Hirvivahinkoja korvataan viime vuotta enemmän

Eniten hirvivahinkokorvauksia maksetaan Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa.

Hirvieläinten aiheuttamia metsävahinkoja korvataan metsänomistajille tänä keväänä noin kahdella miljoonalla eurolla, Suomen metsäkeskus tiedottaa. Korvaussumma kasvaa 600 000 euroa edellisvuodesta.

Metsäkeskus maksaa korvaukset viime vuonna arvioitujen tuhojen perusteella.

Eniten hirvivahinkokorvauksia maksetaan Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Korvausten määrä kasvaa eniten Keski-Suomessa, Etelä-Savossa ja Lapissa.

Korvausmäärät laskevat edellisvuodesta Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Kanta-Hämeessä.

”Hirvieläinten metsätaloudelle aiheuttamista vahingoista ilmoitetaan ehkä enintään kolmasosa, joten metsänomistajien aktiivisuus vaikuttaa myös korvausmääriin”, sanoo metsäneuvoja Heikki Kuoppala Metsäkeskuksesta.

Metsäkeskus arvioi viime vuonna hirvieläinvahinkoja olevan 4 800 hehtaarin alalla koko maassa. Hirvivahinkokorvausrahat tulevat valtion varoista, jotka kertyvät metsästäjien hirvilupamaksuista.

Maanomistaja voi itse määrittää hirvivahinkojen mahdollista korvaussummaa Tapio Oy:n hirvivahinkolaskurin avulla. Laskuri sekä tietoa hirvivahinkoarvioinnista, vahinkokriteereistä ja korvauskäytännöstä on Metsäkeskuksen verkkosivuilla.

Lisätietoa arvioiduista hirvieläinvahinkokorvauksista maakunnittain on Metsäkeskuksen media-aineistoissa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus