Suomen luontopaneeli on riippumaton asiantuntijaelin, joka tukee luontopolitiikan suunnittelua ja päätöksentekoa. Luontopaneelin julkaisut perustuvat tieteelliseen näyttöön ja monialaiseen asiantuntemukseen.

Näin kehuu luontopaneeli itseään, mutta sen julkaisut ja julkilausumat kyllä osoittavat, ettei se tiedä metsien ekologiasta juuri mitään. Luontopaneelin uusin julkaisu ”Suomen luonnon tila ja tulevaisuus – toimenpidekuilun analyysi ja ratkaisuja luontokadon pysäyttämiseksi” ja sen taustapaperi Suomen luonnon tila-ja tulevaisuus – skenaario luontokadon pysäyttämiseksi vaadittavista toimista, Suomen luontopaneelin julkaisuja 4a ja 4b 2023, ovat vakuuttavan näköisiä, mutta suoraan sanottuna täyttä roskaa. Koska perusteet eli tiedot metsien tilasta ovat vääriä, ovat myös toimenpide-ehdotukset, ennusteet ja kustannuslaskelmat yhtä tyhjän kanssa.

Yksi asia on jo todellisen tiedon kätkeminen kirjallisuusviitteiden taakse. Ei tavallinen lukija jaksa tai edes voi kaivaa esille kaikkia julkaisuja, joihin tekstissä vedotaan. Aivan ilmeinen tarkoitus on saada eduskunta ja hallitus hyväksymään luontopaneelin ehdotukset sellaisinaan siksi, etteivät poliitikot ehdi paneutumaan asiaan eivätkä ymmärrä mitään mutta eivät myöskään rohkene tunnustaa asiantuntemattomuuttaan. Minulle kyllä tulee mieleen, etteivät kirjoittajatkaan ymmärtäneet asiaansa.

Luonnonsuojelun ja kaiken muunkin luontoa koskevan päätöksenteon pitäisi pohjautua tutkittuun tietoon ja tieteellisesti todettuihin tosiseikkoihin. Niin vaatii luonnonsuojelulaki ja tieteelliseen tutkimukseen vedottiin vahvasti myös esimerkiksi Euroopan unionin ennallistamisasetuksen valmistelussa. Sitä on korostanut myös luontopaneeli monessa eri yhteydessä ja samalla epäsuorasti väittänyt itse edustavansa parasta metsätietoa.

Valitettavasti mikään Luontopaneelin väitteistä ei ole tutkimuksin oikeaksi osoitettu, ei 30 prosentin suojelutavoite, ei luonnontilaisten tai vanhojen metsien erityisen suuri monimuotoisuusarvo eikä edes luontokato. Mietintö antaa käsityksen, että ilman lisätoimia metsien luonnontila aina vain huononisi ja kaavion sivulla 8 mukaan johtaisi suorastaan metsien häviämiseen. Olen koko ikäni kulkenut metsissä, enimmäkseen talousmetsissä mutta myös ”koskemattomissa” metsissä, enkä ole nähnyt mitään merkkejä siitä, että metsät olisivat jollakin lailla heikentyneitä ekosysteemejä. Useimmille eliöille on aivan sama, onko metsä syntynyt hakkuun, myrskyn tai palon seurauksena.

Keskustelussa sekä vanha metsä että luonnontilainen metsä ovat saaneet arvoaan suuremman myyttisen merkityksen. En tiedä ainuttakaan tutkimusta, jossa vanha metsä olisi koko metsälajistoa koskevin vertailuin osoitettu muita metsiä monipuolisemmaksi. Vanhan metsän arvoja korostavat tutkimukset koskevat suppeita lajiryhmiä kuten kääpiä tai lahopuun hyönteisiä, mutta eivät esimerkiksi koko kasvilajistoa, perhosia, pölyttäjähyönteisiä tai linnustoa.

Vanha metsä on niukkalajinen yhteisö, jossa oikeastaan vain lahonsyöjät voivat hyvin. Kasvinsyöjille on ravintoa niukasti. Luonnonsuojelijat ja siinä samalla luontopaneelikin, ovat myöntäneet vanhan metsän yksipuolisuuden, kun he vaativat lehtojen hoitamista, siis estämään niiden kehittymisen vanhoiksi metsiksi. Samalla tavalla tuoreitten kangasmaiden metsissä lajisto on runsaimmillaan nuorissa kehitysvaiheissa ja lahopuulajistoa lukuun ottamatta köyhtyy metsän vanhetessa.

Lahopuulajisto onkin ainoa eliöstön osa, joka on runsaimmillaan vanhoissa metsissä. Se muodostaa noin viidesosan koko metsän lajistosta (tämäkin on arvio, jota ei ole tutkimuksella varmistettu). Neljä viidesosaa lajistosta kukoistaa siis metsän nuoremmissa kehitysvaiheissa. Puulajisto on runsaimmillaan aivan nuorissa metsissä eli sekametsät ovat nuoria sukkessiovaiheita. Vanhoissa metsissä vallitsee tuoreilla mailla lähes yksinomaisena kuusi, kuivimmilla kankailla mänty pitää pintansa.

Kyllä metsän kasvu, joka samalla kuvaa hiilensidontaa, on parempi metsien tilan kuvaaja kuin lahopuun määrä. Luontopaneelin ihannemetsiä taitavat olla Keski-Euroopan kuusikot, joissa on satoja kuutioita lahopuuta eivätkä vihreät latvukset haittaa maiseman ihailua.

Metsäluonnon monimuotoisuus perustuu vierekkäisten metsälöiden erilaisuuteen ja eri-ikäisyyteen, ei yksittäisten kuvioiden muita suurempaan monimuotoisuuteen. Suomessa metsät kattavat yli 75 prosenttia maapinta-alasta ja muodostavat yhtenäisen verkon, joka ulottuu rannikolta Lapin tuntureille. Suomen metsissä lajit pääsevät siis esteittä siirtymään kuviolta toiselle eikä luonnonsuojelualueiden välille tarvitse erikseen ruveta luomaan ”ekologisia käytäviä”.

Kasvi- ja eläinlajisto ovat runsaimmillaan nuorilla uudistusaloilla, riippumatta siitä, ovatko ne syntyneet hakkaamalla, palamalla vai myrskyn kaatamana. Lajien runsauden muutokset eivät ole merkki metsän tilan huononemisestä eivätkä luontokatoa vaan elävän metsän olennainen osa.

Kansainvälisissä elinympäristöjen muutoksia ja koko lajistoa koskevissa vertailuissa Suomi maana ja boreaaliset metsät elinympäristönä ovat olleet parhaiden joukossa. Miksi luontopaneeli perustaa näkemyksensä Suomen luonnosta rajatuista aiheista kyseenalaisin menetelmin tehtyihin tutkimuksiin mutta jättää huomiotta laajat kansainväliset vertailut?

Metsien hakkuut eivät aiheuta metsäkatoa, mutta kaikenlainen rakentaminen aiheuttaa. Rakentamisen ohjaaminen jo tuhottuihin ympäristöihin olisi kaikkein tehokkain ympäristötoimi. Tämän pitää koskea myös aurinko- ja tuulivoimaloita sekä teollisuusaluevarauksia sekä uusia asuinalueita.

Korjattu metsien luonnontilan heikkenemistä kuvaavan kaavion sivunumero 13.12. klo 9.34
Poistettu sana ”kaikki” vanhojen metsien arvoja korostavia tutkimuksia käsitelleestä lauseesta 13.12. klo 13.22

• Lue myös: Oikaisuja Seppo Vuokon kommenttiin luontokatoraportista
• Lue myös: Luontopaneelin vastine Seppo Vuokon kirjoitukseen: Luontokato on yhä käännettävissä
• Lue myös: Vastaus Seppo Vuokolle: Kirjoitus vääristelee Luontopaneelin raporttia

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.