Storan Enson hallituksen vetäjä vaihtui, Antti Mäkisestä uusi puheenjohtaja

Nykyinen puheenjohtaja Jorma Eloranta kertoi jo viime vuonna jäävänsä pois hallituksesta.

Stora Enson varsinainen yhtiökokous päätti perjantaina muun muassa yhtiön uudesta hallituksesta. Hallitukseen valittiin nykyisistä jäsenistä uudelleen Håkan Buskhe, Elisabeth Fleuriot, Hock Goh, Mikko Helander, Christiane Kuehne, Antti Mäkinen ja Richard Nilsson. Uusiksi jäseniksi valittiin Helena Hedblom ja Hans Sohlström.

Uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Antti Mäkinen ja Håkan Buskhen varapuheenjohtajaksi. Mäkinen on Solidiumin toimitusjohtaja. Solidium taas on valtion omistama osakeyhtiö, joka omistaa vähemmistöosuuksia kansallisesti merkittävissä pörssinoteeratuissa yhtiöissä.

Nykyinen hallituksen puheenjohtaja Jorma Eloranta kertoi jo viime vuoden puolella jäävänsä pois yhtiön hallituksesta. Samoin nykyinen varapuheenjohtaja Hans Stråberg jää pois hallituksesta.

Yhtiökokous myös hyväksyi yhtiön tilinpäätöksen ja myönsi yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.2020–31.12.2020.

Lisäksi hyväksyttiin hallituksen esityksen, jonka mukaan vuodelta 2020 maksetaan osinkoa 0,30 euroa osakkeelta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat