Metsänomistaja | ”Hyvä harrastus ja vähän tulojakin”

Otto Pekander kiinnostui metsänomistamisesta, perehtyi metsäalaan ja osti oman tilan.

Otto Pekander ei halunnut siemenpuuasentoon hakattuun männikköön kaivinkonetta, joten hän on laikuttanut alueen itse lapiolla. (Kuvaaja: Seppo Samuli)

Soratie mutkittelee peltojen, metsien ja yksittäisten pihapiirien välissä ­– niin kauan, että mielessä ehtii käydä, onko suunta oikea. Lopulta edessäpäin näkyy pellon reunaan pysäköity auto.

Otto Pekander nousee autosta ja tervehtii. Hän on ollut liikkeellä aamuneljästä asti. Ajanut ensin kolmisen tuntia pääkaupunkiseudulta Juvalle Etelä-Savoon ja tehnyt sitten nelisen tuntia töitä tien vieressä aukeavassa metsikössä.

Pekander on tyytyväinen aamun työrupeamaansa. Hän tosin arvelee, että muiden mielestä siinä, mitä hän on koko aamun tehnyt, ei ehkä ole mitään järkeä. Pari vuotta sitten siemenpuuasentoon hakattuun männikköön on syntynyt neljässä tunnissa 2 000 lapiolla tehtyä laikkua.

”Ajattelin, että ala olisi uudistunut itsestään, mutta niin ei käynyt. Näin pienelle alalle on turha tuoda kaivinkonetta, joten päätin käyttää suo, kuokka ja Jussi -metodia”, hän kertoo.

Männyn latvuksissa näkyy niin vähän käpyjä, että Pekander suunnittelee ostavansa männynsiemeniä ja tulevansa perheensä kanssa ensi keväänä kylvämään laikkuihin siemenet.

Laikkujen teko on sen sijaan sujunut suunniteltua nopeammin. Pekander arvioi, että työtä riittää vielä tunniksi tai pariksi, joten hän ehtii hyvin kerätä pussillisen suppilovahveroita ennen kuin lähtee illalla ajamaan kotia kohti.

Kolme vuotta metsänomistajana

Pekander osti vaimonsa kanssa Juvalla sijaitsevan 33 hehtaarin suuruisen metsäpalstan kolme vuotta sitten. Pariskunnalla ei ollut aiempaa kokemusta metsäalasta, mutta metsä tuntui hyvältä sijoitukselta.

”Mietimme, ostammeko isomman asunnon vai sijoitammeko rahat johonkin muuhun. Asunnot ovat pääkaupunkiseudulla kalliita, eikä omaan asuntoon oikein voi suhtautua sijoitusmielessä. Ajattelimme, että metsästä saa hyvän harrastuksen ja ehkä vähän tulojakin.”

Pekander ryhtyi perehtymään metsäalaan. Hän luki kirjoja ja tieteellisiä artikkeleita, teki omia mallinnuksiaan ja päätyi siihen, että kasvattaisi metsäänsä jatkuvan kasvatuksen periaatteiden mukaisesti.

”En pidä avohakkuista. Haluan, että metsä on siinä kunnossa, että itseni ja muidenkin on mukava viettää siellä aikaa. Joku kiroaa, että hirvet syövät taimet, mutta nehän ne siellä asuvat. Itse käyn metsässä vain vierailemassa.”

Kun metsän kasvatustapa oli valittu, piti vielä löytää siihen soveltuva metsäpalsta riittävän läheltä pääkaupunkiseutua. Juvan metsäpalsta sopi hintansa puolesta Pekanderin budjettiin.

”Vaihtoehtoina olivat myös Mikkeli ja Ristiina. Ystävälläni on tällä seudulla kesämökki, joten täällä on tullut ajeltua jonkin verran.”

Otto Pekander lähtee metsäpalstallaan siitä, että metsiä harvennetaan tasaisin väliajoin, jolloin ne uudistuvat luontaisesti. (KUva: Seppo Samuli)

Metsäsuunnitelman Pekander tilasi jatkuvaan kasvatukseen erikoistuneelta metsäpalveluyritykseltä. Lisäksi hän on arvioinut metsän tuottoa Luonnonvarakeskuksen ohjelmistojen ja laskureiden sekä professori Timo Pukkalan yhtälöiden avulla.

”En ole seurannut metsäsuunnitelmaa ihan pilkulleen. Insinööri ei usko ennen kuin on itse kokeillut.”

Koulutukseltaan Pekander on elektroniikan ja sähkötekniikan diplomi-insinööri.

Taimille kasvutilaa

Lokakuun aurinko paistaa harvaksi harvennetun männikön sammalkerrokseen asti. Puolukanvarvut ovat punaisenaan marjaa.

Männikkö harvennettiin toissatalvena. Pekander arvioi, että puuston pohjapinta-alaksi jäi harvennuksen jälkeen 13–14 neliömetriä hehtaarilla.

”Pohjapinta-ala vedettiin lähelle lakirajaa. Isokasvuisimmat puut vietiin pois eli männikössä tehtiin nuorennusleikkaus.”

Jäljelle jääneiden mäntyjen alla ei vielä näy uusia taimia, mutta Pekander on luottavainen. Harvennuksesta ei ole kauan, ja sirkkataimet ovat niin pieniä, että niitä on vaikea erottaa sammaleen, jäkälän ja puolukanvarpujen seasta.

Harvennuksen yhteydessä metsästä vietiin pois myös hakkuutähteet, joten mäntyjen välissä on helppo kulkea.

”Tällainen on lempimaastoani – mukavan näköistä, helppokulkuista ja aika valoisaa”, Pekander sanoo.

Hän suuntaa metsäkoneen maastoon tekemiä uria pitkin syvemmälle metsään. Urat eivät ole toissatalviset, vaan perua edellisen omistajan ajoilta.

”Talvihakkuissa on hyvät ja huonot puolensa. Hakkuualalla jo kasvavat taimet eivät vaurioidu, mutta toisaalta metsään ei tule helposti taimettuvia ajouria.”

Tavoitteena sekametsä

Syvemmällä metsässä mäntyjen alla alkaa näkyä kuusen- ja koivuntaimia. Männynkannon päälle jätetty kokoontaitettava lapio kertoo, että tällä kuviolla on aamulla tehty töitä. Maassa näkyy parin metrin välein laikkuja, joissa humuskerroksen alla oleva kivennäismaa on kuokittu esiin.

”Täällä näkee, että taimia syntyy puuston alle itsestäänkin. Kaivinkoneen kauha olisi vetänyt ne matalaksi”, Pekander sanoo.

Hän on tyytyväinen, että mäntyjen alle on tullut myös koivua.

”Yhden puulajin kasvattaminen voi olla taloudellisesti järkevää lyhyellä aikavälillä, mutta pitkällä aikavälillä on parempi, että metsässä kasvaa vähän sitä sun tätä. Lehtipuut ylläpitävät metsän puuntuotoskykyä, ja koskaan ei tiedä, millä puulajeilla on kysyntää 60–80 vuoden päästä.”

Pekanderin mielestä siemenpuita olisi saanut jättää pystyyn enemmänkin. Hän on kuitenkin iloinen, että hakkuuala ei ole heinittynyt ja että siellä kasvaa edelleen puolukkaa.

Se, mitä siemenpuualalla jatkossa tehdään, on vielä auki. Pekander arvelee, että monen mielestä siemenpuut kannattaisi jossain vaiheessa poistaa. Itse hän suunnittelee antavansa niiden kasvaa.

”Silloin puustosta tulee aidosti erirakenteinen.”

Youtube apuna taimikonhoidossa

Juvan metsäpalsta on pitkä ja kapea, kapeimmalta kohdaltaan 60–70 metriä. Kauempana soratiestä kasvupaikka muuttuu rehevämmäksi ja männyt vaihtuvat kuuseen. Keskellä palstaa on luonnontilainen suo, ja kauimmaiselta laidaltaan palsta rajautuu pieneen järveen.

Järven rannalle saisi rakentaa kesämökin, mutta Pekanderin perheellä on jo kesämökki. Kesälomaviikot kuluvat siellä, Juvalla tulee käytyä enimmäkseen lomakauden ulkopuolella.

”Käyn metsäpalstalla kolmesta viiteen kertaa vuodessa. Joskus olemme vuokranneet perheen kanssa lähiseudulta mökin ja viettäneet täällä enemmänkin aikaa. Viime keväänä tulimme tänne lasten kanssa päiväseltään ja paistoimme makkaraa nuotiolla”, Pekander kertoo.

Siemenpuuasentoon hakatun männikön laikutuksen lisäksi hän on tehnyt palstalla muun muassa taimikonhoitoa. Raivaussahan käytön hän opetteli Youtube-videoiden avulla.

”Ensimmäisellä kerralla jälki ei ehkä ollut kovin hienoa, mutta seuraavalla kerralla menee varmaan jo paremmin. Vaikeinta on poistettavien puiden valinta.”

Taimikonhoitoa on jäljellä vielä yhdeksi viikonlopuksi. Suunnitelmissa on tulla tekemään se keväällä ja pystyttää metsään teltta, jossa koko perhe voi yöpyä.

Vastapainoa ansiotyölle

”Nyt ollaan sellaisessa maastossa, että täältä voi löytyä suppilovahveroita. Ne lymyilevät usein sammaleen sisässä”, sanoo Pekander ja katselee ympärilleen.

Ajourilla näkyy pari sienirykelmää, mutta määrä on Pekanderille liian pieni. Ruokittavana on viisihenkinen perhe.

”Tiedän pari hyvää paikkaa, joista saa koko muovipussillisen kerralla”, hän kertoo.

Metsänhoito on Pekanderille pitkälti kuntoilua ja vastapainoa ansiotyölle. Sen pitää silti olla myös taloudellisesti kannattavaa. Hän luottaa siihen, että jatkuva kasvatus on taloudellisesti järkevä tapa kasvattaa metsää.

Sekään ei Pekanderia tosin haittaa, vaikka hän jäisi taloudellisesti hieman häviölle verrattuna siihen, että metsää kasvatettaisiin tasaikäisrakenteisena. Metsä pysyy hänen mielestään jatkuvassa kasvatuksessa metsänä.

Pekander lähtee metsäpalstallaan siitä, että metsiä harvennetaan tasaisin väliajoin ja ne uudistuvat luontaisesti. Se, onko harvennusten väli juuri metsäsuunnitelmaan kirjatut 15 vuotta, jää hänen mukaansa nähtäväksi. Ainakaan seuraavaan viiteen vuoteen metsässä ei näillä näkymin tehdä hakkuita.

”Pitää toki olla realisti. Jos paljastuisi, että metsässä on juurikääpää, ainoa vaihtoehto olisi vaihtaa puulaji koivuun.”

Osakkaana yhteismetsässä

Järven rannassa tuoksuu suopursu. Vastarannalla näkyy jokunen rakennus, mutta mistään ei kuulu ääntä.

”Tässä on kiva oleskella, mutta hiljaisuus kertoo siitäkin, ettei täällä ole ketään. Ajellessa näkee, miten seudut autioituvat”, Pekander sanoo.

Hän arvioi ostaneensa Juvan metsäpalstan hyvään aikaan. Metsämaan hinta on sittemmin noussut niin korkealle, ettei monella ole enää varaa ostaa metsää.

Tämän huomasivat myös muutamat Pekanderin ystävät, jotka kiinnostuivat metsänomistamisesta. Pekander päätti ystävineen ratkaista ongelman ostamalla yhdessä 20 hehtaarin metsäpalstan ja perustamalla yhteismetsän. Yhteismetsä sijaitsee Ristiinassa. Myös sitä hoidetaan jatkuvan kasvatuksen periaattein.

”Yhteismetsässä ei tarvitse toistaiseksi tehdä mitään. Sen puusto oli jo valmiiksi erirakenteinen”, Pekander kertoo.

Hän katselee vielä hetken järvelle. Leikkii ajatuksella, että rakentaisi rantaan tynnyrisaunan ja kääntyy sitten takaisin soratien suuntaan. Siemenpuuasentoon harvennetun männikön laikutus täytyy saada valmiiksi ja suppilovahverot odottavat vielä löytäjäänsä.

OTTO PEKANDER

  • 35-vuotias
  • kotoisin Vantaalta, asuu Espoossa
  • työskentelee tuotekehityksessä pääsuunnittelijana Koneella
  • perheeseen kuuluvat vaimo ja kolme lasta
  • harrastaa metsänhoidon lisäksi mökkeilyä

PEKANDERIN VINKKI METSÄNOMISTAJILLE

Jatkuvaan kasvatukseen kannattaa tutustua avoimin mielin. Sitä mollataan suotta. Samalla kannattaa muistaa myös se, että joka paikkaan jatkuva kasvatus ei sovi.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Kuvat