Viranomainen ei ole tiukka metsänuudistamisen vaatimuksissaan. Metsälain säätäjän tarkoittamassa eteläisessä Suomessa riittää, että puolimetrinen taimikko on saatu aikaan kymmenessä vuodessa, ja jossakin Pihtiputaalla tai Kiuruvedellä aikaa annetaan ruhtinaallisesti 15 vuotta.

Lainsäätäjälle sattui aikoinaan kömmähdys metsälakia kirjoitet­taessa, kun uudistamisvelvollisuuden toteuttamista ei sidottu millään tavalla kasvupaikkaan. Jos kiuruvetisellä lehtomaisella kankaalla on saatu aikaan 15 vuoden kuluessa vain puolimetrinen kuusentaimikko, tilanne on katastrofi. Karuimmilla kasvupaikoilla puolimetrinen luonnonmännikkö samassa ajassa on kiikun kaakun ymmärrettävissä, mutta ei kuitenkaan edes siedettävä tulos sen enempää talousmetsänä kuin hiilensidonnan kannalta.

Se, mikä riittää lainvalvojalle, on harvoin hyvä taloudellisesti ajattelevalle puuntuottajalle. Erityisesti rehevillä kasvupaikoilla viivyttely metsänuudistamisessa lisää kustannuksia nopeasti.

Pintakasvillisuuden rehevöityminen on pääsyy kustannusten karkaamiseen. Jos kiuruvetisellä lehtomaisella kankaalla odottelee päätehakkuun jälkeen kymmenkunta vuotta ennen kuin tilaa mätästyksen ja kuusenistutuksen, aluksi on ehkä raivautettava pajukot ja ranteenvahvuiset harmaalepät. Kun pari kertaa kesässä kaivaa kuusentaimet esille vähintään vyötärölle ulottuvan kasvillisuuden seasta, tietää kyllä työtä tehneensä. Raatamista riittää moneksi vuodeksi, koska heinien valtaamilla alueilla kuusien kasvu on hidasta.

Päätehakkuutulot saadaan kyllä ripeästi ja sovinnollisesti jaetuksi, mutta uudistamisen rahoitus tuottaa tuskaa.

Silloin kun 15 vuotta päätehakkuun jälkeen on ehkä saatu aikaan se lainvalvojalle riittävä puolimetrinen kuusentaimikko, ripeyteen uskovan naapurin metsässä valtapituus voi olla 6–8 metriä. Jos kateutta vähentää se tieto, että naapuri on jo kahdesti maksanut taimikonhoidon kustannuksia, tulkoon uskollaan autuaaksi.

Kuolinpesien riitaisuus on monesti käsittämättömän viivyttelyn pääsyy. Päätehakkuutulot saadaan kyllä ripeästi ja sovinnollisesti jaetuksi, mutta uudistamisen rahoitus tuottaa tuskaa. Sitten on vielä niitä, jotka uskovat uuden arvopuuston syntyvän itsestään ajan myötä. Näin toki Suomessa tapahtuukin, kun malttaa odottaa riittävän kauan. Muutama vuosikymmen kuluu nopeasti.

Hitautta aiheuttaa myös uskomus, ettei pienaukolle (alle 0,3 hehtaaria) tarvitse tehdä mitään. Tarkasti luettuna metsälakiin liittyvä valtioneuvoston asetus toteaa, ettei pienaukolle tarvitse tehdä mitään, JOS se uudistuu reunametsästä. Jos se ei järjellisesti ajatellen voi uudistua ympäröivästä puustosta, metsänviljely on pakollinen aukon koosta riippumatta. Ei ole vaikeaa löytää pienaukkoja, joissa uudistumista ei ole tapahtunut 30 vuoden aikana. Olosuhteet vaihtelevat.

Sitä paitsi ihminen on etevä keksimään tekosyitä ajan kuluttamiseen. Muutama vuosi saattaa mennä siihen, että uskotaan metsänviljelyn viivyttämisen vähentävän tukkimiehentäin aiheuttamia taimituhoja. Muutama vuosi voi mennä siihen, että uskotaan jonkun haluavan raivata alueen ilmaiseksi saadakseen polttopuuta.

Kyllä sika syitä löytää: milloin kärsä kipeä, milloin maa roudassa.

Julkaistu Metsälehdessä 15/2019.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.