Hirvieläinten tekemiset hämärän peitossa

Hirvieläinten vaikutuksista tarvitaan rutkasti lisää tutkimustietoa, kertoo Luonnonvarakeskuksen tuore raportti. Esimerkiksi valkohäntäpeurojen kokonaisvaikutuksia metsäkasvillisuuteen ei tunneta, vaikka keskustelu vahingoista käy kuumana.

(Kuvaaja: Sami Karppinen)

Luonnonvarakeskus (Luke) on koonnut yhteen olemassa olevan tutkimustiedon hirvieläinten vaikutuksista ympäristöön ja yhteiskuntaan. Tuoreen raportin tulos on, että hirvieläinten kokonaismäärän kasvusta huolimatta monesta asiasta puuttuu tietoa.

Tutkimusta ei ole esimerkiksi voimakkaasti Lounais- ja Etelä-Suomeen keskittyvän valkohäntäpeurakannan vaikutuksesta metsien aluskasvillisuuteen, kuten mustikkavarvustoon.

”Tiedonpuutteita on, mutta siitä huolimatta some- ja mediakeskustelu hirvieläimistä käy todella kuumana. Tiedolle on kova tilaus”, Luken tutkimuspäällikkö Markus Melin sanoo.

Tutkimusraportissa käsitellään hirvieläinten vaikutuksia kokonaisvaltaisesti: niin merkitystä riistana kuin esimerkiksi metsätuhojen aiheuttajana.

”Etenkin valkohäntäpeurojen osalta tiedonpuute on todella suurta, vaikka ongelmista on puhuttu jo pitkään. Mitä valkohäntäpeurat syövät ja miten paljon? Miten tämä näkyy kasvillisuudessa?” Melin kysyy.

Pienten hirvieläinten aiheuttamista liikenneonnettomuuksista 60 prosenttia on valkohäntäpeurojen aiheuttamia ja 40 prosenttia metsäkauriiden. Metsäkauriskannan koosta ei ole Suomessa tarkkaa tietoa.

Valkohäntäpeurojen määrä on kasvanut voimakkaasti, joten metsäkauriskannankin on oltava runsas, koska lajin osuus kolarimääristä on korkea.

peurakannan kasvu voimakasta viime vuosina
Valkohäntäpeurakannan viimeisen vuosikymmen kasvun taustalla on useita tekijöitä, kuten leudot talvet ja riistaruokinta. Kasvun syiden tärkeysjärjestystä on vaikea arvioida nykytiedolla.

Metsätuhoja paljon jo pienissä mäntytaimikoissa

Yleisimpien hirvieläinten – hirven, valkohäntäpeuran ja metsäkauriin – tekemistä metsätuhoista saadaan parhaiten tietoa metsäinventoinneista (VMI). Lisätutkimukselle olisi kuitenkin tarvetta, sillä kartoitustiedoista ei pystytä erottamaan tuhonaiheuttajaa.

”Pienestä, syödystä männyntaimesta ei voi sanoa syöntijäljen perusteella, mikä hirvieläin sen on syönyt”, sanoo Luken erikoistutkija Juho Matala.

Viitteet kokonaisvaikutuksista ovat kuitenkin selvät.

”Siellä, missä on hirvien lisäksi runsaasti valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita, metsätuhoja on paljon jo pienissä männyntaimikoissa”, Matala kertoo.

Jatkuva kasvatus tuskin pelastaa tuhoilta

Metsien jatkuvasta kasvatuksesta ja hirvieläimistä ei ole kattavaa tutkimustietoa. On silti hyvin epätodennäköistä, että metsänkäsittelymenetelmän vaihtaminen avohakkuusta jatkuvaan kasvatukseen poistaisi hirvieläinten aiheuttamia puustotuhoja, Matala sanoo.

”Kuusen uudistuminen painottuu jatkuvassa kasvatuksessakin. Maastossa on silloin entistä vähemmän hirvieläimille sopivaa ravintoa.”

Puulajeista hirvieläimille maistuvat mieluiten lehtipuut ja mänty. Jatkuvaan kasvatukseen kuuluu metsän uudistaminen pienaukkohakkuin. Matalan mukaan tutkimustulokset osoittavat, että hirvituhoriski on itse asiassa suurempi varttuneen metsän keskelle tehdyissä pienaukoissa.

”Pienaukoissa isompi osa puustossa on reunametsän varjostusvaikutuksen alaisena. Hirvien on tutkimuksissa todettu käyttävän ravinnokseen juuri varjostuksen alla kasvaneita männyntaimia. Ne ovat maistuvimpia.”

Markus Melinin mukaan hirvieläinten aiheuttamien konfliktien ratkaisu vaatii lisää tutkimustietoa ja tiedon yhteensovittamista. Hirvieläintutkimuksiin tarvitaan aiempaa enemmän rahoitusta.

Valkohäntäpeurojen, metsäkauriiden ja hirvien vaikutukset ulottuvat puutarhoista, peltojen kautta metsiin.

”Maanomistajalla, vaikkei olisikaan metsästäjä, tulee olla mahdollisuus saada myös hyötyjä eläinkannasta, ei vain haittoja. Oikeudenmukaisuus tulee olla pääperiaate. Metsästyksen ja maa- ja metsätalouden täytyy löytää tässä asiassa tasapaino”, Melin sanoo.

Metsänhoito Metsänhoito