Kiista tilakaupasta ratkesi oikeudessa, kunnan etuostopäätös kumottiin

Hallinto-oikeus piti etuosto-oikeuden käyttö kohtuuttomana.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut Alavieskan kunnanhallituksen päätöksen käyttää etuosto-oikeuttaan metsätilakaupassa.

Luonnonperintösäätiö sopi vuonna 2021 Pohjois-Pohjanmaalla Alavieskassa sijaitsevan seitsemän hehtaarin metsätilan kaupasta tilan omistajan kanssa. Noin 60 000 euron arvoisen tilan kauppasummaksi oli sovittu 4 000 euroa, mikä oli myyjän tarvitseman kuulokojeen hinta. Ehtona kuitenkin oli, että Luonnonperintösäätiö perustaa metsästä suojelualueen.

Alavieskan kunnanhallitus päätti kuitenkin loppusyksystä 2021 käyttää etuosto-oikeuttaan ostamalla tilan 4 000 eurolla. Päätöstä perusteltiin alueen yhdyskuntarakentamisella sekä virkistyskäytöllä. Kiistelty tila sijaitsee Verkasalon alueelle, jonne kunta oli laittanut vireille tuulivoimarakentamista ohjaavan yleiskaavan laatimisen.

Luonnonperintösäätiö valitti hallinto-oikeuteen kunnan päätöksestä.

Etuosto-oikeus olisi ollut kohtuuton

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus antoi asiasta päätöksen elokuun lopulla. Oikeus katsoo, ettei kunnanhallituksen päätökselle etuosto-oikeuden käytöstä ollut perustetta. Oikeuden mukaan vireillä oleva tuulivoimahanke ei edellytä, että tila olisi kunnan omistuksessa. Myöskään kaavailtu virkistyskäyttö ei edellytä, että tila olisi kunnan omistuksessa.

Lisäksi oikeus toteaa, että kun otetaan huomioon alueesta maksettu kauppahinta ja se, että alueesta on tarkoitus tehdä suojelualue, on etuosto-oikeuden käyttämistä pidettävä ”ilmeisen kohtuuttomana”.

Suojeluun alle markkinahinnan

Luonnonperintösäätiö on hallinto-oikeuden päätökseen tyytyväinen. Ratkaisu on tärkeä myös säätiön toiminnan kannalta. Monet suomalaiset osallistuvat Luonnonperintösäätiön toimintaan esimerkiksi myymällä tilansa suojeluun selvästi alle markkinahinnan.

”Jos metsänomistaja myy alueensa vaikkapa puoleen hintaan, hän saa siitä edelleen tuntuvan taloudellisen korvauksen, mutta samaan aikaan tavallaan lahjoittaa siitä puolet. Mikäli Alavieskan kunnan etuosto olisi tässä tapauksessa tulkittu lailliseksi, olisi se romuttanut tällaisen toiminnan tulevaisuuden”, Luonnonperintösäätiön suojelupäällikkö Ari-Pekka Auvinen toteaa tiedotteessa.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus