Käenkaali, metsäkurjenpolvi ja metsäimarre. Jos kasvupaikalta löytyy runsaasti näitä kolmea kasvilajia, on kyseessä todennäköisesti lehtomainen kangas, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Tiina Tonteri.
”Käenkaali ei viihdy aivan pohjoisessa asti, mutta muuten näitä kolmea lajia voi pitää hyvänä lehtomaisen kankaan tuntomerkkinä metsien kaikissa kehitysvaiheissa”, hän sanoo.
Runsaina ja elinvoimaisina esiintyessään hyviä lehtomaisen kankaan opaskasveja ovat myös ketunlieko, iso- ja pikkutalvikit, ahomansikka, rönsyilevä lillukka sekä etelässä metsäorvokki ja pohjoisessa oravanmarja. Nämä ja muut ruohokasvit peittävät maanpinnasta yleensä 20–30 prosenttia.
Lehtomaisen kankaan sammallajisto on runsas, mutta sammalpeite usein aukkoinen ja melko harva. Hyvä opaslaji on metsäliekosammal. Varvuista yleisin on mustikka.
Yleisin etelässä
Lehtomaisten kankaiden pääpuulaji on yleensä kuusi – varsinkin kiertoajan loppupuolella. Sekapuuna kasvaa raudus- ja hieskoivua, mäntyä, haapaa, raitaa ja pihlajaa, Etelä-Suomen rehevimmillä paikoilla myös jaloja lehtipuita.
Kuusen keskimääräinen valtapituus sadan vuoden iässä vaihtelee lehtomaisilla kankailla Etelä-Suomen noin 30 metristä Peräpohjolan noin 23 metriin, kertoo Luken tutkija Juha-Pekka Hotanen. Eteläsuomalaisen rauduskoivikon keskimääräinen valtapituus on 50 vuoden iässä noin 27 metriä.
Kuusikko kasvaa Etelä-Suomen lehtomaisilla kankailla vuodessa noin kymmenen kuutiota hehtaarilla, Peräpohjolassa viisi kuutiota hehtaarilla.
Kaikkiaan lehtomainen kangas on eteläisen Suomen kasvupaikka. Niiden osuus kivennäismaiden pinta-alasta on Etelä-Suomessa noin 30 prosenttia, Pohjanmaan-Kainuun alueella alle kymmenen prosenttia ja Peräpohjolan ja Metsä-Lapin alueilla enää reilun prosentin luokkaa.
Taimikonhoito työllistää
Lehtomaisen kankaan metsiköt uudistetaan yleensä istuttaen. Luken erikoistutkija Jari Miina kehottaa istuttamaan kuusta, rauduskoivua tai lehtikuusta. Eteläisimmässä Suomessa käyvät myös jalot lehtipuut.
Lehtomaiset kankaat heinittyvät herkästi, joten uudistusala kannattaa mätästää. Kuusentaimikossa tarvitaan varhaisperkausta, kun taimet ovat noin metrin mittaisia.
”Taimikonhoito pitää kantovesomisen ja uusien siemensyntyisten lehtipuiden syntymisen takia tehdä yleensä kahdessa vaiheessa. Taimikonharvennuksen aika on, kun taimet ovat kolmen neljän metrin mittaisia”, Miina sanoo.
Rauduskoivun ja lehtikuusen taimet kasvavat pituutta niin nopeasti, että yksi taimikonhoitokerta riittää. Rauduskoivikossa taimikon harvennus kannattaa tehdä, kun taimet ovat neljän viiden metrin mittaisia.
Ensiharvennuksen aika on kaikilla puulajeilla 12–13 metrin mitassa.
Jatkuva kasvatuskin käy
Jatkuva kasvatus sopii lehtomaisilla kankailla parhaiten kuuselle. Menetelmäksi sopii eri-ikäiskasvatus, jossa metsässä kasvatetaan kaiken kokoisia ja ikäisiä puita, sanoo Luken erikoistutkija Sauli Valkonen.
Toinen vaihtoehto on uudistaa metsää tekemällä pienaukkoja. Niiden läpimitan tulee Valkosen mukaan olla alle 40 metriä.
”Pienaukkohakkuu tuottaa rehevällä maalla yleensä hirveän pöheikön, jos aukko on liian iso. Homma onnistuu, mutta täytyy varautua siihen, että kestää aikansa ennen kuin kuusen taimet pääsevät kasvamaan pöheiköstä.”
Mikä on paras?
Kivennäismaan kasvupaikkatyypit karukkokankaista lehtoihin on nyt käyty läpi. Mikä niistä on metsänomistajan kannalta paras?
Äkkiseltään ajattelisi, että mitä rehevämpi, sen parempi. Kasvupaikan puuntuotoskyky ja odotettavissa olevat tulot ovat silloin suurimmillaan. Tätä mieltä on myös Luken erikoistutkija Jari Miina, mutta aivan niin yksinkertainen asia ei hänen mukaansa ole.
”Rehevistä kasvupaikoista aiheutuu myös eniten työtä ja kustannuksia. Ne vaativat maanmuokkausta, taimien istutusta, heinäntorjuntaa, parikin taimikonhoitokertaa ja vielä taimikonharvennuksen päälle”, hän luettelee.
Karummilla kasvupaikoilla metsänuudistamisen ja taimikonhoidon kustannukset ovat pienemmät, mikä tasoittaa tilannetta. Myös metsänhoitotöiden ajoitus on suurpiirteisempää.
”Rehevän kasvupaikan uudistusalaa ei voi unohtaa kymmeneksi vuodeksi, mutta karulla luontaisen uudistamisen alalla ei siinä ajassa paljon tapahdu.”
Tämä tarkoittaa myös sitä, että harvennus- ja päätehakkuutulot ajoittuvat karummilla kasvupaikoilla myöhemmäksi.
Miina kehottaa tavoittelemaan monipuolisuutta. Jos haluaa esimerkiksi minimoida erilaisten metsätuhojen riskin, kannattaa omistaa mahdollisimman monenlaisilla kasvupaikoilla kasvavaa metsää.
Artikkelissa on hyödynnetty Metsäkustannuksen kustantamia kirjoja Metsän jatkuvasta kasvatuksesta ja Metsätyypit – kasvupaikkaopas. Metsälehti ja Metsäkustannus ovat osa Tapio-konsernia.
Lue myös
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään