”Tämä on minun kirkkoni”, Antti Sipilä toteaa. Olemme jalkautuneet metsänomistajan lähemmäs satavuotiaaseen kuusikkoon. Tuuloksessa sijaitsevan metsän pohjaa verhoaa vihreä sammalmatto. Lähistöllä oksien lomassa huutelee palokärki. Puuta hehtaarilla on arviolta viisisataa kuutiota.

”Kun tämä pitää hakata, se ottaa päähän”, Sipilä sanoo.

Metsän säästäminen ei ole ensimmäinen vaihtoehto, sillä puustossa on kiinni rahaa kymmeniä tuhansia euroja. Sipilä on aikaisemmin tehnyt Metso-suojelusopimuksen vanhaan lehtipuumetsään ja myynyt maata pohjineen suojelualueeksi. Tässä vanhassa kuusikossa lahopuun määrä ei vielä riitä metsän Metsoon.

Sipilä yrittää kuitenkin pitää metsän pystyssä mahdollisimman pitkään. Se edellyttää puuston jatkuvaa tarkkailua. Mikäli tuulenkaatoja tulee useampi tai vanhoja kuusia tappava kirjanpainaja leviää metsään, hakkuu on ainoa vaihtoehto.

Onneksi kuusikko sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Sipilän kotitilasta. Etenkin keväällä kirjanpainajien parveilun aikaan hän kävi viikoittain katsomassa kuusikkonsa vointia.

Sukutilan 13. isäntä

Suolijärven rannalla sijaitseva kotitila on ollut suvulla vuodesta 1721. Sipilä on tilan kolmastoista isäntä. Hän osti tilan isältään vuonna 1995 lahjanluonteisella kaupalla.

Kesällä 57 vuotta täyttäneen metsänomistajan metsien hoitoa ohjaa pitkälti varautuminen tulevaan sukupolvenvaihdokseen. Sukutila on tarkoitus siirtää jossain vaiheessa Sipilän pojalle. Mikäli verotus ei muutu, on tila metsineen järkevintä myydä nuorelle isännälle. Tämä edellyttää, että metsissä on harvennettavaa ja hakkuukypsää puustoa, jolla seuraava tilan haltija saa velkoja maksettua.

”Haluan saada metsien kehitysluokkarakenteen tasaiseksi. Se tarkoittaa, että pojalla olisi hoitotöiden lisäksi jatkuvasti myös tuloja metsästä. Viivytän hakkuita sen takia”, Sipilä kertoo.

Mikäli vanha kuusikko säilyy terveenä, saa se jäädä seuraavan isännän kaadettavaksi. Sipilä on myös hyödyntänyt yläharvennusta jatkaakseen kiertoaikoja. Vanhan kuusikon läheisestä metsästä poistettiin suurimpia valtapuita kymmenen vuotta sitten. Näin rehevän maapohjan lisävaltapuille annettiin tilaa kasvaa ja järeytyä.

Sekametsiä ja tammikoita

Vanhassa kuusikossa kuljetaan ahkerasti. Sammal on paikoin painunut, ja kuusikkoon johtaa selkeä polku. Sitä pitkin astelee tänäkin syksynä seitsemänkymmentä Hämeen ammattikorkeakoulun Evon kampuksen opiskelijaa maastotenttiin. Sipilä on viimeiset runsaat kymmenen vuotta toiminut Evolla koulutuspäällikkönä. Hän opettaa opiskelijoille ilmastokestävää metsätaloutta, ja opit näkyvät omissa metsissä.

”Kaikki nuoremmat metsät, mihin olen itse päässyt vaikuttamaan, ovat sekametsiä. Ei enää puhtaita kuusikoita”, Sipilä kertoo.

Metsänomistaja on myös jatkanut närhien työtä. Linnut ovat kuljettaneet tammenterhoja kotitilan lähellä sijaitsevaan metsään. Entiselle peltomaalle istutetun koivikon alle on syntynyt tammialikasvosta, jota Sipilä on täydentänyt omassa kasvihuoneessaan kasvattamilla tammentaimilla. Tavoitteena on, että kolmenkymmenen vuoden päästä paikalla kasvaa tammikko.

Toinen omista taimista kasvatettu kymmenvuotias tammimetsä sijaitsee kotitilan kulmalla. Tammien vuosikasvut lähentelevät metriä. Tammien ohella vanhalle peltomaalle on istutettu omorikakuusta, siperianlehtikuusta sekä visakoivua.

Ei liialle siisteydelle

Uusinta tietoa metsien hoitoon sekä oppilaille kerrottavaksi Sipilä hakee metsänhoitosuositusten ohjausryhmästä. Hän edustaa ohjausryhmässä metsäopetusta ja Hämeen ammattikorkeakoulua. Metsänhoitosuositusten seuraaminen näkyy omissa metsissä esimerkiksi lahopuun määrän lisääntymisenä.

”Ennen keräsin tuulenkaadot pois ja nyt yksittäisiä jätetään sinne. Olen ymmärtänyt paremmin sen, että lahopuuta pitää jättää vähän”, Sipilä kertoo.

Kun kuollutta puuta on koko ajan vähän tarjolla, metsässä on kirjanpainajia, mutta myös niiden vihollisia, kuten muurahaiskuoriaisia. Tuhot eivät pääse siten ryöpsähtämään niin herkästi.

”Liika siisteys on huono asia. Sen olen muuttanut metsien hoidossa.”

Hiilensidonnasta euroja

Jalkaudumme tilan perällä sijaitsevalle ojitetulle isovarpurämeelle. Paikalla kasvaa arviolta 35–40-vuotias luontaisesti syntynyt männikkö. Kymmenen hehtaarin kuviolle levitettiin vuosi sitten keväällä tuhkaa. Suometsän terveyslannoitukseen olisi saanut valtiolta kemeratukea, joka kattaa 30 prosenttia kustannuksista.

Kanta-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen hallituksessa istuva Sipilä päätyi kuitenkin toisenlaiseen ratkaisuun. Hän solmi metsänhoitoyhdistyksen avustuksella kymmenvuotisen hiilensidontasopimuksen Green Carbonin kanssa. Seuraavat kymmenen vuotta Sipilä saa vuosittain useamman sata euroa korvausta hiilensidonnasta.

Metsänomistaja laski, että sopimus tuli kemeraa kannattavammaksi. Edellytyksenä on, että sopimuskaudella puu ei liiku metsästä pois.

”Kymmenen vuoden päästä saan tehdä, mitä haluan”, Sipilä kertoo.

Lannoitus lisää puuston kasvua useamman kuution vuodessa. Tavoitteena on, että jatkossa puusto säätelee vedenpintaa eikä metsää avohakata eikä ojia enää avata.

Selvästi alueen raivaus ja siistiminen houkuttaisivat metsänomistajaa. Metsäkanalinnutkin arvostaisivat pieniä aukkoja. Raivuu saa kuitenkin toistaiseksi odottaa. Seuraavalle talvelle on jo toisaalla luvassa useampi hehtaari taimikonhoitoa.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.