Unohtumaton muistutus tulen voimasta

Honkajoen ja Isojoen suuren metsäpalon syttymisestä tulee 19.7.2019 kuluneeksi tasan 60 vuotta.

Honkajoen - Isojoen suurpalo oli mieleenpainuva muistutus tulen voimasta. (Kuvituskuva / Sami Karppinen)

Kesä 2018 on tuoreessa muistissa kuivuutensa ja kuumuutensa vuoksi. Metsäpalojen kanssa taisteltiin toistuvasti ja tosissaan Suomessa sekä etenkin länsinaapurissamme Ruotsissa, vaikka käytössä oli moderni teknologia ja kattavat tieverkostot.

Kuivaa ja kuumaa on Suomen suvessa ollut ennenkin. Tasan kuusikymmentä vuotta sitten olosuhteet olivat Länsi-Suomessa otolliset metsäpaloille varhaisesta keväästä lähtien. Jo huhtikuussa kirjattiin Palontorjunta -lehden mukaan syttyneeksi 36 kuloa. Kesä- heinäkuussa paloja syttyi jo useita päivittäin ja parin kuukauden aikana kirjattiin noin 550 paloa. ”Metsäpaloja kuluneena kesänä pelottavan runsaasti”, otsikoi Metsälehtikin etusivun juttunsa 30.7.1959.

Metsälehti uutisoi kesän metsäpaloista 30.7.1959. Kuvassa yritetään sammuttaa Honkajoen metsäpaloa hosien avulla. (Kuva: Eliisa Kallioniemi)

Valtaosa paloista jäi onneksi pinta-alaltaan ja vahingoiltaan pieniksi, mutta sunnuntaina heinäkuun 19. päivän aamuna syttyi Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan rajamailla Honkajoella metsäpalo, joka piirtyi lopulta ison ihmisjoukon mieliin pysyvästi.

Kuudenkymmenen vuoden takaisia tapahtumia kokoontui heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Isojoen Kodesjärvelle Toukolan kylätalolle muistelemaan toistasataa ihmistä. Eräs tilaisuuteen osallistujista oli palon ensimmäisten joukossa havainnut Seppo Kalliomaa.

”Olin lauantaina pelimannina eräissä häissä ja tanssit jatkuivat aamuyöhön. Nukuimme sitten soittajien kanssa hääpaikan pihassa pakettiautossa, mutta jo kuudelta aamulla aurinko lämmitti auton niin kuumaksi, ettei nukkumisesta tullut mitään”, Kalliomaa muistelee.

Niinpä Kalliomaa ehdotti soittokavereilleen aamu-uintia läheisessä järvessä.

”Rannassa sitten näimme, että järven toiselta puolelta nousi Matokeitaan suunnasta savua.”

Havainnoista huolimatta häät jatkuivat normaalisti tanssien merkeissä myös sunnuntaina, kuten tuohon aikaan tapana oli. Iltapäivällä kesken tanssien paikalle rynnistivät kuitenkin poliisi ja nimismies, jotka komensivat hääväen Matokeitaan maastossa sijaitsevalle palopaikalle.

”Poliisi vilkaisi sitten lopuksi meihin päin ja totesi, että pelimannien ei tarvitse lähteä”, Kalliomaa kertoi.

Kesällä 1959 Suomessa syttyi lähes kahdeksansataa kuloa. Etenkin Länsi-Suomessa olosuhteet olivat metsäpaloille otolliset. (Kartta: Palontorjunta -lehti nro 6/1959)

Suurpalohälytys pienellä viiveellä

Kuusikymmenluvun taitteessa pienet metsäpalot ja käsistä riistäytyneet kulotukset olivat nykymittapuun mukaan kohtalaisen arkipäiväisiä. Yksin valtion metsissä syttyi vuonna 1959 kaikkiaan 182 metsäpaloa, joissa paloi yhteensä lähes neljätuhatta hehtaaria metsää. Kenties siksi tilanteeseen ei Isojoellakaan osattu suhtautua alkuvaiheessa kovin vakavasti, kuten taksikuskina toimineen Matti Luomakortteen tarina kertoo. Edes palopäälliköllä ei nimittäin ollut tulipalokiirettä.

”Kun tieto palosta levisi, minä lähdin sunnuntaina aamupäivällä hakemaan Isojoen palopäällikköä Sarvikylältä hääjuhlista. Palopäälliköt sitten maastossa tavattuaan päättivät, että pitää tehdä suurpalohälytys, koska vaikeakulkuisessa maastossa palon etenemistä ei saada pienellä porukalla pysähtymään. Puhelinyhteyksiä ei ollut, joten minä lähdin viemään Isojoen palopäällikköä Isojoen kirkonkylälle puhelinkeskukseen. Häistä tulleen palopäällikön jano yltyi kuitenkin matkalla, joten pysähdyimme yhteen taloon kysymään juomaa. Sieltä emäntä hakikin kellarista pari litraa juomaa, ja meillä meni hyvä tovi kiikkustuolissa istuskellessa, ennen kuin pääsimme jatkamaan hälytysmatkaamme.”

