Karhuja entistä vähemmän, määrässä viidenneksen lasku

Määrä on pienentynyt etenkin Itä-Suomessa.

Karhukanta pienenee edelleen, Luonnonvarakeskuksen (Luke) selvityksessä arvioidaan. Kanta-arvio perustuu pentue-havaintoihin: niiden kokonaismäärä laski viime vuonna liki viidenneksen edellisvuodesta.

Karhujen kokonaisyksilömääräksi arvioitiin olevan Suomessa 1 740–1 925 yksilöä ennen elokuussa 2023 alkavaa metsästyskautta. Se on noin 20 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2022 arvio.

Pentueiden kokonaismäärän Luke arvioi olleen 167–203 vuonna 2022. Vuotta 2021 koskeva arvio oli 221–246 pentuetta.

Viimeksi kuluneina neljänä vuotena karhua on metsästetty aiempaa voimakkaammin. Kanta oli suurimmillaan vuonna 2020, sen jälkeen on tultu alaspäin.

Kehitys on ollut kuitenkin erilaista eri puolilla maata.

”Karhujen määrä pieneni selvimmin itäisessä Suomessa, missä metsästysverotus oli suurta. Läntisessä Suomessa karhukannassa tapahtuneet muutokset olivat vähäisempiä”, kertoo tutkija Samuli Heikkinen Lukesta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut