Ilmastopolitiikka menee metsään

Kivennäismailla hiilensidonta huomioidaan pitämällä metsät terveinä ja pidentämällä kiertoaikoja. Turvemailla tasapainoillaan vedenpinnan kanssa.

Mikäli hiilensidonta ja puutuotanto asetetaan yhtä tärkeiksi tavoitteiksi, kasvatetaan metsä aavistuksen tiheämpänä ja pidennetään kiertoaikaa. Tämä edellyttää, että metsikön terveydentila on hyvä. (Kuvaaja: Sami Karppinen)

Kansainvälisen ja kansallisen ilmastopolitiikan toiveet ja samalla syyttävät sormet osoittavat metsiämme. Hiiltä pitäisi sitoa, mutta tulojakin saada.

Tärkeintä hiilensidonnan ja metsien tuoton kannalta on, että metsät säilyvät hyväkasvuisina, terveinä ja puustopääoma on riittävä. Ilmastovalveutuneelle metsänomistajalle toimiva ohjekirja on siis edelleen Tapion hyvän metsänhoidon suositukset. Tähän tulokseen on tullut myös Metsähallitus valtion metsissä, joiden hoitosuositukset ovat pitkälti samat kuin Tapion.

”Nykyisten metsänhoitosuositusten noudattaminen auttaa jo merkittävästi ja ottaa huomioon hiilensidontaa ja varastointia. Hiilensidontaan panostaminen ei ole ristiriidassa hyvän tuloksen teon kanssa”, summaa Metsähallituksen tiimiesimies Ilkka Vaara.

Suosi jalostettua siementä

Olennaista hiilen sidonnan kannalta on, että metsät hoidetaan ajallaan, tuhoihin reagoidaan heti eikä uudistamisen kanssa vitkutella. Maanmuokkauksessa vältetään turhaa maanpinnan rikkomista, joka kiihdyttää hiilen vapautumista ilmakehään.

Metsänuudistamisessa valitaan kasvupaikalle sopivin puulaji ja käytetään jalostettua siementä ja taimiainesta. Esimerkiksi männyllä jalostetusta siemenestä kasvaneen puun tilavuuskasvu, ja siten myös hiilensidonta, on viidenneksen parempi kuin maatiaissiemenestä kasvuun lähteneen.

Jos puusto on hyvin harvaa, kannattaa ennenaikaista uudistamista harkita. Näin paikalle saadaan uusi täystiheä metsä, joka varttuu nopeasti hiilinieluksi.

”Etelä-Suomen kasvuoloissa taimikko saavuttaa 10 vuodessa kahden kuution vuotuisen kasvun hehtaarilla. Siinä vaiheessa voi sanoa, että taimikko alkaa olla jo ihan kelvollinen nielu ja koko ajan paranee siitä”, Vaara kertoo valtion metsissä tehtyjen kasvutarkastelujen tuloksista.

Pidennä kiertoaikaa

Nykyisissä metsänhoitosuosituksissa painotetaan metsänomistajalle parhaat tulot tarjoavaa kiertoaikaa. Miten metsien kasvatus sitten muuttuu, jos puuntuotannon ohella toiseksi yhtä tärkeäksi tavoitteeksi asetetaan hiilensidonta?

”Istutustiheydet kasvavat, harvennuksia tehdään myöhemmin ja ne ovat lievempiä, metsä pidetään koko ajan tiheämpänä ja kiertoaika pidentyy”, luettelee metsäekonomian professori Olli Tahvonen Helsingin yliopistosta.

Hän on selvittänyt tutkimusryhmänsä kanssa hiilensidonnan vaikutuksia metsänkasvatukseen ja puuntuotantoon. Keskimäärin kiertoaikaa tulisi pidentää parikymmentä vuotta, mutta samalla menetetään tuloja.

”Kustannukset jäävät karkeasti noin 300–400 euroon per hehtaari, jos arvioidaan kustannusvaikutuksia paljaan maan arvoon”, Tahvonen arvioi.

Kustannukset nousevat entisestään, mikäli hiilitonnin hinta kohoaa yli 60 euron. Metsänomistajalle pitäisi siis maksaa hiilensidonnan lisäämisestä. Lisäksi metsien kasvatusta pidempään ja nykysuosituksia tiheämpänä ei voida soveltaa kaikkialle. Esimerkiksi jos ensihavennuspuusto kasvaa liian pitkään liian tiheänä, se ei kestä lumi- ja tuulituhoja.

Lisäksi pidempi kiertoaika on vaihtoehto ainoastaan terveissä metsiköissä. Esimerkiksi juurikäävän vaivaamilla alueilla puuston kasvatus suosituksia pidempään on haitallista.

Ei ylilyöntejä ojitukseen

Turvemaat ovat oma lukunsa hiilensidonnassa. Kivennäismailla hiilestä karkeasti ottaen puolet on sitoutunut puihin ja puolet maaperään. Turvemailla maassa voi olla jopa kymmenen kertaa enemmän hiiltä kuin puustossa. Etenkin ravinteikkailla turvemailla tulee panostaa kunnostusojituksen suunnitteluun.

”Aikaisemmin suometsien hyvä hoitoperiaate on ollut, että pidetään kuivatus kunnossa siten, ettei puuston kasvu märkänäkään vuotena kärsi. Tästä periaatteesta pitäisi päästä eroon”, ohjeistaa tutkimusprofessori Raija Laiho Luonnonvarakeskus Lukesta.

Laiho selvittää tutkimusryhmänsä kanssa, kuinka hyvin hallitulla vedenpinnan nostamisella saadaan sidottua hiiltä maahan. Vedenpinnan alapuolella hiili ei pääse hajoamaan eikä vapautumaan turpeesta ilmakehään.

Kunnostusojituksessa vedenpinnan hallittu nosto tarkoittaa, ettei kaikkia ojia avata eikä liioitella ojan syvyydessä. Puuston kasvu ei kärsi, jos vedenpinta loppukesästä on saralta mitattuna 30 senttiä syvemmällä. Ilmaston lämmetessä turhan syvät ojat voivat jopa koitua kuusen kohtaloksi.

Hiilinielukeskusteluissa moni vetoaa jatkuvaan peitteelliseen kasvatukseen. Tutkimustuloksia jatkuvan kasvatuksen ylivoimaisuudesta hiilensidonnan näkökulmasta ei kuitenkaan vielä ole.

Julkaisu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 1/2019

Kommentit (5)

  1. ”Istutustiheydet kasvavat, harvennuksia tehdään myöhemmin ja ne ovat lievempiä, metsä pidetään koko ajan tiheämpänä ja kiertoaika pidentyy”,

    En ymmärrä tuota metsäekonomian professorin neuvomaa myöhempää harventamista. Silloinhan vaarana on, että latvus pienenee liikaa ja tulevaisuuden kasvu kärsii. Meillä harvennetaan varhain, mutta päätehakkuuta myöhennetään. Voi johtaa joskus 3 harvennuskertaan.
    Mielestäni turvallisin tapa kasvattaa ilmaastoystävällistä metsää.

  2. MIISU4F

    Vain terveissä kohteissa! Oli artikkelissa. On sillä maantuottokyvyllä paljon merkitystä, ei unohdeta kasvupaikkatyyppejä!
    Turve- ja kivennäismaan erot, puulajivalinta sekä nimenomaan oikea-aikaiset toimenpiteet. Hereillä pitää olla lumi/hyönteis/muu lahottaja-asioidenkin kanssa. Eli jos vaatii nopeampia ratkaisuja kuin on suunniteltu, ne on oltava valmis tekemään metsän kokonaisterveyden ja uuden kasvun varmistamiseksi.

  3. Scientist

    Eikö vedenpinnan nostaminen turvemailla lisää metaanipäästöjä ? Metaanihan on 20 vuoden aikajänteellä 60-kertaa hiilidioksia pahempi kasvihuonekaasu ?

  4. Tutkimusprofessori Raija Laiho kirjoittaa hiili/ojitetut -suot asiasta yllä luettavaa seikkaperäisemmin Metsäteollisuus ry:n ”Lastuja” -palstalla. Käykäähän lukemassa, jollein oheinen vastaukseni hänen tekstiinsä riitä:

    Johan on teoretisointia kertakaikkiaan. Loppusuvesta soitten vesipinta 30 senttiin, jotta erikokoisten ja -ikäisten puiden juuret saavat kasvaa optimioloissa ja hiili pysyy tallella alempana jängän märkyydessä.
    Mikähän taho tuon vesipinnan ja millä keinoin säätää tuolle korkeudelle. Sekö joka juuri kykeni jättämään käyttämättä vuodelta 2018 miljoonia euroja kestävän metsätalouden rahoitukseen myönnettyjä varoja. Metsäautoteiden rakentamiseen ja ojastojen kunnostukseen on kova tarve, ilmainen raha ei mene käyttöön. Olisikohan metsäorganisaatioiden toimintakyky kenties oleellisempi tutkimuskohde kuin jatkuvapeitteisyys suometsissä?
    Kaistalehakkuu on yksi tapa uudistaa metsiä luontaisesti ja tasarakenteisesti; ei siis kuulu jatkuvapeitteisyys -termin alle.
    Soilla on todellakin usein luontaista eri-ikäisyyttä puustoissa, tai pitäisikö sanoa erikokoisuutta. Isot valtamännyt ovat ehkä olleet kestävämpiä sienitauteja vastaan kuin alle jääneet kilpailijansa. Eri-ikäisyys on korpien kuusikoissa jopa koominen käsite; toisesta 80 -vuotiaasta kuusesta sahataan tukkia, toisesta väännettäisiin närelenkkiä, mutta kun menivät keksimään vaijerin ja kettingin.
    Kesä 2017 oli märkä, maanviljelijöille paikoin kamalan märkä. Vastakohta koettiin heti. Keräsin kesällä 2018 mustikoita Vihdistä ja Porvoosta. Syvien ojien kuivuudesta halkeilleilla pohjilla oli kiva kulkea lenkkareissa ja kerätä ojan penkasta marjoja.
    Mistähän tuo vesitason syyssuven optimiin 30 senttiin tarvittava vesi olisi kesän 2018 kuivuudessa jängille pumpattu, kokonaisille valuma-alueille?
    Veden nosto syyssuvella voi lyödä ikävästi kynsille, jos syys-joulukuussa sataa ”ennätykselliset” määrät vettä. Tuo sana ”ennätykselliset” liittyy nykyisin kovin usein sääilmiöistä kertoviin mittauksiin.
    Suokaasun eli metaanin tuottaminen soilla ja kosteikoissa tulisi ottaa hiilen sijasta suurennuslasin alle ja hoitaa asiat niin, ettei tietoisesti enää tuoteta uusia metaanipumppuja jo toimivien lisäksi.
    En ole kuullut enkä lukenut yhtään juttua ojitusalueiden laskeutusaltaiden tyhjennyksistä. Onko joku muu? Altaat täyttyvät ajan mittaan ja jäätyvät syksyllä, eloperäinen aines muhii jään alla, happi loppuu ja reaktiot jatkuvat ilman happea, metaania tuottaen. Sama ilmiö toistuu ennallistetuilla soilla. Olisikohan tässäkin sijansa ihaillulle ihanalle luomulle eli kyllä Herra karun jängän ojat ajan kanssa täyttää, sinne kaivinkonetta enää tarvita toista virhettä tekemään.
    Kannattaa käydä kairaamassa altaiden ja kosteikkojen jäähän reikiä tulevana kevättalven. Haiseeko? Tupakkivehkeet on syytä jättää autolle.
    Minusta suometsien valtapuustojen nopea kasvu, tuhkalla tai keinolannoitteella nopeutettu, on ilmaston ja maanomistajana lompakonkin kannalta paras vaihtoehto. Seuraava puusukupolvi kannattaa istuttaa tai kylvää jalostetulla materiaalilla, joka kasvaa ja sitoo hiiltä 20—25 prosenttia paremmin kuin hakattu puusto.
    Hiilestä ei ”vielä” makseta metsänomistajille. Olisi hauskaa kuulla kirjoittajan ajatus siitä, milloin ehkä maksetaan, kuka maksaa ja kuka mittaa hiilen määrän ja asettaa yksikköhinnan.
    JUHA AALTOILA

  5. Jos asia kiinnostaa, kannattaa tosiaan käydä tuolla Lastuja.fi -sivulla, niin näkee myös vastaukseni Juhalle. T. Raija

Metsänhoito Metsänhoito

Keskustelut