Hakutulokset: "metsän arvo"

Minä näen metsän tuotankokoneistona, enkä rahan tai puustopääoman varastona joten päätehakkuun aika tulee melko pian sen jälkeen kun arvokasvuprosentti laskee lähelle omaa korkotavoitetta. Samoin pyrin tekemään harvennukset ajoissa ja lannoittamaan, jotta saan lyhennettyä kiertoaikaa.

En näe omalla kohdallani mitään järkeä ostaa sellaisia palstoja, josta ei saa tuloja puunmyynnistä, tonteista, sorasta yms. lähivuosina.
Jos olisin aivan varma että metsätilojen hinta jatkaa nousuaan hamaan tulevaisuuteen niin silloinhan minun kannattaisi ostaa myös hoitamattomia taimikkovaltaisia tiloja ja myydä ne kunnostuksen jälkeen voitolla eteenpäin. Minusta tähän bisnesmalliin sisältyy kuitenkin liian paljon riskejä ja en ole lähtenyt siihen.

Itse olen ajatellut, että metsäsijoittamisen kannattavuudesta ratkaisee 60 % tilan ostossa onnistuminen, 20 % metsänhoidon ja puukaupan osaaminen ja 20 % oma työpanos. Jos ostaessa erehty puumääräarviossaan tai ostokiima yllättää ja maksaa liian kovaa hintaa niin sitä ei pysty enää muilla toimilla paikkaamaan kohtuullisessa ajassa.
Taimikkovaltaisten tilojen ostajalla nämä suhdeluvut saattavat kääntyä aivan toisinpäin, niissä oman työpanoksen merkitys on aivan ratkaiseva kannattavuudelle.

Hirvikannan paisumien yhtäkkiä yllättävän suureksi ei välttämättä johtunut lainkaan metsästäjistä . Tutkijat ovat jälkikäteen tunnustaneet , että toimivia laskentamalleja hirvikannan kehityksen ennustamiseksi ei ollut . Sapluuna ei yksinkertaisesti toiminut kannan vomakkaimman kasvun aikana . Metsänomistajien passivoituminen omaisuutensa hoidon suhteen heitti vielä lisää bensaa liekkeihin.

Metsien yleisen peitteisyyden lisääntyminen oli vaikeuttamassa omalta osltaan hirvikannan arviointia . Peitteiset alueet jäivät luonnollisesti aktiivisemman metsästyksen ulkopuolelle jo pelkästään turvallisuus – ja eläinsuojelullisista syistä ( haavoittamisriski) .

Jokainen vähänkin hirvien elintapoja tunteva tietää , että eläin viihtyy parhaiten suojaisilla ruokamailla. Suosikkipaikkoja ovatkin autiotilat , joiden pellot kasvavat edelleenkin vähän heinää ja ojat runsaasti vesakkoa . Jos viereen osuu hoitoa vaille jäänyt uudistusaala , ovat olosuhteet optimaaliset hirven kannalta . Syrjäinen sijainti , umpeen kasvava tie tilalle ja tien päässä järeällä lukolla varustettu puomi varmistavat hirvile täysin riskittömän elinympäristön . Metsästyskielto alueella kruunaa kaiken .
Nämä tosiasiat on syytä pitää mielessä , jos arvostellaan pelkästään metsästäjiä hirviongelmista .

Leevi: ”Lainarahan korko on jopa negatiivinen, joten ei sen vuoksi tarvinne K. Pekankaan tyynyä kastella.”

Olkoon korko mikä tahansa, tyyny saattaa kastua. Kysehän on reaalikorosta, ei lainan korosta.

Hyväkasvuinenkin metsä antaa kassavirtaa keskiverto-omistajalle vain harvoin, mutta pankki kaipaa omiansa kuukausittain. Jostain siis pitää rahaa löytyä ja useimmilla ratkaisu on palkkatyö tai yritystoiminta. Kun rahaa tarvitaan usein muuallakin, esimerkiksi auto- tai asuntokaupoissa, yhtälö ei ole yksinkertainen. Ilmiö korostuu nuoremman polven kohdalla. Sitten vielä surkutellaan sitä, että metsänomistajaksi ryhdytään vasta iäkkäämpänä, kenties perinnön myötä.

Ainahan tietysti on mahdollisuus myydä metsätila pois, jos vaikeuksia velan suhteen tulee. Ihan helposti en kuitenkaan itse tuon vaihtoehdon varaan laske.

On totta että pirstaloituminen on uhka metsille, myös virkistys käytölle.Kaikenlainen metsän hoito on parempi kuin hoitamattomuus.Monet virkistys käyön puolestapuhujat vaan vastustavat kaikkea metsässä tapahtuvaa puun korjuuta ja puolustavat totaali suojelua, ymmärtämättä kuitenkaan sitä tosiasiaa että täysin suojeltu ja hoitamaton metsä ei kyllä houkuttele virkistäytymään ja voi olla jopa vaarallinen paikka liikkua.

Jatkuva kasvatus sopii hyvin aktiiviselle metsänomistajalle, joka pystyy ja viitsii hoitaa metsää itse omilla koneillaan. Mutta sellaisille jotka eivät oiken itsekkään tiedä mitä metsälleen tekisivät ja jotka myyvät puunsa pystykaupoilla en jatkuvaa kasvatusta suosittele. Pelkäämpä vaan että ostajat helposti korjaavat parhaat päältä ja jättävät alikasvokset taimikoksi.Tällaisen taimikon hoito vaatii aikaa ja rahaa ja etenkin ymmärrystä ja omatoimisuutta. Tulevien sukupolvien omaisuus voi olla mennyttä tällaisen hoidon jäljiltä.

Edelleen olen sitä mieltä että avohakkuun kautta uudistaminen on se kannattavin vaihtoehto. Hakkuuta voi tosin jakaa osiin,jolloin syntyy pienempiä aukkoja ja vastaavasti taimikko kehittyy jo toisaalla hyvää vauhtia. Monin paikoin palstojen koot ovat jo valmiiksi niin pieniä, ettei niitä enää kannata pilkkoa pienemmiksi kuvioksi.

Mitä vähemmän kuviolta tulee puuta sitä korkeammaksi tulee korjuukustannukset, koneiden kuljettelu ei ole ihan ilmaista ja aika on pois varsinaisesta työstä. Pienemmät puumäärät eivät myöskään kiinnosta ostajaa niin paljoin kuin suuremmat erät. Tämä korostuu myös jatkuvassa kasvatuksessa,puuta kerätään vähemmän kerralla ja jos kuviot on kovin pieniä korjuukustannukset syö puiden arvon ja homma ei enä kannatakkaan ja metsä jää kokonaan hoitamatta tai hoito viivästyy. Tästä syntyy helposti negatiivinen kierre, eikä se kierre silti takaa parempaa virkistys käyttöäkään.

Gla:
”En tiedä, mikä pakottaa noita nykyään käyttämään enemmän metsätalouden tarpeisiin kuin jossain toisessa tilanteessa. Omistaja pyrkii joka tapauksessa maksimoimaan omaisuutensa arvon huomioiden omasta mielestään kohtuullisen luonnonhoidon tason.

Minusta monimuotoisuutta ei pidä karummilla paikoilla väheksyä sen takia, että jossain rehevässä tai kosteassa paikassa asia hoidetaan viimeisen päälle hyvin. Luonnossa on erilaisia elinolosuhteita, jotka kaikki ovat tärkeitä. Niin vt-kangas kuin omt-puronvarsikin.”

Kannatan monimuotoisuutta olosuhteista riippumatta , kunhan sillä ei tarkoiteta männyntaimikkoa tuhoava hieskoivikkoa. Mitä tulee omistajien haluun huomioida kohtuullinen luonnonhoidon taso , on olemassa tuoreitakin esimerkkejä jopa käräjille asti johtaneista hakkuiden jälkipyykeistä . Maanomistaja on halunnut ulottaa hakkuut tärkeille luontokohteille . Siellä ovat sitten maanomistaja ja korjuuorganisaation edustaja punastelleet kilvan käräjäsalissa.

Ja vielä kerran! Metsästäjät ryhtyivät leikkaamaan hirvikantaa jo paljon ennen 2005- vttkv:n raportin julkistamista. Paljon on tapahtunut myös tämän jälkeen. Yhteisesti sovittuun 2- 3 hirven talvehtivaan kantaan / 1000 ha on päästy lähes koko maassa , monin paikoi jopa alle. Nyt voi hyvällä syyllä sanoa pallon olevan metsänomistajalla. Hän voi omalla kohdallaan vaikuttaa siihen , houkutteleeko alue hirviä vai ei.

Suorittava porras: ”En halua puolustella liiallista hirvieläinkantaa , mutta vanhojen tilastojen ohella on seurattava tämän päivän tilannetta . Kaatotilastot ja hirvikannan alueelliset ja rakenteelliset muutokset on otettava huomioon reaaliajassa.”

Toki näin. Kuitenkin lukujen suuruusluokkaa tarkastelemalla tiedetään, että vahinkoja tapahtuu niin liikenteen, metsänomistajien kuin ympäristöarvoista kiinnostuneiden mielestä edelleen liikaa. Ainoa peruste olla pudottamatta kantaa edelleen reippaasti on metsästäjien intressit.

Suorittava porras: ”Monimuotoisuutta turvaamaan voidaan jättää veden vaivaamia alueita , leveämpiä suojakaistoja vesistöjen ja purojen varsille sekä vaikeasti udistettavissa olevia maastollisesti ongelmallisia alueita. Nythän näitäkin kohteita joudutaan käyttämään metsätalouden tarpeisiin .”

En tiedä, mikä pakottaa noita nykyään käyttämään enemmän metsätalouden tarpeisiin kuin jossain toisessa tilanteessa. Omistaja pyrkii joka tapauksessa maksimoimaan omaisuutensa arvon huomioiden omasta mielestään kohtuullisen luonnonhoidon tason.

Minusta monimuotoisuutta ei pidä karummilla paikoilla väheksyä sen takia, että jossain rehevässä tai kosteassa paikassa asia hoidetaan viimeisen päälle hyvin. Luonnossa on erilaisia elinolosuhteita, jotka kaikki ovat tärkeitä. Niin vt-kangas kuin omt-puronvarsikin.

Suorittava porras: ”Taas täällä pöyhitään vanhoja ja ummehtuneita hirvivahinkotilastoja. Viimeisimmät tilastot osoittavat kiistatta vahinkojen laskeneen jyrkästi sekä metsissä , että liikenteessä .”

Pekka epäili hirvien kansantaloudellista vaikutusta. Kerroin, että asiaa on arvioitu. Vaikka raportti onkin jo muutaman vuoden vanha ja kanta hiukan tuosta pienentynyt, raportti on silti hyödyllistä luettavaa. Sen avulla ymmärtää, miten hirvikanta vaikuttaa talouteen.

Ja vaikka kanta onkin huippuvuosista eli vuosituhannen vaihteesta vähentynyt n. 30% ja vuodesta 2004 laskettuna n. 20%, edelleen hirvikolareita tapahtuu vuosittain yli tuhat kappaletta. Se, ettei vuonna 2010 kuollut kukaan, ei muuta asiaa mihinkään. Vuosina 2006-2009 kuoli keskimäärin 4,25 ihmistä vuosittain, joten nollatulos ei ole mikään erityinen osoitus asioiden kehittymisen suunnasta.

Vaikka vahingot ovatkin laskeneet huippuvuosista, syytä tyytyväisyyteen ei minusta ole. Huippuvuosina oltiin sietämättömällä tasolla, mutta siedettävällä tasolla ei minusta olla vieläkään.

Suoritava porras: ”Mahdolliset hirviongelmat ovat nykyään hyvin paikallisia ja monesti ainakin osittain kotikutoisia. Yli 90% metsänomistajista ei tunnu välittävän hirvistä eikä taimikon kasvusta vähääkään , kun jättävät taimiot pusikoitumaan ja tuhoutumaan joko hirvien avustamana tai ilman. Loput 10 % hoitavat taimikot ajallaan ja kärsivät harvoin hirvivahingoista.”

En tiedä, mistä ero havainnoissamme johtuu, mutta itse olen nähnyt hoidettuja, mutta hirvien vikuuttaamia koivu- ja mäntytaimikoita.

Entä ne, jotka kasvattavat männylle soveltuvalla alalla kuusta männyn sijaan tai ne, jotka kasvattavat juurikäävän vaivaamalla alalla kuusta koivun sijaan? Vahinkoa ei näy yhdessäkään tilastossa, koska korvattavaa tai tilastoitavaa vahinkoa ei ole syntynyt. Vahinko ei ole pelkästään nykyisen puuntuottajan, vaan myös seuraavien sukupolvien. Lisäksi vaikutus ulottuu koko suomalaisen luonnon monimuotoisuuteen.

Arvokkaita metsätaimia joudutaan kippaamaan kaatopaikalle tänä talvena. Metla (heh, heh) piti myyristä meteliä ja metsäistutukset jäivät tekemättä, sanoo Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen toiminnanjohtaja Jari Yli-Talonen.

Kaatopaikalle menee noin 20 miljoonaa tainta (tuo 20 miljoonaa kaatopaikalle kipattua tainta olisi oikeilla metodeilla kasvatettuna tuottanut 30:ssä vuodessa 20 miljoonaa kuutiometriä puuta).

Yli-Talonen syyttää Metlaa (kuka on vastuussa?), jonka myyrätiedotteet sammuttivat metsänomistajien istutusinnon.

Der Steppenwolf

Ihan supisuomalaisittain aion perata vastakin taimikkoni.
Ja se tarkoittaa kyllä varhaisvaiheen perkausta 3800-4000 taimeen.
Siitä energiapuukorjuu josta tulee todella hyvä kertymä ja aivan rahanarvoinenkin. En näe ihmisen iässä aivan tarpeelliseksi ottaa pelkästään takkiin nuoren metsän kasvatustakaan.
Kyllä minulle tuollainen helposti jopa ilman tukia 1500-2000/ha kelpaa. Silti metsissä on aina poltinpuuta riittämiin ja rahan saanti tasaisempaa.

Selvää ohjeistusta metsätaimikoiden myyrätuhojen torjuntaan ei ehkä ole saatu aikaiseksi, mutta käytännön metsänomistajat osaavat jo melko hyvin selviytyä ohi myyrätuhoalttiin ajan. Yleensä käytetään hyväksi myyräkantojen luontaista vaihtelua, josta metla tutkijoineen on vuosittain tiedottanut.

Istutukset osataan myyrätuhoalttiilla alueella toteuttaa myyräkannan romahtamisen jälkeen. Moni suojelee myyrien luontaisia vihollisia, pienpetoja ja pöllöjä. Moni myös pyytää myyrät uudistettavilta alueilta vähiin loukkupyydyksillä.

Ehkä tärkeintä olisi saada taimikot syntymään tiheinä, jolloin myyrien vikuuttamat taimet eivät tekisi taimikosta heti vajaatuottoista. Harvoin luontaisesti syntyneissä taimikoissa syntyy mittavia myyrätuhoja.