Tapaan työssäni paljon metsänomistajia ja muita metsästä kiinnostuneita. Esittelen Evon metsäopetusta ja usein tutustumme myös vajaan kahden tuhannen hehtaarin opetusmetsään. Sieltä löytyy hyviä opetuskohteita ja esimerkkejä erilaisista metsänhoidollisista toimenpiteistä.
Pidin kesän alussa esittelypäivän luonnonsuojeluhenkiselle ryhmälle. Osallistujat olivat keskimäärin jo eläkkeellä ja kiinnostuneita siitä, miten Evolla suojellaan metsää.
Pohdimme samalla julkista metsäkeskustelua, joka on tällä hetkellä ikävää seurattavaa. Olet joko luonnonsuojelun puolesta tai vastaan – välimuotoa ei ole. ”Vastapuolen” mielipiteitä pidetään heti väärinä, perustelut eivät ole uskottavia, asioista kerrotaan osatotuuksia tai suoria valheita.
Aloitin retken Evolla tehdystä pystymetsän poltosta, jossa opiskelijaryhmä poltti kolmen hehtaarin männikön pystyyn. Osa männyistä oli kuollut, osa sinnitteli hengissä. Näkymä oli perinteisen metsäalan näkökulmasta ikävä, mutta luonnon kannalta ihanteellinen.
Metsäpaloja ei Suomessa sanottavasti ole. Palanneita elinympäristöjä suosivat lajit ovat vaarassa hävitä ilman ihmisen apua. Maisema oli osallistujillekin uusi. Paikalla käyty keskustelu avasi varmasti silmiä, miksi tällaisia alueita tarvitaan. Kerroin myös, että kulotukset tuntuvat pahalta varsinkin osalle Evon kansainvälisistä opiskelijoista, joiden kotimaissa riehuvat tällä hetkellä hallitsemattomat metsäpalot. Suomi on tässä asiassa poikkeustapaus.
Olimme samaa mieltä siitä, kuinka metsäkeskustelussa faktat usein unohtuvat.
Toisena kohteena kävimme katsomassa Evon pahinta kirjanpainajan tuhoaluetta, jossa reilut kymmenen vuotta sitten kuoli satoja kuutioita vanhoja kuusia. Metsätuhojen laajuus vähän yllätti osallistujia, toisaalta olimme kaikki tyytyväisiä, kun tuhon aiheuttamat aukot olivat uusiutumassa luontaisesti. Ja sekaan oli saatu lehtipuita, rauduskoivuja ja pihlajia.
Olimme samaa mieltä siitä, kuinka metsäkeskustelussa faktat usein unohtuvat. Puu on elävä olento, jonka elinkaari voi olla pitkä, mutta se on kuitenkin rajallinen. Nykymetsänhoito suosii joitain lajeja, kuten hirviä, mutta samaan aikaan vanhojen metsien ja avointen metsäniittyjen lajisto vähenee. Ilmaston lämpeneminen muuttaa joka tapauksessa puulajisuhteita, kasvillisuutta ja muuta eliölajistoa.
Loppukeskustelussa kerroin omista arvoistani ja omasta metsätaloudestani. Yritän hoitaa sukutilan metsiä kestävästi, mutta kuitenkin luontoa kunnioittaen. Teen istutuksia ja harvennuksia, mutta vaalin arvokkaita elinympäristöjä ja Metso-aluetta. Vain muutama osallistuja oli itse metsänomistaja ja hekin perikuntien tai yhtymien osakkaita. Näkökulma, että metsä on ollut suvussa satoja vuosia ja tullut osittain perintönä, oli monelle vieras.
Ainakin toivon, että metsäretki vähensi osaltaan vastakkainasettelua suojelun ja metsänhoidon välillä. Kun kuuntelee ja yrittää avoimesti ymmärtää toisen osapuolen ajatuksia ja tunteita, se voi parhaimmillaan vähentää jyrkkiä jakolinjoja.
Jos ei halua edes ymmärtää toista osapuolta, ollaan helposti pohjalaisen sanalaskun tunnelmissa. Moon oikias, soot väärässä, noon on ihan mettäs!
Kirjoittaja on metsänomistaja ja metsänhoidon lehtori Hämeen ammattikorkeakoulussa.
Lue myös
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Mistä se voisi johtua ”ikävää seurattavaa”? Syyhyn täytyisi paneutua eikä palautepostiin.
Kaiken vaatijoilta unohtuu ensinnäkin omistusoikeus ja sen oikeutukset, joissa tulkinnoissa sumentuu oikeustaju. Paikkakunnalla on tunnettu luonnonystävä joka muiden mukana saarnasi aatettaan. Syntyi kp. Hän hakkuutti koko vanhan metsän palstansa sileäksi ja möi maapohjat. Ei tullut omantunnon tuskia, kun tälli kohdistui päin näköä, mutta suojelu rahasta tai rahatta ”unohtui”.
Kun ei ota tavoitteeksi muuttaa toisen mielipidettä, vaan kertoo oman näkökulmansa, niin vastakkainasettelu vähenee. Ajatteleva ihminen kuuntelee toisen näkemyksen ja ja tekee omat johtopäätökset. Niistä toisista ei ole väliä, kun ei niihin voi kuitenkaan vaikuttaa.