Pihanreunakuusi

Tässä kuva ko.aiheeseen.

Kommentit (6)

  1. Siinä on kuusi järeytynyt mukavasti kymmenessä vuodessa. Tuonlainen kun olisi kasvu metsässä 1800 puuta/ha tiheydessä.

  2. Kyllähän tuollaiset pitääkin äkkiä pistää poikki – panna rahat kiertämään!

  3. Visakallo

    Kuvan puu näyttäisi olevan n.25-vuotias. Kyllähän hyvällä maapohjalla ja hyvällä hoidolla kuusi kasvaa tuon verran ihan talousmetsässäkin. Ensiharvennus kaksikymppisenä, ja seuraavat harvennukset kymmenen vuoden välein.

  4. Uuden metsöekonomian Tohtorin (Ei väitellyt) – Jeessi Harjanvarren pian vamintuvan metsien käsittelymallien – mukaan viimeistään tuossa vaiheessa on otettava rahat metsäkuviolta pois. Onhan tuokin sijoitus jo ollut tuottamattomana liiankin pitkään.
    Rahat tilille, niitä OP:n pankinjohtaja on jo kysellykin. Jos kuvio on yhtenäinen kymmenen hehtaaria, siitä kannattaa pistää hehtaarin aukkoja kolme kpl/ vuosi ja heti perää MG:n mätästäjä ja rotutaimet – ei toki enää kuusta, vaan Haapaa, Mäntyä tai rauduskoivua, josta tietenkin pitää saada todistus, että on ”Raurusta”. Näin kassaan on tulovirtaa jopa neljänä vuotena!

  5. Kyllä tuo Tapiontaatelintallaaja alkaa pikkuhiljaa oppia metsän käsittelyistäkin jotain. Kyllä ,kuusta poikki vaan aina kun mahdollista. Mutta kun firma jarruttaa. Vetää huonosti kuin falski transitin diesel. Umpilumessa.

  6. EDIT

Metsänomistus Metsänomistus

Blogit ja Kolumnit

Keskustelut

Kuvat