Kommentit (7)

  1. Minun mielestäni nuo kaikki eivät vielä täytä ainespuun mittoja.
    Oikea ohje voisi olla, että kaikki alle ainespuun kokoiset kaadetaan, tai ainakin katkaistaan.

  2. suorittava porras

    Anna vain sahan laulaa ja napsi 50 senttiä lähempänä jätettävää puuta olevat raipat ja pienet kuidut veks. Motolla joutuu poistamaan koko ryppään , jos/kun terä lipsahtaa vähänkin.

  3. pihkatappi

    Noista osa on katkottu, mutta kun pitkä puu on oksistaan kiinni, niin pitäisi repiä alas, motokuskit opastaneet että riittää kuin katkaisee. Tuossakin katkoin osan vielä vähän ylempää, että jos edes vähän kallistuisivat poispäin.

    Jätkä taisit joskus mainita, että motolla nappaa puun kyllä ahtaastakin paikasta, tuossahan sellainen ahtaampi paikka on. Tuon kuusen poistaminen raivaussahalla ei ohjeen mukaan ole sallittua, pitäisi sitten moton napata se maasta, siitä tulee yksi pitkä kuitu.

  4. Omissa askareissani ja myös oppilaiden kanssa olen käyttänyt tekniikkaa, jossa tuollaisista puista napataan metrin pala pois tyvestä. Silloin kauempaakin katsottuna näkee, että sekin turha ranka on ainakin katkaistu.
    Motokuski saa kyllä tarkastikin otettua, koska meillä hieman hankalassa puustossa otettiin motolla nätisti esim haaroja pois puuta vahingoittamatta.
    Toki tarkka työ pidemmän puomimatkan päässä on merkittävästi hitaampi, jos se pitää tehdä nätisti.
    Hyvä kuski ottaa kyllä kuin kukkasen hieman isommankin puun ja hieman kauempaakin. Kouran liikket ovat niin pehmeät ja kuitenkin nopeat, että ihan käy kateeksi kun katselee..

  5. pihkatappi

    Noista kaatumattomista on tyvistä pätkät otettu, eli ihan samallalailla kuin olet opettanutkin, tosin pikkukuusesta näemmä lyhyempiä pätkiä pari. Avain asiahan tässä ennakkoraivuu kuvissa on se että hoitamaton metsä tuottaa paljon työtä ja vähän rahaa. Ja nimenomaan se ajoissa tehty hoito on halvempi ja tuottoisampi.

  6. Juuri noin kun suorittava kertoi. Jos jätät ryppään niin jätä kaikki niin moto ottaa kuitenkin kaikki pois. Jos jätät niin jätä tarvittavan suuri väli että koura mahtuu kunnolla olemaan ja eikä kolhuja synny.

  7. pihkatappi

    Tämä on meidän ohjeistuksella oikein tehty. Ainespuut jää aina pystyyn, oli taimikon perkaus tai mikä tahansa ennakkoraivaus. Tässä puskassa ei tuosta ohjeesta hakkuuseen ko. ongelmaa tule, kun on avohakkuu, joskus vastaavia on harvennuksen ojanpenkoilla ja samallalailla siis tehdään. Moottorisahalla ei harvennuksia firmoilla tehdä ja kun tällaista rakennetta on kuviolla, niin avohakkuu on tietty hyvä vaihtoehto, en moiti. Tämä oli jonkinlainen hakamaa, puskien välissä isompia aukeita aloja, hakkuussa kertymä lienee reilu 100 mottia hehtaarilta.

Metsänhoito Metsänhoito