Taimikonhoitoa

Halla ja kauriit ovat tärvelleet kuusentaimiani. Viime pyhänä kävin tämän vajaan 2 ha. kuvin kauttaaltaan läpi oksaleikkurin kanssa poistaen ylimääräiset latvat ja poikaoksat. Sanoisin, että paremmin kannattaa tämä karsinta kuin pystykarsinta.

Joulukuusiviljelmällä olen tehnyt kokeilumielessä rajujakin leikkauksia ja pilkkonut vuosia myöhemmin puita nähdäkseni vaikutukset. Vaikuttaisi siltä, että tuumankin vahvuisen terveen poikaoksan voi katkaista vailla huolta lahosta.

Kommentit (8)

  1. Onnistuuko vielä tuon 3.kuvan tapauksessa saada taimi kunnolla kasvavaksi ? Olisi itselläni 0,5 ha alue tuon näköistä tureikkoa tekemistä vaille valmis kohde.

  2. Näyttää vähän siltä että ois boorin puutos.

  3. Kun latva syödään, niin alaoksat alkavat kasvaa pituutta ja paksuutta, kun näkyy olevan hyvää kuusen maatakin. Ovat vielä noin lyhyenä korjattavissa ja alkavat olla kohta kauriilta karussa. Jättää yhden latvan ja pahinmpia oksaryppäitä voi tulevina vuosina poistaa. Tricoa itse olen ruiskuttanut hirvien syöntien estämiseksi ja on toiminut.

  4. Onko aloittaja varma, ettei ole boorin puutosta. Minulle MHY kertoi, että boorin puutos altistaa myös hallalle. Boorin jälkeen hyvin toipui kuuset, osalle tosin jäi kaksi latvaa. En ole leikellyt, jospa sitten harvennuksessa poistaisivat nuo huonoimmat kuuset pois.

  5. arto

    Kyllä minustakin boorin puutos vaivaa näkee oksistosta ettei ihan normisti kasva.

  6. Ei boorin puutos toki poissuljettua ole. Viereisellä entisellä peltokuviolla puutos oli vakava, mutta tämä ei ole ollut viljelyssä. Ja nämä kuvien laatuviat johtuu nimenomaan mainitsemistani seikoista. Olen nimittäin tarkkaillut taimikkoa aktiivisesti. Kuvissa olevat taimet ovat toki pahimmasta päästä, yleisolemukseltaankin vähän surkeita. Suurin osa taimista oikein reheväkasvuisia, viljavamman pään mustikkaturvekangas kyseessä.

  7. Olisitpa pannut kuvat ennen ja jälkeen mainitsemasi käsittelyn. Näkisi miten se tehdään. Erityisesti kaipaisin kyllä vastaavat kuvat hirvien käsittelemien taimien käsittelystä. On sitä hommaa tiedossa.

  8. Pystykorvat: ylimääräiset latvat leikataan siististi rungon myötäisesti. Hirvet kun katkoo koivun ja männyn latvoja huomattavasti alempaa, ei hoitoleikkauksella ole juuri mitään tehtävissä.

Metsänhoito Metsänhoito