Käyttäjän derHorst kirjoittamat vastaukset
-
Ei tuossa kommentissa ollut kyse hakkuutavasta, vaan ostopuolen markkinavoimasta. Suomen puumarkkinoilla hinta on juuri se, minkä muutama toimija katsoo sopivaksi. Niin sanottua kilpailua tehdään sen antamissa rajoissa. Ulkomaita seurailemalla piirtyy eri käsitys hinnoista. Toki täytyy myöntää ettei joka maan markkinoilla kauppa käy yhtä sujuvasti kuin kotimaassa, mutta vakavaraiset toimijat taitavat myydä esim Slovakiassa puuta ihan eri hintaan kuin suomalaiset. En siis itse ole tämän kuvion ulkopuolella, vaan sen armoilla , mutta vertailukohtia on hyvä hakea. Ei suomen puukartelli ole mihinkään hävinnyt. Suomessa myydään puuta aika halvalla verrattuna naapureihin, varsinkin kuitupuuta.
Markkinat ovat aina oikeassa täydellisillä markkinoilla. Suomen puumarkkinoilla ei taida olla niin.
Perspektiiviä oman reviirin ulkopuolelle saa vaikka tuosta:
https://foresteurope.org/docs/fullsoef2015.pdf
Esimerkiksi sivulla 248 on listailtu eri maiden metsäpinta-aloja ja puuvarantoa. Selailemalla löytyy ihan mielenkiintoisia juttuja mm. kasvuista jne. Hollannissa näyttäisi tuon mukaan metsää 376000 ha ja reilut 80 milj. kuutiota eli kuuluisan Päijät-Hämeen verran. Moni osaa laskea, paljonko 30 %:n vaateet tarkoittaisi tuolla.
Monissa maissa on yllättävän paljon metsää. Monissa kasvutkin ihan eri luokkaa kuin Suomessa. Googlettelemalla löytyy myös puiden hintatietoja esim. Keski-Euroopasta, aika masentavaa luettavaa suomalaisen metsänomistajan näkökulmasta…
Tuossa aikaisemmin oli ihmettelyä, miksi puun hinta ja metsätilojen hinnat kulkevat eri suuntaan. Nuohan eivät johdu samasta tekijästä, vaan vaikuttimet ovat eri tekijöitä.
Puun hinnan pitää kurissa Suomessa kilpailun puuttuminen. Markkina on niin keskittynyttä ja vanhojen tapojensa ohjaama, että kilpailua on lähinnä paperilla. Sen verran fiksuja pelureita tuolla kuitenkin on, että hinnan laskuksi riittää inflaatio eli nimellishinnan pitäminen samana vuosikymmenestä toiseen. Jossakin hintapiikissä välillä lipsahtaa hintakuri. Vertailun vuoksi Keski-Euroopan kuusitukin hinta tänä syksynä noin 115 eurossa kuutiolta, joka tosin lienee tienvarsihinta.
Metsätilojen hinnat taas johtuvat keskuspankin harjoittamasta rahan painamisesta ja siitä johtuvasta nollakorkoympäristöstä. Tuo nostaa kiinteän omaisuuden ja osakemarkkinoiden arvon, kun jonnekinhan se raha ohjautuu. Suomessa oman mausteensa mukaan tuo rahastojen hankinnat. Heille metsätalouden tuotto ei ole ykkösasia, kun tuotto tehdään rahasto-osuuksien hallinnalla.
Tuossapa se on kiteytettynä, mitä olen itsekin yrittänyt tuoda esiin. Itsenäinen päätöksenteko vaatii ajattelua. Tapio tai jonkun muun ohjeilla varmasti pöhistelee eteenpäin, mutta eipä siinä silloin tule lopputuloksen reunaehtoja pohdittua kannattavuuden näkökulmasta. Ja siihen kannattavuuteen kai moni pyrkii, vaikka asiaa ilmaiseekin mottien kautta. Aika asettaa vertailulle haasteensa ja korko on työkalu siinä.
Tuo Visakallon kysymys jatkuvan kasvatuksen investointikustannuksesta on ihan aiheellinen. Epäilemättä silläkin kasvatustavalla on optimaalisimmassakin tapauksessa ainakin vaihtoehtoiskustannuksia (verrattuna jaksolliseen), joita pitäisi investointikustannuksina nähdä. Yksi on varmasti taimettumisen hitaus ja siitä johtuva kiertoajan piteneminen, toinen liittynee myös siihen puustoon, jota ylläpidetään. Jälkimmäinen on vaikeasti hahmotettavissa, kun kokemuksia / pitkänajan verrokkeja jatkuvasta kasvatuksesta ei oikein ole. Mutta kaipa noihin liittyy ainakin korjuussa vaurioituvat puut, metsätuhot ja ehkä myös siementä tuottavat / lähellä hakkuukypsyyttä olevat puut ainakin siinä hetkessä, kun niiden kasvu putoaa alle maanomistajan tuottotavoitteen.
Noista tietopuutteista saamme kiittää Metsäntutkimuslaitosta, joka 80-luvulla ideologisista syistä esti jatkuvan kasvatuksen tutkimuksen. Vaikka menetelmästä ei olisi mitään koskaan syntynytkään, niin olisipahan tutkittua tietovarantoa tänä päivänä olemassa epäonnistumisten syistä ja tekijöistä. Samalla nuo kannattavuustekijät olisi ehkä saatu halutessaan mallinnettua, vaikka eipä niitä esiin haluta tuoda jaksollisessa kasvatuksessakaan. Mutta sellaista se on, eipä tuossa asiassa (tutkimuksen tai menetelmäkehityksen avarakatseisuudessa) ole 40-50 vuodessa mihinkään edistytty, joten pöytälaatikkoon tuokin tieto olisi todennäköisesti jäänyt.
Investointi on pitkävaikutteinen kulu, jonka avulla pyritään saamaan tuloja tulevaisuudessa. Siksi metsän uudistus tai lannoitus ovat investointeja. Verotuksessa noita edellisiä käsitellään kuluina (lyhytvaikutteinen, kerralla vähennettävä), mutta ei se asian luonnetta muuta. Rationaalinen investoija seuraisi noiden kannattavuutta.
Tässä keskustelussa mennään mielestäni taas vähän pieleen, jos katse käännetään heti suojeluprosentteihin tai keskitytään EUn haukkumiseen ymmärtämättömyydestä suomalaista metsätaloutta kohtaan. Kyse noissa kaikissa vaateissa on siinä, että niiden avulla pyritään pysäyttämään metsäelinympäristöjen ja -lajien heikentyminen. Keinojen valikoimassa on varmasti paljon vaihtoehtoja. Itse näen asian niin, että metsätalous ja luonnon monimuotoisuus on yhdistettävissä, jos tahtoa on.
Sen sijaan että syyteltäisiin ’ulkopuolista uhkaa’ (ts. EUta, taksonomian kautta peliin tulevia markkinavoimia, vihreitä politikkoja tai jotakin muuta), niin hedelmällisempää olisi ehkä miettiä sitä, miten asioita voitaisiin Suomessa tehdä paremmin, ettemme olisi aina tämän saman luupin alla kansainvälisissä ympyröissä. Eri metsäfirmojen monimuotoisuusohjelmat ovat mielestäni esimerkki siitä, että firmojen puolella asiaan on kyllä herätty. Meillä on myös tutkimuslaitoskaupalla tutkijaa, osa jopa tällä palstalla, niin sieltä pitäisi mielestäni tulla toimintasuostuksia tämänkin ongelman ratkaisemiseen.
Jos nyt tilanne on se, että monimuotoisuus heikkenee (=pääasiallinen ongelma, jota noilla eri säännöillä on lähdetty taklaamaan) ja metsätaloudella on siihen omat vaikutuksensa, niin ensin pitää avata konkreettisesti, millä mekanismilla tuo vaikutus tulee missäkin tilanteessa. Kun se tiedetään, niin selvitellään, millä keinoin noita vaikutuksia voidaan pienentää tai jopa poistaa. Loppu onkin sitten tahtotilaa ja politiikkaa siitä, minkä verran monimuotoisuutta tai sen heikentymistä halutaan painottaa suomalaisessa metsätaloudessa.
Ja tuosta viimeisestä johtuu sitten se, paljonko suomalainen metsätalous saa kritiikkiä maailmalta. Kritiikin perusteella se kuuluisa markkinavoima päättää, onko sillä mitään merkitystä esim. metsästä saatavien tuotteiden menekkiin vaikkapa suhteessa kilpailijamaihin. Eli asian voi nähdä joko uhkana tai mahdollisuutena.
Maailma muuttuu vääjäämättä ympäristötietoisemmaksi, kun talouskasvun negatiiviset vaikutukset näkyvät yhä konkreettisemmin ihmisten arjessa. Ei suomalainen metsätalous tai metsäteollisuus ole mikään erillinen linnake, jota tuo ennemmin tai myöhemmin koskisi. Fiksumpaa olisi aina miettiä asioita etukäteen kuin reagoida ongelman ilmetessä.
Tomperilla oli tuossa aikaisemmin epäily, että tieverkon alla olisi enemmän metsäpinta-alaa kuin suojelualueverkostossa eteläisessä Suomessa. Piti sitten yrittää hahmottaa asiaa itsellekin. Viime viikkoisen luontopaneelin ulostulon mukaan eteläisessä Suomessa (Pohjois-Pohjanmaan alapuolella) olisi suojeltua metsä- ja kitumaata noin 360 000 ha, loput vajaat 1,9 miljoonaa hehtaaria pohjoisessa.
Väylä-viraston sivujen mukaan koko Suomessa on 78 000 km maanteitä (joista vajaat 1000 km motareita), yksityisteitä 350 000 km, katuja 26000 km ja rautateitä 6000 km. Jos valtatien alla olisi keskimäärin 25 metrin leveydeltä maata, yksityistien alla 10 metriä, kadulla 20 metriä ja rautatien alla suojavyöhykkeineen 50 metriä, niin tuosta saataisiin tulokseksi, että noiden alla olisi noin 630 000 hehtaaria maata. Valtaosa varmastikin metsää, osa peltoa ja täytettyä vesistöäkin mukana. Leveydet tietysti eri teillä vaihtelevat, mutta jos tuo olisi likimääräinen suuruusluokka.
Etelä-Suomessa tieverkosto on pohjoista tiheämpi ja oletettavasti keskileveydeltään leveämpikin (valtateitä ja katuja enemmän). Voisi siis tosiaan olettaa, että eteläisessä Suomessa tieverkoston alla on enemmän metsää kuin saman alueen suojelualueilla. Noista varmaan saisi aika tarkatkin luvut jostakin maanmittauslaitoksen järjestelmästä ajettua.
Tuosta ei tietysti voi vetää mitään johtopäätöstä teiden tai suojelualueiden määrästä, mutta niiden keskinäinen järjestys saattaisi olla noin. Paljonko lienee peltoja samalla alueella.
Metsälain soveltaminen riippuu Metso-kohteilla siitä, onko se perustettu metsäkeskuksen vai elyn kautta. Jälkimmäinen menee luonnonsuojelulain nojalla eikä metsälaki ole voimassa.