Käyttäjän derHorst kirjoittamat vastaukset
-
Voi toki yllättää. Sittenhän on enää kyse siitä, miten yllätyksiin haluaa suhtautua. Ei kai tuollainen, tai ainakaan sen pelkääminen, ole se tärkein asia maailmassa.
Yksi alue minulla on, mikä voisi tuon yllätyksen (tai mikä yllätys se nyt on jos sen tietää etukäteen) tuottaa, mutta ei taida pienehkön puolen kymmenen hehtaarin pinta-alansa takia siihenkään yllätysmomenttiin päästä. Eipä sen puoleen, ei sitä ainakaan omana elinaikanani hakattaisi muutenkaan, ns. omalla päätöksellä ja kustannuksella suojeltu kohde.
Taitaa noilla inarilaisilla olla hakkuuongelmissaan kyse pitkälti alkuperäiskansojen oikeuksiin liittyvien kysymysten takia eikä niinkään lahopuun määrästä. Ja noita oikeuksia on vuosikymmenet peräänkuulutettu, mutta mikään ei ole hyvä. Sertikiistoissa tosin on kieltämättä omat ongelmansa oikeusturvan kannalta noissa ääritapauksissa, kun sertin toinen osapuoli eli metsäteollisuus ei kanna vastuutaan. Jalosteita toki myyvät sertifioituna maailmalle. Markkinaehtoisissa touhuissa pitäsi myös ratkaisujen löytyä markkinaehtoisesti. Lakisääteisissä jutuissa nyt kuitenkin valtio on korvausvelvollinen. Ja valtion piikkiin tuo Inarikin ennemmin tai myöhemmin tulee kaatumaan.
Enpä siis ole ainakaan kuullut tapauksesta, että lahopuut olisivat metsää totaaliseen hakkuukieltoon laittanut. Eikä varmaan sellaisesta edes äärijärjestöillä organisaationa ole haaveita, kun kaipa niissäkin metsien kansantaloudellisen puolen päälle jotakin ymmärretään. Loppuisi apurahat monelta köyhyystutkijalta. Mutta eipä kai sitä kukaan myöskään kiistä, ettei nykymuotoinen metsätalous aiheuttaisi kielteisiä vaikutuksia monimuotoisuuspuolelle, siis vaikka miten tehometsätalouslinssien läpi asiaa katselisi. Tai ainakaan kukaan itselleen rehellinen ajattelija. Eikä tuo tarkoita, että pitäisi olla jotenkin vihreälle linjalle kallellaan muuten kuin tullissa. Melko pienillä teoilla tuota saisi parannettua.
Saahan monimuotoisuuden kustannuksista puhua, mutta pitää muistaa myös se, että kenelle kustannus napsahtaa. Monimuotosuuden kustannukset tai niiden välttäminen paremminkin voi olla kusemista naapurin muroihin. Ojituksilla on aiheutettu kustannuksia vesistöjen käyttäjille, kesämökin omistajille yms. Ekosysyteemitason asioissa huudetaan lopulta valtiota apuun, kuten kaivosasioissa on nähty. Eli kun yksi välttää kustannuksia, niin jotkut muut maksavat jotakin kautta. Tuon takia monimuotoisuusasioissa on myös yhteiskunnallinen näkökulma, jota ei voi täysin omistusoikeuden varjolla vetää kölin alta. Se monimuotoisuuden kustannus on ominaisuutena metsätalouden harjoittamisessa ja mielestäni sitä pitää vaan jonkin verran sietää.
Nyt ei Visakallolla Horstin profilointi onnistunut, en siis järjestöväkeä. Väittäisin olevani keskimääräistä aktiivisempi ja oma-aloitteisempi metsänomistaja. Periaatteena ajatella asioita itse eikä joukon tai virallisen liturgian jatkeena. Se mitä tulee tuohon poliittiseen suuntautumiseen, niin minulla on nykyään enää kaksi puoluetta, jota en ole aiheelliseksi katsonut äänestää: kepu ja vihreät. Pitkään oli myös kristilliset, mutta viime kunnallisvaaleissa löytyi heiltä niin täydellinen ehdokas, että sopi hyvin äänestettäväski kotikaupungissani: ei mistään asiasta mitään mieltä vaalikoneessa.
Viimeinen kuvaa aika hyvin metsänomistajiakin: ei oikein asioista mitään mieltä, mutta tehdään niin kuin ennenkin, ja itse ajattelematta. Ja kaikki linjasta poikkeava koetaan uhkaksi. Virheitä ei myönnetä (ensimmäinen ala jossa ei koskaan ole ensimmäistäkään tehty). Kritiikkiä ei sallita ainakaan silloin, jos se osuu metsäsektoriin. Kannattavuus on kuutioita, ei euroja. Monimuotoisuus on kustannus, vaikka oikeastaan koko toiminnan edellytys pitkällä aikavälillä, jos ei muuten niin tulee markkinoiden kautta lopulta vastaan. Hirviä on liikaa, mutta sudetkin on ammuttava. Metsienmiesten maailma on kummallisuuksia täynnä.
Saa tuotakin pelätä, jos haluaa. Homma menee vaan niin, että jos markkinat – oli ne sitten kotimaassa tai ulkomailla – vaativat monimuotoisuusasioiden parempaa huomioimista, niin toimijat ne helposti huomioivat tänä päivänä. Ennen ei ollut niin väliä ja jäljet näkyvät.
Oletteko miettineet, mistä nämä monet metsätalouden kipuilut (monimuotoisuusvaatimukset, hirviongelmat yms) johtuvat? Aika pitkälti metsätalouden omista toimintatavoista ja aikanaan suosituista menetelmistä. Jos metsätalous olisi ollut piirun verran monimuotoisempaa kuluneina vuosikymmeninä, niin nyt ei ehkä olisi ihan jokaista ongelmaa sylissä samanaikaisesti. Syyllinen ei siis aina ole ulkoinen.
Voi, voi, Anneli. Joskus saksalaisten piti ostaa suomalaisilta rannat, sitten venäläisten. Ennen pelättiin puun loppumista, nykyään vihreitä. Jos tuonne metsiin joku määrä lisää jää lahopuuta, niin se ei ketään ahdistane liikaa.
Sitä paitsi en usko, että joku kieltäytyy tienlaidasta niitä lahopuita ostamasta, jos ne siihen on saatu energiapuukasaksi roudattua. Toimijat eivät todennäköisesti sitä viimeistä lahopuukalikkaa sieltä järjestelmällisesti pois tuo, sitähän lausunto käytännössä tarkoittaa.
Mutta se suhteellisuudentaju olisi näissä monimuotoisuusasioissa hyvä säilyttää. Tai sitten tehdä aavistushakkuu. Mutta maailma vaan muuttuu ajan kuluessa eikä siitä kannata turhia paineita ottaa.
Joku näkee kaikessa pelkkiä uhkia eikä siinä varmaankaan ole mitään ongelmaa, jos haluaa sen kaltaisen kuvan kautta maailmaa tarkastella. Itse näkisin tuon kahdella tavalla positiivisena asiana. Ensinnäkin lahopuun jättämisellä talousmetsiin nykyistä enemmän lienee aika nopeasti vaikutusta monimuotoisuuteen.
Toisena näkisin tämän selkeänä viestinä organisaatioiden oppimisesta. Siinä missä turpeen kanssa kiistettiin luontovahingot, vesistöpäästöt ja ilmastovaikutukset, niin nyt ollaan reaktiivisia monimuotoisuuden suhteen. Kaikki muistanevat, miten tuossa turvepuolen kiukuttelussa kävi: ei toimia hyvän sään aikana – ei businesta enää.
Ei metsänomistajatkaan pääse karkuun maailman muuttumista, vaikka vetäisi verhot kiinni pirtin ikkunoista. Se mikä oli 1970-1980-luvuilla vallitseva toimintatapa, ei välttämättä toimi markkinoilla nyt, eikä varsinkaan tulevaisuudessa. Kiertoaika on pitkä ja metsänomistajankin olisi hyvä välillä ajatella ja ennakoida, mitä kiertoajan puitteissa voi toimintaympäristössä tapahtua.
Tietysti voi ajatella ihan oikeutetusti niinkin, että metsälain ekologisen kestävyyden vaatimus aiheuttaa automaattisesti jonkinlaisen tuottavuuden vajeen verrattuna optimitilanteeseen. Mutta se lienee metsätalouden harjoitamisen reunaehto enkä pitäisi sitä kustannuksena. Ekologiset vaatimukset voisivat olla paljon kovemmatkin, kun sivuroolissa ne tällä hetkellä monella tilalla ovat. Sitten puhuisimme todellisista kustannuksista.
Mutta mikä meni pieleen: hakkuutulo 25-30 te vs. 5-10 te monimuotoisuuden kustannus kiertoajalla? Eikö tuossa ole jonkinlainen ristiriita? Väitetty suhde on ihan posketon nykykäytännönnöillä. Itsellä ei muutamat säästöpuut tai riistatiheiköitä vie valtaosaa tuotosta. Ehkä jossain tehdään elukoille lämmitetyt kopit.
Yksittäiselle hehtaarille monimuotoisuuden tai hirvituhon kustannus voi olla kova, mutta ei se ole yleistettävissä koko maakunnan tasolle. Edelleen väitän että alkuperäinen väite on posketon. Hirvituhoihin tietysti voi vaikuttaa mtk, joka väsymättä ponnistelee asian puolesta. Vai miten se nyt meni? Eli taisi Väli-Talonen puhua bullshittia tai toimittaja referoi väärin. Oli miten oli, niin jotakin suodatinta pitäisi jokaisella uutisenlukijalla olla.