Se metsän hävittäminen oli kielletty metsälaissa jo paljon ennen Harsintajulkilausumaa.   Mutta ei siis harsintahakkuuta.  Edellinen omistajaporukka oli tehnyt 1916 varsin vapaamielisen harvennuskaupan.  Hermostui nähtyään tuloksen ja riitautti työn laadun.  Asia tutkittiin asiantuntijoiden voimin kahteen kertaan ja ratkaistiin lopulta Korkeimmassa Oikeudessa.  Ei ollut rikottu voimassa oleviä metsän hävityskieltoa koskevia lakeja.  Hakkuu jatkui.

Merkittävä tukkipuuhakkuu tehtiin sillä tilalla 1933.  Leimauksen suoritti Keski-Suomen piirimetsälautakunta.  Pystyyn jätettiin tukkipuista 38 %.  Mikä tarkoitti 11,6 kappaletta yhden tukin 6 tuuman puita hehtaarilla.  Hakattiin siis 20,8 kpl/ha, mikä tarkoitti n 4,5 m3 tukkia/ha.   Seuraava merkittävä hakkuu olikin jo 30 vuoden kuluttua 1963.   Vastaavasti viimeksi päättyneenä 10-vuotiskautena hakattiin tukkia vuodessa 2,7 m3/ha laskettuna yhteismetsän metsäpinta-alalle.

Kyllä nämä luvut ovat niin kiistattomia, että Suomen taloudelle ratkaisevaa oli siirtyminen jaksolliseen kasvatukseen.

Alikasvoskuusikon kasvu jatkossa vapautuksen jälkeen riippuu sen kasvusta ennen ylispuuhakkuuta.  Jos kasvu on ollut ~ alle 7 cm , niin ei kasva kunnolla seur. 10 vuoteen ainakaan. Pitäisi olla min 10 cm vuosikasvut niin sitten lähtee paremmin muutaman vuoden viiveen jälkeen kasvuun.

Kuin myös Plander. Eihän täällä kukaan ole kiistämässä Timpan hyvää, suorastaan esimerkillistä metsänhoitoa. Ja onhan sen jukilausuman myötä talouden kannalta ollut ratkaisevaa siirtyminen jaksolliseen kasvatukseen. Harsinnan jäljiltä metsät olivat taantuneet. On siihen vaikuttanut muitakin tekijöitä, kaskeaminen, aikainen tervanpoltto, laiduntaminen, rakentaminen jne. yhtä kaikki harsinnasta ja sen aikaisesta jatkuvasta kasvatuksesta on ollut kysymys.

Harsintajulkilausumassa jatkuvaa kasvatusta ei ole kielletty. Se hoitomuotona määriteltiin paremmin. Ja käytettiin jaksollisen ohella ja rinnalla, ei kuitenkaan eriytettynä, vaan samassa metsässä. Kunnes ns. ”metsäsodassa” kiellettiin vuosikymmeniksi.

Nyt metsälain mandaatilla on jälleen mukana, mutta kovin lyhyt aika on vielä olemassa. Metsänomistajana en väitä mitään, onko sen huonompi tai parempi, mutta elementit on olemassa. Omassa metsänhoidossa on n. 20-30 % osuudella mukana ja menee tilanteen mukaan.

Niin, siis persaukiset edelliset omistajat olivat suomeksi sanottuna hakanneet Timpan metsän kynimällä sen tyhjäksi hakkuu kerrallaan, kunnes piirimetsälautakunta määräsi jättämään edes muutaman tukkipuun hehtaarille. Ei mikään ihme, ettei kasva kuutioita, jos ei ole runkolukuakaan.

On muuten hauskaa, että harsinta on jotain pahaa ja harvennus on jotain hyvää, vaikka sanat tarkoittivat aikanaan kai ihan samaa.

Asiallinen kysymys on tosiaan se, mitä metsänomistajalle maksaa se, että pyritään tuottamaan olot, joissa alikasvosta voi syntyä.

Joku, jolla on Motti, voi pyöritellä lukuja vaikka sellaisille skenaarioille, että

1) kasvatetaan jaksollisesti 2 kiertoa kuusta alaharvennuksin, yhteensä 140 vuotta. Mätästykset ja taimikonhoidot normaalisti.

2) istutetaan 300 mäntyä / ha (tai lehtikuusta) muokkaamattomaan maahan ja hyödynnetään luontaisesti syntyvä koivikko runkoluvun täydennyksenä. Harvennetaan pelkkiä koivuja ja päätehakataan koivu 55 vuoden kuluttua lähtötilanteesta.  Oletetaan, että kohteelle on syntynyt alikasvos, jossa on 200 mäntyä ja 800 kuusta/ha tasaisesti jakautuneena ja että kuusialikasvoksen pituus on vapautettaessa 4 metriä ja männyn 2 metriä. Koivun päätehakkuun jälkeen alueelle syntyy jonkin veran koivuntaimia taimikon täydennykseksi. Isot männyt poistetaan vuonna 80 ja metsää hoidetaan tämän jälkeen 20 vuoden välein yläharvennushakkuin, joissa poistetaan ensisijaisesti koivua ja toissijaisesti kuusta.

Oletetaan että pohja on MT, paikkana vaikka Laukaa, ja että molemmissa tapauksissa kierron aikana on jonkin verran muuta raivaustarvetta, joka jätetään huomioimatta.

Jälkimmäisen esimerkin metsä on nyt oletettu päätehakattavaksi 140 vuoden jälkeen, mutta sitä pystyisi todennäköisesti venyttämäänkin vielä tuonnemmaksi.

Kun on elämänsä aikana nähnyt kaskimaiden lepikoiden, ja veden vallassa olleiden puuttomien soiden muuttumisen sorvikuusikoiksi, sekä surkeakasvuisten harsintakuusikoiden muuttumisen erittäin hyvin kasvaviksi tukkimänniköiksi, on tullut 100% vakuuttuneeksi metsän keinollisen uudistamisen, metsänhoidon ja jaksollisen kasvatuksen ylivoimaisuudesta. Mikään laskelma eikä selitys ei muuta tässä asiassa mielipidettäni, koska vain kaikkien tulojen ja kulujen erotuksella on ollut minulle merkitystä, ei millään muulla asialla.