Koneurakointi kaipaa remonttia – moni ei pysy tahdissa mukana

Konetyölle on kysyntää, mutta tekijöitä on vaikea pitää ja löytää, Koneyrittäjien markkinakyselystä selviää.

Konetyöpalveluilla maarakennuksessa, metsäalalla ja muilla konetyöaloilla on hyvä kysyntä, Koneyrittäjien tuore markkinakysely kertoo. Yritysten kannattavuus näyttää kuitenkin heikkenevän kustannusten noustessa. Lisäksi työvoiman saannissa on haasteita, ja toisaalta työvoimaa poistuu alalta muihin töihin.

”Kysynnän suhteen kaikki näyttää melko hyvältä, mutta koneyritysten heikon tuloksentekokyvyn takia työvoiman pitämisessä sekä uus- ja korvausrekrytoinneissa on vaikeuksia”, Koneyrittäjien varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola sanoi järjestön liittokokouksen alla pidetyssä tiedotustilaisuudessa Vaasassa viime viikon lopulla.

Kyselyyn vastasi 306 jäsenyritystä metsä-, maarakennus- ja muilta konetyöaloilta. Neljännes vastanneista kertoi, että heiltä on lähtenyt työvoimaa muille aloille. Syiksi mainittiin muun muassa työn kausiluonteisuus, tempoileva kysyntä, kovat vaatimukset ja parempi palkka helpommissa hommissa.

Yli 60 prosenttia koneyrityksistä kokee uuden työvoiman löytämisen työlääksi. Joka viides vastaaja ilmoitti, ettei löydä uutta työvoimaa.

Jaakkolan mukaan koneyritysten pitäisi parantaa työskentelyoloja ja maksaa kilpailukykyistä palkkaa ollakseen houkuttelevia työnantajia. Samanaikaisesti yritysten täytyisi vastata asiakkaiden kiristyviin vaatimuksiin ja parantaa tuottavuutta, koska urakointihinnat eivät jousta.

”Hinnat eivät jousta, koska urakointipalveluiden ostajat ovat niin keskittyneitä, että ne pystyvät estämään normaalin markkinamekanismin hinnoissa”, Jaakkola totesi.

Koneyritykset joutuvatkin asettamaan koneenkuljettajilleen kovat tuottavuusvaatimukset.

”Moni kelpo ja keskiverto työntekijä ei pysy tahdissa mukana, vaan lähtee alalta. Kokonaisuus kaipaa remonttia”, Jaakkola sanoi.

Lisää aiheesta: Markku Suominen jatkaa Koneyrittäjien hallituksen puheenjohtajana

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa