Uutinen Tilaajille Taimikonhoidossa pudotusta viime vuonna, istutuksessa ja maanmuokkauksessa pientä nousua Panostukset metsänhoitoon laskivat viime vuonna reaalisesti liki viidenneksen edellisvuodesta, Luonnonvarakeskuksen tilastoista selviää.
Uutinen Tilaajille Luke: Kierrätyslannoitteiden käyttö metsässä tulisi sallia Kiertotalouden biomassoista voidaan valmistaa lannoitteita myös metsäkäyttöön.
Uutinen Tilaajille Tornator muuttaa Suomen metsien arvostusmenetelmää Muutoksella arvioidaan olevan merkittävä vaikutus yhtiön metsäomaisuuden arvoon.
Uutinen Tilaajille Puukauppa kääntyi viime viikolla laskuun, ostomäärä silti liki miljoonaa kuutiota Myös keskikantohinnat olivat pääosin laskussa
Uutinen Tilaajille Metsäteollisuus: Puukauppaa käyty viimevuotista hitaammin, hinnoissa nousua Kuitupuun hinnat olivat lokakuussa jopa viidenneksen korkeammalla tasolla kuin vuoden alussa, Metsäteollisuus ry kertoo.
Uutinen Tilaajille Koskisen suunnittelee listautumista, rahoitusta haetaan kasvuun Puunjalostusyhtiö hakee listautumalla 30 miljoonan euron pottia.
Uutinen Tilaajille Lulucf:stä alustava sopu, Suomen erillisjousto säilyi Lulucf-asetus määrittelee, miten maankäytön, maankäytön muutoksen ja metsien päästöt ja nielut sisällytetään EU:n ilmastotavoitteisiin.
Uutinen Tilaajille Metsäkeskus lähettää kuolinpesille kirjeitse neuvoja metsäasioiden järjestelyyn Metsää omistavia kuolinpesiä syntyy vuodessa keskimäärin 5 000.
Uutinen Tilaajille WWF:n livekamera kuvaa Kuusamossa – lähetykseen odotetaan kiinnostavia lintuja Kamera on viety lintujen talviruokintapaikalle Oulangan kansallispuiston maisemiin.
Uutinen Tilaajille Luonnonvarakeskus: Suomen suojeltujen metsien pinta-ala on kasvanut Suojeltujen metsien osuus Suomen metsäalasta oli vuoden alussa 13 prosenttia.