Vaikka runkohinta teknisenä ratkaisuna alkuun. Mieluummin kuitenkin aito kilpailu, kun tuo edellinen on johdannainen nykykäytännöistä. Tai korjuun ja käytön eriyttäminen lainsäädännöllä. Kaipa tietäjät keksivät lisääkin vaihtoehtoja.

Mutta hei, MTKin lukee palstaa:

Jospa nostaisivat kissan pöydälle ’maan tavan ’suhteenkin (puukaupassa).

Tein joku talvi sitten sukulaisen saaritontilla väljennyshakkuuta, jotta aurinko pääsisi jälleen paistamaan pihaan saakka. Noin 50-60 runkoa pääasiassa hieskoivua, ehkä vajaat parikymmentä mottia. Ajomatkaa moottorikelkalla puolitoista kilometriä mantereelle ja puut menivät itselle polttopuuksi. Sovimme, että vien puut, en koske risuihin kuin niiltä osin kuin jäälle kaatuvat, eikä laskua tule puolin tai toisin.

Tuommoisen hakkaamisessa on omat haasteensa, kun rakennuksia on ympärillä, joutui välillä taljallakin varmistamaan kaatosuuntaa. Lunta oli hakkaajan kardaaniin saakka. Kolmena päivänä parikymmentä tuntia ja puut olivat mantereella. Tietysti päälle liikumiset työmaalle yms. Bensaa tuollainen ikääntynyt kaksitahtikelkka imee kuin vanha jenkkiauto.

Tuli vaan siinä mieleen, että paljonkohan olisi yrittäjä hommasta laskuttanut? Jos sellaista olisi ylipäätään tuollaiselle työmaalle saanut. Ja jos siihen lisättäisiin risujen hävittäminen, joita omistaja kasaili ja poltteli kuulemma kolme-neljä päivää, niin työmäärä olisi tuplaantunut. Käsi pystyyn, kuka ammatikseen tekevä ryhtyisi tuollaiseen noin parinkymmenen koivukuitukuution hankintapuista saatavalla tulolla? Ei kukaan. Tuonnehan ei mitään muuta konetta olisi saanut jäätä pitkin kuin kerran kymmenessä vuodessa ilman tien jäädyttämistä (ja se vasta maksaisi). Kesällä lautalla olisi varmaan joku moto-ketju ohikulkiessaan (jonakin kesänä) tuon saattanut käydä tekemässä, mutta ajankohtaa ei varmasti olisi päässyt valikoimaan ja olisihan pieni mökkitontti ollut telojen tallaamana aika vinkeän näköinen.

Alkuperäisestä tapauksesta pitäisi saada vähän enemmän tietoa kuin motit ja yksikköhinnat, että hommaa pystyisi arvioimaan. Jos toimeksiantona on ollut se, että puut (100 m3) poistuvat jälkiä jättämättä, risut kerätään ja varvikko kammataan, niin tuleehan siinä yrittäjällekin työtunteja. Ei sitä voi moto-ketjuun verrata.

Eipä ollut kovin yllättävä tutkimustulos. Samaa voisi sanoa valtaosasta metsätalouden toimihenkilöistä: ei mitään käsitystä eri toimenpiteiden vaikutuksista kannattavuuteen. Tuo epärationaalisuus ilmenee myös mm. ylisuurina uudistusinvestointeina (ts. säännönmukaisena kuusen istutuksena kohteesta riippumatta ilman taloudellista analyysiä). Mutta kukin tyylillään – pääasia, että omistaja itse on itse ratkaisuihinsa tyytyväinen.

Miksi palstan kirjoittajat ovat kateellisia paperimiesten palkoille? Eikö ajattelumaailman pitäisi mieluummin mennä niin, että miten voisi kehittää omaa työmarkkina-arvoaan siten, että pääsisi samaan? Eläkeläisillä ja kehittymishaluttomilla se ajattelu tietenkin on turhaa. Palkkakustannukset tai nuo korotusjänkäykset ovat kuitenkin niin, pieni kuluerä tuossa teollisuudenhaarassa, että pikemminkin taas on kyse periaatteiden taistelusta kuin puhtaasti euromääräisistä kustannuksista.

Pitkäänhän on ollut selvää, että puun reaalihinta jää vuosi vuodelta jälkeen yleisestä kustannuskehityksestä, jota inflaatioksikin haukutaan. Siitä metsänomistajien pitäisi olla aidosti huolissaan. Nimellishinnan pysyminen samana riittää teollisuudelle varsin hyvin, jos saa menemään läpi edes inflaation mukaisia korotuksia lopputuotteen hintaan. Luin hiljattain jutun, jonka mukaan euron alkuajoista (20 vuodessa) sen arvosta on toteutuneen inflaation kautta sulanut noin 26 prosenttia. Paljonko lienee puun nimellishinta noussut samana aikana? Vai peräti laskenut?? Tuossa yksi syy, miksi investointilaskelmissa kannattaisi joskus niitä korkolaskujakin ajatella,vaikka se pilkan kohteena palstalla onkin. Raha ei ole samanarvoista, kun aikaa kuluu. Paperimiesten voi ajatella näkevän tuon ja pitävän edustaan kiinni edes sen inflaation verran – toisin kuin metsänomistajien.