Hiilinielulaskennan yllätyksiä: Turvemaametsien päästöt paljon luultua suuremmat

Laskentamenetelmän muutoksen jälkeen turvemaan päästöt eivät vähene vaan kasvavat.

Turvemaametsien maaperän hiilidioksidipäästöjen kehitys muuttui päinvastaiseksi laskentamenetelmän uudistuksessa. (Kuva: Sami Karppinen)
Turvemaametsien maaperän hiilidioksidipäästöjen kehitys muuttui päinvastaiseksi laskentamenetelmän uudistuksessa. (Kuva: Sami Karppinen)

Luonnonvarakeskus (Luke) julkaisi viime viikolla päivitetyt tiedot vuoden 2022 hiilinieluista. Huomiota herätti, että arvio metsien hiilinielusta oli muutamassa kuukaudessa puolittunut ja nielu olikin pienentynyt edellisvuodesta. Koska hakkuut olivat vähentyneet, nielun odotettiin kasvaneen.

Syynä nieluarvion muuttumiseen oli puuston biomassalaskennan uudistus, joka Luken mukaan tuottaa entistä luotettavampaa tietoa puuston kasvusta.

Toinen osoitus metsänielulaskennan yllätyksistä oli saatu jo, kun Luke päivitti laskelmiinsa tuoreet tutkimustiedot turvemaametsien maaperän hiilidioksidipäästöistä. Vielä vuonna 2019 EU-komissiolle toimitetuissa laskelmissa oletettiin, että turvemaametsiemme maaperäpäästöt ovat 3,2 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuodessa. Uusien laskelmien mukaan päästöt olivatkin peräti 7,9 miljoonaa tonnia.

Päästöjä kuvaava grafiikka meni samalla uuteen uskoon hämmentävällä tavalla. Trendi turvemaan päästöissä oli aiemmin voimakkaasti laskeva, mutta nyt käyrä on vahvasti nouseva.

Onko kyse ole tutkijoiden epäonnistumisesta, kun arvio päästöistä muuttui muutamassa vuodessa totaalisesti?

”Muutos on kieltämättä tosi iso. Jos katsoo positiivisesti, niin voi tämän nähdä tutkimuksen onnistumisenakin. Tutkimus korjaa itseään”, kuvailee Luken tutkimuspäällikkö Juha Mikola.

Mikola vakuuttaa, että uusi menetelmä on huomattavasti vanhaa parempi. Muutosta selittää ennen kaikkea se, että uuden tiedon valossa turpeen hajoaminen kiihtyy lämpötilan noustessa.

”Vanha menetelmä perustui liian pieneen aineistoon, jonka vuoksi asioita jouduttiin olettamaan paljon. Vanha menetelmä myös oletti, että turpeen hajoamisesta syntyvät päästöt pysyvät koko ajan tasaisina.”

 

Laskennallinen vertailutaso uusiksi

Kasvihuonekaasuinventaarion menetelmämuutos vaikuttaa metsän nettonielun suuruuteen sekä laskennalliseen vertailutasoon. Lokakuun ensimmäisen teknisen korjauksen myötä vertailutaso ilman puutuotteita laski 23,5 miljoonasta tonnista 14,8 miljoonaan tonniin. Nyt joulukuussa julkaistu vertailutason toinen tekninen korjaus sisälsi lisäksi puuston biomassakasvun laskennassa tapahtuneen muutoksen. Sen jälkeen päivitetty vertailutaso on nyt 13,5 miljoonaa tonnia ilman puutuotteita ja 19,3 miljoonaa tonnia puutuotteiden kanssa.

Luken ennakkotietojen perusteella hoidetun metsämaan vuosien 2021–2022 yhteenlaskettu nettonielu puutuotteiden kanssa oli 16,4 miljoonaa tonnia. Päivitetyn vertailutason saavuttamiseksi vuosien 2023–2025 yhteenlasketun nettonielun tulisi olla Luken mukaan vähintään 80 miljoonaa tonnia.

Menetelmäpäivitykset eivät vaikuta olennaisesti Suomen tavoitteeseen metsänielun suhteen, mutta nyt nettonielu ja vertailutaso ovat jälleen vertailukelpoisia.

 

Muokattu 18.12.23 klo 8.29. Lisätty tiedot vertailutason toisesta teknisestä korjauksesta.

Kommentit (1)

  1. Suometsien hiilidioksidipäästöt korreloi selvästi negatiivisesti metsienojitusmäärien kanssa. Nyt hophop paukkuja ojituksiin. Lol.

Metsänhoito Metsänhoito