Kasvatuslannoitus 2020

Kesäkuun alussa tuli toteutukseen vajaan 20 hehtaarin kasvatuslannoitus. Iso osa alueesta on 1950-luvulla kulotetulle alueelle kylvettyä männikköä, joka harvennettiin 2013. Heti sen jälkeen oli jonkin verran tuulituhoja, mutta vähemmän viime vuosina.

Kommentit (7)

  1. Komea metsä tulossa. Kuvan mukaan puuta piisaa. Olisko kannattanut tehdä harvennus ensiksi ennen lannoitusta ? Kuvahan tosin usein vääristää.

  2. Toivotaan, että puusto reagoi hyvin lannoitukseen! Keskimäärin puusto on väljempää kuin tuossa toisessa kuvassa. Siinä kuvakulma tosiaan vähän hämää ylärinteen suunnalta.

  3. metsä-masa

    Vuoden 2013 harvennuksesta kasvunlisäyksen saanut männikkö saa nyt katkeamatonta lisäkasvua ilman odotteluvaihetta. Lannoitus ko. kohteella oikein paikallaan, sillä lisätään tukin kertymää. Seuraava hakkuu onkin harvennus tai avohakkuu, suhdanteiden mukaan !

  4. On se kohdallaan että norskit pidetään leivänsyrjässä. Niin köyhä kansa.

  5. Onhan se hienoa kun jesse on avoimesti kateellinen. Meillä löytyy samanlaista juttua kun lapsen lapset käyvät kylässä. Ovat päiväkoti-iässä.

  6. Melkoisesti alle 20ha, jos säkkien määrää katsoo. Montako säkkiä tuossa on?
    Säkki per hehtaari pitäisi lannoittaa. Ei kai väliä jos levitetään traktorilla vs. kopterilla, onko?

  7. Osa säkeistä jää vähän piiloon etummaisten taakse. Yhteensä tuossa kuvan ryppäässä oli 14 säkkiä, joista jokainen on 700 kg. Siitä sitten levitykseen 550 kg / ha ja maalevityksenä oli toteutus.

Metsänhoito Metsänhoito