vuotuinen tuotto…</p>

    Jovain

    Ei olla metsänhoidossa vielä päästy niin pitkälle, että jaksottainen metsänhoito olisi jk metsänhoitoa. Paljon on vielä sovellettavaa, mutta epäselväksi tuntuu jääneen esim. riittävät puustopääomat. Eiköhän Perko ole kertonut käyttämistään puustopääomista 2/3 osaa, on samat kuin Arvometsän ”tiimin” käyttämät. On hyvä vastine lain ja esim. Visan perään kuuluttaman vajeen ja myös niille ”palopuheille”, joita täällä tarjoillaan. On sitä myös talouden osalta. Arvometsän laskelma lähtee nolla tilanteesta ja päätyy nolla tilanteeseen ja antaa selkeän edun jatkuvalle kasvatukselle. Puukin olisi syytä uskoa jotain muutakin, ei vaan omia laskelmiaan.

    MaalaisSeppo

    Jos takastellaan yhtä avohakkuualuetta, niin kokemukseni mukaan aukkohakkuun uudistaminen (muokkaus, taimet ja istutus+perkuu) kannattaa ilman edellisen puukaupan tulojen huomioimistakin (huom kulujen vähennys verotuksessa).

    Pellonmetsityskohteesta on kokemusta. Pajaasta maasta siis. Kesällä tulee kuusien istutuksesta 18 v. Osan harvensin talvella energiapuuksi. Valtapituus nyt n 10 m ja kasvu n 15 m3/ha. Ensi talvena loppuosan harvennus, että saa METKA- tuet. Muutoinkin jo kiire, kun ylitiheys uhkaa.

    Toinen kysymys on jos tarkastellaan koko metsätilaa, niin on selvää, että ainakin kasvuisilla maapohjilla kannattaa valita jaksollinen kasvatus, joka antaa parhaan tuloksen (puun hinta ja parempi mahdollisuus valita sopiva kasvatettava puulaji).

    Timppa

    Se tekee yksinomaan hyvää metsäpohjalle jos taimettumisen sijaan sattuisikin jk- metsään kasvamaan vattu-heinikko ryönää, kyllä se sieltä varjostuksen kasvaessa häviää, verrattuna tehotuotetun,monotonisen, kuusipuupellon jaksollisen kasvatuksen metsäpohjavaikutuksiin. Eräänlaista kesannointia.

    Aika pitkä on Tuomaan kesannointiaika.  Suuruusluokaltaan n 60 vuotta edellisestä harvennuksesta olevia metsiä olen nähnyt.  Eipä ole merkittäviä taimikoita metsään syntynyt.  Olen teettänyt harvennuksien yhteydessä pienaukkoja, jotka on istutettu.  Jos kyse on muokkaamattomasta aukosta, niin siinä kasvaa yleensä vain istutustaimet.  Saat kyllä elää Metusalemin ikään Tuomas, jos haluat nähdä edes kunnon taimikon ”kesannollasi”.

Esillä 10 vastausta, 10,141 - 10,150 (kaikkiaan 10,406)