Artikkeli Tilaajille Hannun hintaseuranta: Etelä-Karjalassa kauppa on käynyt Etelä-Karjalassa tilakauppojen määrä on ollut noususuunnassa, mutta tilat ovat olleet huomattavan vähäpuustoisia.
Uutinen Tilaajille MTK: Järjestöuudistusta ei suunnitella salassa Moni asia on kuitenkin vielä kesken ja niistä käydään keskustelua, järjestöstä kerrotaan.
Uutinen Tilaajille Kanta-Hämeessä metsä maksoi 5 100 euroa hehtaarilta Viime vuonna metsätilojen kauppa lisääntyi ja hinnat nousivat, Maanmittauslaitokselta kerrotaan.
Uutinen Tilaajille Lapin Metsätalouspäivät: Ministeri väläytti tukea Lapin vajaatuottoisten metsien uudistamiseen Ministeri Leppä ei ottanut kantaa Ylä-Lapin sertifiointikiistaan.
Uutinen Tilaajille MTK:ssa käydään taistelua vallasta ja rahasta Kiistely järjestöuudistuksesta voi pahimmillaan vaarantaa tuottajajärjestön yhtenäisyyden.
Artikkeli Tilaajille Hannun hintaseuranta: Metsätilamarkkinoiden vuosi alkoi suurilla kaupoilla Tammikuussa tehtiin useita isoja metsätilakauppoja. Niin isoja, että todennäköisesti kohteet on arvioitu jo aiemmin ja tammikuussa kaupat vietiin päätökseen.
Artikkeli Tilaajille Kiinteistöverosta ei tule diiliä Vaalikeväänä metsätalouden verot nousevat todennäköisesti taas esille, MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi ennakoi.
Uutinen Tilaajille SAK ehdottaa uutta varallisuusveroa Vero kohdistuisi muun muassa osakkeisiin, pankkitalletuksiin, peltoihin ja metsiin.
Uutinen Tilaajille Metsitykseen ehdotetaan tukea ja maankäytön muutoksille maksuja Tuoreen selvityksen mukaan ilmastotavoitteiden saavuttamiseen maankäyttösektorilla tarvitaan tehokkaita ohjauskeinoja.