Kiitos Gla, kuunnellaan!

Jaan tähän Innoforin artikkelin joka on alun perin ilmestynyt Kauppalehdessä. Siinä harmitellaan tuotannon alentunutta jalostusastetta ja huonoa ilmastohyötyä. Voi kysyä, olisiko metsän käyttäminen enemmän ilmastohyötyisesti eli hiilen varastona sitten Suomen kannalta parempi vaihtoehto kuin käyttö metsäteollisuuden raaka-aineena? Sellupohjaisissa tuotteissa kuten kartongissa on joukossa korkeaa jalostusastetta mm. elintarvikkeiden pakkaamisessa. Eli kartonki on muutakin kuin aaltopahvia.

Kirjoituksessa tunnistetaan varmaan todellisia ongelmia, mutta niihin tarjotaan ratkaisuksi jatkuvapeitteistä metsätaloutta, joka aiheuttaa todennäköisesti omat ongelmansa.

Keskiarvot ovat tosiaan pienet, mutta samaan aikaan voivat olla totta suuret paikalliset haitat.

Metsälehden juttu oli hyvä summaus suometsänhoidosta. Tuota en muistanutkaan että jutussa suotutkijat kertovat: ohutturpeisilla alueilla ei metsänkasvatusmenetelmällä ole väliä onko avo vai jk.

Eiköpä nämä selkene Annamari Laurenin ym. hankkeessa josta Metsäuutiset kertoi.

Mainitsin Linkkarissa MetsäVesi kuvan 7c yhteydessä että ojituksen osuus TOC-päästöistä voisi olla korkeintaan 10 Mg/l suuruusluokkaa, joka olisi noin neljännes koko päästöstä. Osuus riippuu kuitenkin valuma-alueesta; jossain osuus voi olla isompikin. Pohjoisessa toc-pitoisuus on pienempi kuin etelässä.

Jos TOC-määrä pienenee muiden suometsänhoidon toimien sivutuotteena, se tapahtuu kustannustehokkaasti. Pelkkä toc lienee harvoin peruste ryhtyä kalliisiin toimiin. Lähinnä tulee mieleen virkistyskäytön kannalta tärkeät alueet.

Lisäksi kirjoitin Linkkariin jatkoa.

”Tähän vielä jatkomietelmä: mistä toc oikein soiden ja metsien valumavesiin tulee? Tieto asiasta on varmaan vielä hieman vaillinaista mutta vähän voidaan spekuloida. Olen ymmärtänyt että se tulee kaikesta hajoavasta biomassasta eli luonnontilaisen turpeen kasvusta, ojitetun turpeen hajotuksesta ja karikkeista (pintakasvillisuudesta ja puustosta). Kun ojitus lisää puuston tilavuutta, se lisää samalla karikkeen tuotantoa. Talousmetsässä oikeastaan edellisistä vain ns. ojituslisään voidaan vaikuttaa matalammilla ojilla, kun normaalit vesiensuojelun rakenteet ovat tummumiseen tehottomia. Ennallistettavissa kohteissa toc kyllä varmaan vähenee, jos ojien tukkimisen lisäksi puustokin poistetaan.

Mika Nieminen ym. pohtivat tummumisen syitä vuonna 2021 artikkelissa: Peatland drainage – a missing link behind increasing TOC concentrations in waters from high latitude forest catchments?” (linkki artikkeliin)

Jos kerran on ikävä niin en markkinoi.  Luontokaan ei tosiaan markkinoi, se vain kasvaa fysiikan lakien mukaan, tukkivaltaisen metsän jatkuva arvokasvu on todistettu fakta jokaisella vuosirenkaalla tunturijärvestä nostetussa puussa tuhansien vuosien takaa, toisin kuin jaksollisen mallin lupaus tulevaisuuden tuotosta. Suurin näyttötaakka ja taloudellinen rasite onkin nykyisessä mallissa, sitä sopii tulkita, jossa puolet pinta-alasta on tuottamatonta aukkoa ja arvopuun puute pakottaa myymään halpaa kuitua kalliin ”luomun” sijasta.  Missä ovat he  jotka ovat hävityksen tehneet?

Kerron  niistä tuhotuista metsissä jota on nyt,  hölmöläisten on hyödytöntä selitellä  futuurissa  mitä on.  Kerkiää kurki kuolla ennen  kuin suo sulaa.

Väite jatkuvan kasvatuksen hitaudesta perustuu usein ”nollapisteestä” alkavaan laskentaan, vaikka todellisuudessa siinä hyödynnetään jo olemassa olevaa, järeää puustoa, joka on ikuisessa tukkivaiheessa. Jaksollinen avohakkuu on nimenomaan hävittänyt tukkivarannon laajoilta alueilta pakottamalla metsän vuosikymmeniksi heikkotuottoiseen kuituvaiheeseen, kun taas jatkuvassa kasvatuksessa tavoite on 65 euron kuutiohinta saavutetaan poimimalla vain arvokkainta puuta ilman kasvun nollaamista. Tuotanto on ajettu 20 €  60 vuoden kierteeseen josta ette pääse irti!

Hehtaari sahatukkia kasvussa tuottaa vuodessa Suomelle noin 800 euroa vientituloa, kun taas yksi ha propsi tuottaa vain noin 130 euroa.

Onkohan noin? Alla oleva laskelma ei ota läheskään kaikkea huomioon, mutta 6x vientituloja on täysin myytti.

Lähtö:

• 1 m³ tukkipuuta
• Sahausaste (saanto): ~45–60 %
  • eli 1 m³ tukista → 0,45–0,6 m³ sahatavaraa

Markkinahinta:

• Sahatavaran vientihinta (pitkä keskiarvo):
  • ~200–350 €/m³

Laskelma:

• 0,5 m³ × 250 €/m³ ≈ 125 €
• realistinen vaihteluväli: 👉 ~100–180 € vientituloa / 1 m³ tukki

Yhteenveto (tukki):

🔹 1 m³ tukki → ~100–180 € vientituloa sahatavaran kautta

—

Sellupuu → sellu → vientitulot

Lähtö:

• 1 m³ sellupuuta
• Muuntokerroin:
  • 1 m³ puuta → ~0,4–0,5 tonnia sellua

Sellun hinta:

• Pitkän aikavälin vaihtelu:
  • ~600–1000 €/tonni

Laskelma:

• 0,45 t × 700 €/t ≈ 315 €
• realistinen vaihteluväli: 👉 ~250–450 € vientituloa / 1 m³ sellupuuta

Yhteenveto (sellupuu):

🔹 1 m³ sellupuuta → ~250–450 € vientituloa selluna

Nämä luvut ovat bruttovientiarvoja, eivät:

• metsänomistajan tulo
• tai teollisuuden kate

Lisäksi:

• sahauksessa syntyy myös sivutuotteita (puru, hake) → lisäarvoa
• selluteollisuus käyttää usein halvempaa puuta (harvennus jne.)
• hintavaihtelu voi olla erittäin suurta (esim. suhdanteet, Kiinan kysyntä)

—

Johtopäätös

• Sellukuidusta saadaan yleensä enemmän vientituloa per m³
• mutta:
  • sahaaminen tuottaa monipuolisempia tuotteita
  • arvoketju ja työllisyysvaikutus ovat erilaisia

👉 Yksinkertaistettuna:

Sellupuusta saadaan noin 2–3× enemmän vientieuroja per kuutio kuin tukista sahatavaraksi.

Metsäsijoittaja maksaa tällä hetkellä Suomessa noin 25–30-kertaisesti  ( P/E  30) metsän vuotuisen tuoton verran saadakseen omistukseensa kyseisen palstan. Tämä vahvistaa aiemman: pääoma on kallis suhteessa siitä saatavaan rahalliseen tulokseen, ellei jalostusarvoa ja puun hintaa saada nousemaan.

Suuri koneisto, hidas kierto
Kansallisen varallisuuden kannalta tilanne on haastava:
Sidottu pääoma on massiivinen: Tarvitaan noin 20 euron edestä omaisuutta (metsää ja koneita), jotta saadaan 1 euro vientituloa vuodessa.
Arvonlisän hitaus, jos tästä valtavasta pääomasta puristetaan ulos pääasiassa bulkkituotteita (sellua), pääoman tuottoprosentti jää kansantalouden tasolla matalaksi.
Sapluunan muutos, jossa tähdätään tukkivaltaiseen jatkuvaan kasvatukseen ja korkeampaan jalostusasteeseen, pyrkii nimenomaan parantamaan tätä suhdetta: saamaan samasta (tai pienemmästä) puumäärästä enemmän euroja irti ilman, että sidotun pääoman (metsän arvon) tarvitsee kasvaa samassa suhteessa.   Tämä siksi jotta ei tuottavat jutut sulkeutuisi.

Palsta Vahti vaati siirron!

Nykyisen hehtaari tuottaa pääasiassa kuitupuuta 20 -40 v, joka jalostetaan markkinaselluksi, sen voi käytännössä A J  testata.
Sellun vientihinta on tyypillisesti 600–900 €/tonni /ha / 30 vuodessa. Yksi hehtaari tuotoksena kiertoajan keskiarvona vähän arvonlisää suhteessa volyymiin. Mitä hyötyä siitä massasta on myyjälle?
Arvonlisä valuu teollisuuden prosessiin ja logistiikkaan. Paikallinen hyöty on pieni, koska kuitupuun kantohinta on alhainen (n. 20 €/m³) puunmyyjä kustantaa tanssin.  Sellun poliittiset työtaistelut tuhosi lopuksi   koko toiminnan talouden.
Mekaaninen jatkojalostus on nopeaa. Työn, suunnittelun ja uuden teknologian osuus on suuri.  Metsänomistajalle maksettava korkeampi tukkipuun hinta (n. 70–80 €/m³) mahtuu silti kannattavaan vientiketjuun.
Mekaanisen puolen vientituotto hehtaaria kohden on korkealla jalostusasteella (1 280 €/ vuosi) moninkertainen verrattuna matalan jalostusasteen selluntuotantoon. Jatkuva kasvatus mahdollistaa tämän korkean tuoton, koska se maksimoi tukkipuun saannon ja välttää jaksollisen mallin kalliit ja tuottamattomat alkuvuodet.  Se on sama millä menetelmällä  saa puut tukiksi ei haittaa mutta on havaittu  metsässä   jatkuva kasvatus nykyisistä  tunnetuista on  tuottavin.  Onko  jollain  tiedossa  joku muu systeemi ?   se sopii mainiosti.

Kuulehan Tolopainen ja muut metsänomistajat, se on semmonen homma, että jos me aiotaan tää maa saaha taas jaloilleen, niin se kuitukepin eli propsin kans nysvääminen saa luvan loppua. Se on vähän niinku möis pelkkiä potunkuoria, vaikka vois myyvä koko juhla-aterian.
Katotaapa näitä numeroita: jos me saahaan hehtaarilta se 7 mottia kunnon tukkia, niin se tuo Suomelle 800 euroa vientituloa. Mutta jos sieltä vaan sen 1 motin propsia keräät, niin käteen jää joku onneton 130 euroa. Se on kuusinkertainen ero se! Ja jos me oikheen viititään hoitaa metät viimesen päälle ja saahaan se kasvu sinne 10 tukkikuutioon, niin puhutaan jo yli 1300 euron hyöystä per hehtaari – ja joka ikinen mehtä ha/ vuosi.
Nyt pitää muuttaa tää tyyli heti paikalla. Meiän täytyy palata takas sinne 70-luvun meininkiin, missä mehän puista oli yli 60 % oli kunnon tukkia. Se tarkoittaa sitä, ettei niitä mehtiä tuhota nurin keskenkasvuisina vain sen takia, että sellukattilat huutaa nälkäänsä. Annetaan puiden järreytyä rauhassa, tehhään harvennukset laatu eellä ja käytetään tuota jatkuvaa kasvatusta, ettei tartte upottaa tuhansia euroja mihinkään istutushommiin ja taimikonhinkkaamiseen. (A J istutukset tuottaa alla 2 mottia vuoteen, selitykset ovat Sellun- sylttytehtaalta suurten puiden huonosta kasvusta!)
Tavoite on se, että meistä leivotaan taas arvopuun kasvattajia. Kun meillä on kunnon tukkia, niin automaattisahat huutaa ja tuo euroja kotia, ja siinä sivussa ne sellutehtaatki saa ne hakkeet ja purut ihan niinku kaupan päälle. Se on se optimi – siinä voittaa mehänomistaja, teollisuus ja koko tää maa.
Että pistetähän ne sahat soimaan laatupuulle enne seuraavaa ”nokia”, vai mitä?”