Tässä kolumnissa puhutaan Metsäammattilaisista, faktantarkistuksesta ja leijonariipuksista – sekä ajattelemattomuudesta.
Moni metsäalalla oleva ihminen kokee ison median tarkastelevat metsätaloutta julkisuudessa kovin vinosti.
Ei siis ihme, että metsäsektorin julkisuuskuvan puolustamista rahoittavassa Metsämiesten Säätiössä syntyi idea tuoda esille metsätalouden näkökulmia isosta maailmasta lainatulla faktantarkistuksella.
Ajatus on lähtökohtaisesti hyvä. Asiavirheet on journalismin pelisääntöjen mukaan oikaistava. Toisaalta metsäalan edun mukaista on tuoda esille virheelliset väittämät, joita metsätaloudesta esitetään.
Tosin oman käsitykseni mukaan metsäalaa koskevissa uutisissa useimmiten on kyse kiistellyistä ja riidanalaista faktoista ja tutkimustuloksista, esimerkiksi metsien kasvihuonekaasulaskentaan, monimuotoisuuteen tai vaikkapa jatkuvaan kasvatukseen liittyen. Ei niinkään siitä, että toimittajat sinällään vääristelisivät faktoja.
Joka tapauksessa Metsämiesten Säätiö etsi ja löysi Metsäammattilaisiksi nimetyn faktantarkistajaverkoston avainhenkilöksi metsätalousinsinööri Juri Laurilan Pohjois-Suomesta.
Laurila haluaa kertomansa mukaan esiintyä metsäammattilaisten äänenä. Säätiön rahaa hankkeeseen satsattiin kymmeniä tuhansia euroja. Laurilan antamien tietojen mukaan verkostossa on tällä hetkellä mukana 60 metsäammattilaista – tätä faktaa en tarkistanut.
Mahtavatkohan kaikki metsäammattilaiset olla ylpeitä ja tyytyväisiä Metsäammattilaiset-ryhmän johtohahmon koruvalinnasta – epäilen vahvasti.
Metsäammattilaiset-verkosto tuli julkisuuteen keväällä. Verkkosivujensa mukaan se on kommentoinut muutamia Ylen alustoilla julkaistuja metsäjuttuja. Ihan hyvä, mutta en tiedä, onko metsämaailma sen tuloksena muuttunut paremmaksi.
Olennaista kuitenkin on huomata, että Metsäammattilaiset edustavat metsätalouden viestintää ja julkisuuskuvan luomista. Metsäammattilaiset haluaa näyttäytyä alan kollektiivisena edustajana. Luotettavana, harkitsevana ja faktoihin tukeutuvana.
Ja tässä kohdassa törmätään leijonariipuksiin ja ajattelemattomuuteen.
Toimittaja Ivan Puopolon Youtube-kanavalla haastateltu Laurila esiintyi haastattelua varten oletettavasti ottamallaan selfiellä, koska huono etäyhteys esti videokuvan käytön. Kuvassa leijonariipus oli nostettu huolellisesti t-paidan päälle niin, että se varmasti näkyi.
Ai mitäkö Laurila Puopololle kertoi – tuon kuvan jälkeen sillä ei enää ole mitään merkitystä.
Viime vuosina ultraoikeistolaiset voimat ovat kaapanneet valtakunnan leijonan omaksi tunnuksekseen. Ja kyllä, pohjoismaisessa demokratiassa ihmisillä on vapaus valita kannattamansa aate ja näyttää sen tunnuksia, ovat ne sitten leijonariipuksia tai sirppejä ja vasaroita. Ja tätä oikeutta meidän pitää puolustaa tiukan paikan tullen vaikka asein.
Mutta kun puhut jonkun asian puolesta, markkinoit, saati myyt jotain – kuten Laurila metsätalouden totuuksia – ei kukaan järkevä ihminen esiinny ääriliikkeen tunnuksia kantaen.
Tunnen metsäammattilaisia, joiden arvelen äänestävän vasemmistoliittoa tai yhtä lailla perussuomalaisia tai jopa sitäkin äärevämpiä liikkeitä. Töissään en muista kenenkään heistä kantaneen aatteidensa ulkoisia tunnuksia – kuten eivät työurani aikana tapaamani varovasti arvioiden sadat muutkaan metsäammattilaiset.
Mahtavatkohan kaikki metsäammattilaiset olla ylpeitä ja tyytyväisiä Metsäammattilaiset-ryhmän johtohahmon koruvalinnasta? Epäilen vahvasti.
Entä ostavatkohan metsäkadosta ja ekokatastrofista huolestuneet, itseään edistyksellisinä pitävät nykykansalaiset Metsäammattilaisten leijonariipuksella saatellun viestin paremmin kuin ilman sitä?
Tietysti voisi vielä Metsämiesten Säätiöltä kysyä, että miten meni, noin niin kuin omasta mielestä.
Lue myös
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään