Suomeen saapuvat ulkomaiset kausityöntekijät valittu

Saapuvista kausityöntekijöistä valtaosa on ukrainalaisia. Yritykset vastaavat tilauslennoista.

Suomen huoltovarmuuden kannalta kriittisten, muun muassa metsätalouden kausityöntekijöiden saapuminen etenee. Maa- ja metsätalousministeriö on toimittanut Rajavartiolaitokselle listan niistä kokeneista työntekijöistä, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä maa-, metsä-, puutarha- ja kalatalouden yrityksissä.

Suomeen pääsevät kausityöntekijät on listattu yrityksiltä saatujen tietojen perusteella. Lopullisen päätöksen maahanpääsystä tekee Rajavartiolaitos.

Saapuvista kausityöntekijöistä kahden kolmasosan odotetaan olevan ukrainalaisia. Työntekijöitä tulee myös esimerkiksi Baltian maista, Romaniasta ja Bulgariasta. Joukosta suurin osa sijoittuu maa- ja puutarhatiloille ja vain pienempi osa metsänhoitotöihin kuten metsänistutukseen.

Kausityöntekijöille järjestetään tarvittaessa tilauslentoja. Niiden kustannuksista vastaavat ministeriön mukaan yrittäjät tai saapuvat työntekijät. Kausityöntekijät ohjataan kahden viikon mittaiseen karanteeniin.

Kausityövoiman tarve maatiloilla ja metsätaloudessa on edelleen suuri. Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio kertoo, että 1 500 hengen joukko ei pysty täyttämään kaikkea tarvetta, mutta helpottaa monen maatilan tilannetta.

”Selvää on, että kasvukauden edetessä 1500 hengen joukolla ei hoideta kuin osa kevättöistä. Toimijoiden tulisi käyttää nyt myös kotimaista työvoimaa ja hyödyntää tähän erikoistuneita työnvälityspalveluita. Avoimet työpaikat ovat myös avoinna kotimaisille työntekijöille”, Husu-Kallio sanoo.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito