Vapo aikoo luopua maistaan

Omistusjärjestely on tarkoitus toteuttaa niin, että Vapo voi jatkaa vuokralaisena aiemmin omistamiensa maiden hyödyntämistä. Yhtiöllä on tällä hetkellä maata noin 100 000 hehtaaria.

Turvetta ja puupolttoaineita tuottava Vapo suunnittelee luopuvansa lähes kaikista maanomistuksistaan. Omistusjärjestely on tarkoitus toteuttaa niin, että Vapo voi jatkaa vuokralaisena aiemmin omistamiensa maiden hyödyntämistä.

Järjestelyllä haetaan raaka-aineen hankintaan joustavuutta ja tehokkuutta. Samalla taseen käyttö tehostuu ja liiketoiminnan kehittämiseen vapautuu maaomaisuudesta ylimääräisiä pääomia, yhtiöstä kerrotaan.

Vapolla on tällä hetkellä noin 100 000 hehtaaria maata. Turvetuotantoon soveltuvien maiden lisäksi yhtiöllä on myös metsämaata, maatalouden käyttöön soveltuvia entisiä turvemaata ja erilaisia tukialueita.

Maista on tarkoitus luopua ensi kesään mennessä. Tätä varten on käynnistetty selvitystyö, jossa Vapon apuna toimii Sisu Partners -konsulttiyhtiö.

”Maanomistusrakenteen mahdollinen muutos ei muuta voimassa olevia maihin kohdistuvia käytäntöjä. Vapo Oy vastaa tuotantoalueista nyt ja tulevaisuudessa aivan samalla tavalla maanomistusmuodosta riippumatta. Vapo Oy hakee tuotantoluvat, vastaa vesienkäsittelyjärjestelmien suunnittelusta ja rakentamisesta sekä lupaehtojen mukaisista tarkkailuvelvoitteista”, liiketoimintajohtaja Pasi Koivisto kertoo.

METSÄLEHTI

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut