Räntäsade kastelee takin liepeet ja valuu pisaroina lumiseen maahan. Näkymä maa- ja metsätalousyrittäjä Pekka Kärkkään kotitalon pihalta on tasaisen harmaa. Imatran Hallikkalassa, entisessä Jääsken pitäjässä, sijaitsevalta tilalta on matkaa itärajalle vaivaiset pari kilometriä.

Aurinkoisena päivänä pihamaalle näkyisivät Svetogorskin paperi- ja kartonkitehtaan piiput. Nyt Venäjän läheisyydestä kielivät lähinnä sumun läpi kajastavat rajanylitysvalot Vuoksen takana.

Kärkkään kotipihaa rajaavat tilan pellot. Omaa metsää ei näy kuin pellon takainen varttunut kuusikko. Suurin osa tilan noin sadasta metsähehtaarista sijaitsee muutamien kilometrien säteellä kotitalosta. Lisäksi Kärkkäällä on omia ja vuokrattuja peltoja viljeltävänä yhteensä 85 hehtaaria. Yksi vuokrapelloista on aivan itärajan tuntumassa.

”Siinä kun nukahtaa traktorin rattiin, löytää itsensä Venäjältä”, Kärkäs naurahtaa.

Sukutilan neljäs isäntä

Kärkkään suku on omistanut Jääsken kylällä maata 1800-luvun puoliväliltä asti. Sukutila ei ole pirstoutunut sodissa, mutta muistoina sota-ajoista metsästä löytyy pari panssarivaunun suojamonttua sekä lähistöllä asuvan sedän mailta juoksuhautoja.

Pekka Kärkäs on hoitanut sukutilaa nyt runsaat kaksikymmentä vuotta. Vuonna 1998 hän alkuun vuokrasi isältään tilan pellot ja osti koneet. Varsinaiset tilakaupat tehtiin kolme vuotta myöhemmin. Tuolloin Kärkkäästä tuli virallisesti tilan neljäs isäntä ja metsänomistaja.

Kärkkään isä ja isoisä ovat olleet innokkaita metsän hoitajia. Sotien päätyttyä kukin tilan isäntä on vuorollaan tehnyt töitä metsässä. Kärkkään isoisä jopa kasvatti itse kuusentaimia ja istutti seutukunnan ensimmäiset kuuset vuonna 1955, mitä tuolloin kummasteltiin. Noihin aikoihin mäntyä pidettiin kuusta suuremmassa arvossa.

”Meidän isoisä oli hyvin avarakatseinen ja innostunut metsäasioista”, Kärkäs kertoo.

Suvun innostus metsien hoitoon paistaa myös Kärkkään puheista. Sukutilan hoitaminen on selvästi isännälle toiveiden ammatti. Myös edellisten isäntien ennakkoluulottomuus on periytynyt. Kärkäs on uudistanut tilan kuusivaltaisia metsiä koivulle, tammelle ja lehtikuuselle.

Haastattelussa Kärkäs lisäksi paljastaa, että sotien päättymisestä asti taloon on tullut Metsälehti. Sekin kielii jotain sukupolvelta toiselle siirtyneestä mielenkiinnosta metsiin.

Puut traktorilla metsästä

Neljänsadan metrin päässä kotitalosta kasvaa sorja ensiharvennusikää lähestyvä koivikko. Olemme paikalla, johon Kärkkään isoisä istutti kuusikon vuonna 1955. Rehevällä lehtomaisella kankaalla kuusikko oli varttunut vauhdilla. Kärkäs hakkasi sen ja uudisti alan isänsä kanssa koivulle vuonna 2006. Muutaman vuoden sisään tuttu metsäkoneyrittäjä saa tulla harventamaan koivikon. Puut hän aikoo ajaa itse tien varteen kuormaimella ja peräkärryllä varustetulla traktorilla.

”Olen aika monta vuotta ajanut puut itse harvennuksilta. Kun on omat ajovehkeet, mielellään niitä myös käyttää”, Kärkäs toteaa.

Harvennuspuun hän myy polttorangaksi. Näin reheville maille kasvavat haavat sekä muu sekapuu saadaan harvennuksilta hyötykäyttöön. Tänä talvena edessä on puiden ajo noin viiden hehtaarin suuruiselta harvennukselta. Samalla isäntä pääsee koeajamaan ostamansa uuden kuormaimen peräkärryineen.

Huhtikuussa on aika riisua traktorista lumiketjut ja ajaa polttorangat asiakkaille. Myytävän polttorangan hintaan sisältyy kuljetus ja arvolisävero. Kuljetuksineen ja veroineen Kärkäs laskeskelee, että polttorangasta saa liki saman hinnan kuin tukkipuusta.

”Joko minä saan työlle hyvän korvauksen tai puulle hyvän hinnan, mutta en minä ihan kaikkea siitä saa.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 3/2021.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.