Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Metsästyslaki 26§:
”Liikenne-, maatalous- ja metsävahinkojen huomioon ottamiseksi Suomen riistakeskuksen tulee vuosittain kuulla alueellisia sidosryhmiä.”
Laki ei siis edellytä, että metsäalan sidosryhmien edut huomioitaisiin riittävästi päätöksenteossa. Riittää, kun heitä kuullaan. Mutta tosiaan olisi kiinnostavaa tietää, mitä tuossa lain vaatimassa kuulemistilaisuudessa on puuntuottajien edustajat (MTK?) todenneet. Vai onko puuntuottajilla ollut lainkaan edustusta, monestihan luonnonsuojelijat ja teollisuus on paljon kattavammin edustettuna.
Jos MTK ei itse asiasta tiedota, voisiko Metsälehti kysäistä sitä?
Lasse: ”Eikös Raivuuveitsen käytössä ollut suuri loukkaantumisen riski?
Monelta joka on veistä kokeillut niin on jokin lihas tai jänne katkennut? Varmaan joku muistaa asian tarkemmin.??? ”Kyllähän siinä riski on olemassa. Kun itseä kohti terää vedetään, saattaa vahinko sattua. Ja kun päivän on seurustellut aukon lämmössä paarmojen kanssa, ei riski ole enää teoreettinen. Jos kuitenkin malttaa työskennellä hosumatta, määrätietoisesti ja itsestään huolehtien (etenkin lämpimässä tauot ja juotava), ei vahinko pitäisi kovin todennäköinen olla. Kannattaa silti työtekniikkaa pohtia turvallisuudenkin suhteen.
Venähdyksiä tai muita vastaavia tapauksia tietenkin voi myös sattua, mutta tuskin raivaus on mitenkään erityisen riskialtista sen suhteen.
Hienoa, että Metsälehdessä oli artikkeli aiheesta. Nostetaan viestiketju sen kunniaksi ylös.
Itse myöhästyin perkuulta noin kuukauden tätä systeemiä ajatellen, mutta josko ensi vuonna tekisi uuden perkuun ennen juhannusta. Jos oikein muistan, ihan hukkaan heitettyä työtä ei sekään tutkimuksen mukaan ole.
Käyttöhjeet neuvovat tarttumaan leikattavaan puuhun toisella kädellä, tarvittaessa taivuttaen jännittämään runkoa ja vetämään veitsellä ylöspäin. Tuo onkin tehokas tapa katkaista etenkin paksumpia puita, mutta alle sentin rungot samoin kuin horsmat, vatut yms. tukevat kasvit saa mielestäni tehokkaammin em. viikatetyylillä niitettyä. Pehmeään heinikkoon ei veitsi pure tehokkaasti, parempi tyytyä polkemaan.
Tiheimmissä paikoissa heräsi ajatus hieman kyseenalaistaa muutamien julkkisten (Kärkkäinen, Juurikkala) metodeja eräänlaisen kasvullisen jalostuksen suhteen. Heillä on tapana istuttaa tavanomaista enemmän taimia, jotta on mahdollisuus valikoida parhaiten kasvavat yksilöt muiden syiden lisäksi. Minulla pahimmat paikat olivat yhtenäisen vatukon tai puolitoistametrisen pihlajan peitossa, mutta silti pääsääntöisesti noiden alta löytyi hyväkasvuisia, vyötärön korkuisia taimia. Muutaman metrin päässä saattoi olla vähemmän perkuuta vaativa kohta, mutta heikompaa oli myös taimien kasvu väljemmästä kasvupaikasta huolimatta. Tietenkään täysin johdonmukaista tämä ei ollut, mutta usein vesakon ja taimien kasvu korreloi huolimatta siitä, että taimet olivat jo osin jääneet vesakon sisään. Olisiko siis mahdollista, että geneettisiä tekijöitä enemmän taimien kasvuun vaikuttaa hyvin pienipiirteinen (suuruusluokkana aarin kuviokoko) kasvupaikkatekijöiden vaihtelu? Ihan tavanomainen loivapiirteinen mt-kangas oli nyt kyseessä.
Kunnollisten hanskojen merkitys kävi nopeasti selväksi. Aloitin näppylähanskoilla, mutta ne tahtoivat hiertää sormia. Sileät ja hyvin istuvat (kämmenpuoli jotain kumimaisen tuntuista ainetta) hanskat pelasivat hyvin, vaikka välillä aurinko lämmitti aika hyvin.
Aiemmin luulin, että raivausveistä valmistaa vain Finnraiva, mutta kokeilemani veitsen valmistaja oli Härmän taonta (www.harmantaonta.fi -> puutarhatyökalut). En tiedä, onko noissa jotain käytännön eroa. Kertoo ken tietää. Google löytää mainoksen, jonka mukaan työtehoseura olisi veitsiä testannut. En kuitenkaan testiä netistä löytänyt. Härmän raivaimen ainoa kokemani puute oli herkäsi löystyvä terän kiinnitysruuvi. Parin tunnin välein sitä sai kiristää, onneksi terä ei kuitenkaan irronnut. Ruuvin voi helposti vaihtaa parempaan, joten ongelmaa tuosta tuskin tulee.
Puolen hehtaarin vatukon ja paikoin täystiheän puolitoistametrisen lehtipuuston jälkeenkin terä tuntuu leikkaavan kohtuullisesti. Materiaali lienee siis laadukasta, mutta teroitusta en vielä ole kokeillut.
Käytännössä raja sujuvassa työskentelyssä tuntui olevan n. 2-3 cm paksuisten runkojen kohdalla. Niiden katkaisu ei enää ole täysin vaivatonta, vaikka suht helposti onnistuukin. Finnraiva lupaa veitsen purevan jopa 6 cm runkoihin, jota kilpailevan tuotteen kokemuksiin perustuen hiukan epäilen. Toisaalta kukapa tuollaista perkuuta enää veitsellä yrittäisikään, selvää raivaussahan mestaa se on. Ongelmaksi jäi ainoastaan esim. ojan reunassa löysästi maassa kiinni olevat pajut, jotka nousee ylös maasta, muttei heti katkea. Joskus oli helpompaa kiskaista koko näre irti juurineen päivineen tai sitten rivakalla kahden käden otteella niittää puu viikatteen käyttöä muistuttavalla tyylillä poikki.
Mistä puheista tutkintapyyntö on tehty, kun asia ei edes uutiskyynnystä ole ylittänyt?
Sinänsä on aika omituista, että vihreä ympäristöministeri ei ole yhtä kaivosta saanut kuriin, vaikka lupaehdoista on poikettu oikein urakalla. Turha tässä muunkaan taloudellista toimintaa edustavan tahon siis on olla huolissaan siitä, että vihreät jotenkin saisivat laitettua kapuloita rattaisiin. Tosin ei ne pystyneet estämään hiilinielusta sakottamistakaan, joten kenen asialla ne mahtaa olla?
Tähän liittyen olisi kiinnostava tietää, kuinka suuri merkitys tuhojen leviämisessä on hyönteistuholain rajan ylittävän määrän korjuurästeillä ja kuinka suuri osa liian löysästä lakirajasta.
Kiinnostavaa siksi, että uusittu hyönteistuholaki on tulossa eduskuntaan ja luontoihmiset kritisoivat lakia voimakkaasti monimuotoisuuden takia. MTK sen sijaan olisi valmis jopa tiukennuksiin. Ihan mutupohjalla (faktapohjaista tietoa asiasta ei minulla ole) mielummin kallistun MTK:n kuin luontoliiton suuntaan. Kuten ilmastonmuutokseen liittyvissä asioissa, tässäkin varovaisuusperiaate on paikallaan. Vaikka pitävää näyttöä ei tiukkojen rajojen perusteista ole, vahinkojen korjaaminen niiden tapahduttua on jokseenkin hankalaa. Parempi siis pelata mielummin pikkuisen varman päälle kuin katsoa, missä vahinkoa aiheuttavan toiminnan raja menee.
Perkuusta puhuttaessa ollaa otsikon suhteen rajamailla, mutta eihän se estä ketään kommentoimasta booria ja reppuruiskua.
Monet tuntuvat kannattavat puhtaan yksilajisen talousmetsän kasvattamista poislukien ehkä aukkopaikat (tosin niitähän ei asiansa osaavien taimikoissa ole, eihän), mutta itse kuulun toiseen koulukuntaan. Teoriassa ehkä kasvu saadaan täydellisellä perkuulla maksimoitua ainakin lyhyellä tähtäimellä, mutta muut tekijät puhuvat niin vahvasti lehtipuusekoituksen puolesta, että en itse puhtaaksi alkaisi perata. Jopa Tapion 10% yläraja on minusta turhan varovainen.