Suoalueetkaan eivät estäneet paloa leviämästä

Tilanne maastossa oli alkuvaiheessa varsin sekava, sillä selkeää käsitystä paloalueen laajuudesta oli vaikea muodostaa. Navakka etelätuuli työnsi palorintamaa Honkajoen puolelta kohti lääninrajaa ja Isojokea, jonne tuli iltapäivän kuluessa levisikin.

Paikalle hälytettiin sammutusväkeä paikallisen väestön lisäksi Niinisalon ja Vaasan varuskunnista.

Metsäpalot oli yleensä pyritty pysäyttämään suoalueille, mutta tällä kertaa kävi nopeasti selväksi, ettei vanhasta taktiikasta olisi apua. Tuli eteni kuuman kesän kuivattamassa suokasvustossa niin nopeasti, että palon pysäyttäminen oli jopa ruutikuivassa metsässä helpompaa kuin suolla.

Illan suussa tuuli kääntyi puhaltamaan luoteesta, jolloin tilanne Isojoen puolella rauhoittui, mutta tuli lähti nyt leviämään kohti etelää Honkajoen puolella. Lääninrajalla paloalueella oli leveyttä arviolta jo neljä kilometriä.

Sammutusmiehistöt pyrkivät pysäyttämään paloa suolle tehtyjen vastavalkeiden avulla, mutta yritykset epäonnistuivat. Lähempänä puolta yötä tuli uhkasi Rynkäisten kylässä muutamia taloja, jotka kuitenkin onnistuttiin pelastamaan tulelta.

Yön viileämpinä ja tuulettomina tunteina palo saatiin rauhoittumaan, eikä maanantaina aamullakaan ollut välitöntä uhkaa tulen leviämisestä. Niinpä osa sammutusmiehistöstä voitiin vapauttaa.

Iltapäivällä palo sai kuitenkin jälleen uutta voimaa yltyneestä tuulesta. Palo lähti etenemään lounaan suuntaan ja ylitti Honkajoki-Siikainen maantien kilometrin levyisenä rintamana.

Suurpalon vuoksi 42 tilan veroluokitusta alennettiin. Ainakin 25 hehtaaria suopeltoja paloi viljelykelvottomiksi. (Kuva: Palontorjuntalehti 6/1959)

”Pelottava tunnelma jäi mieleen”

Maanantaina illalla sammutustöihin osallistuneiden henkilöiden määrä nousi jopa viiteen tuhanteen. Osa ihmisistä oli ollut raskaissa olosuhteissa sammutustöissä jo toista vuorokautta. Siksi palokuntanaisten ja muiden vapaaehtoisten johdolla käynnistettiin nopeasti massiivinen ruokahuolto-operaatio, johon osallistui myös Kortteen kylällä asunut 17-vuotias Hilkka Rönns.

”Olimme heinäpellolla palon syttymispäivänä. Mieleeni on jäänyt pelottava tunnelma ja palaneen haju, joka leijaili pellolla savun ja lieskojen näkyessä meille asti. Kaikki kynnelle kykenevät osallistuivat sammutustöihin ja minäkin lähdin kaverini Ullan kanssa ruokajakeluun töihin.”

Lopulta tiistain kuluessa paloalueen laajentuminen saatiin pysäytettyä, vaikka lieskat löivätkin edelleen paikoin voimalla ja suopeltoja oli tulessa. Uutta sammutusmiehistöä kuljetettiin paikalle koko tiistain ajan, ja osa väsyneistä miehistä pääsi lepäämään. Kaikille komennus ei ollut tietenkään mieleinen, mutta kuten Metsälehti heinäkuussa 1959 kirjoitti, ”laki on tässä kohden selvä.” Kaikkien 18 – 50 vuotiaiden työkykyisten oli heti tiedon saatuaan riennettävä kuloa sammuttamaan.

”Kulon sammutus palopäälliköineen, kenttäpuhelimineen ja muonituksineen muistutti ankaraa taistelutoimintaa sodan aikana”, kuvaili ylimetsänhoitaja Emil Vesterinen tilannetta Palontorjuntalehdessä vuonna 1959.

Tiistaina sammutusmiehistön joukkoon liittyi myös muuan pelimanni nimeltään Seppo Kalliomaa, joka oli komennettu sammutushommiin työpaikaltaan minkkitarhalta Honkajoelta.

”Me ajettiin kuorma-auton kyydillä ja mentiin Honkajoen osuuskaupan kautta, josta saimme mukaamme moottorisahoja. Perillä porukka komennettiin kaatamaan aukoksi komiaa männikköä. Monet isännät olivat kuitenkin sitä mieltä, ettei me näin hyvää mettää kaadeta. Niin jäi työ niiltä osin tekemättä.”

Ilmoitus Palontorjunta -lehdessä vuonna 1959.

 

Vasta keskiviikkoiltana voitiin sammutusmiehistöä ryhtyä vähentämään. Torstain ja perjantain aikana myös varuskunnista hälytetyt varusmiehet pääsivät palaamaan palveluspaikkoihinsa. Jälkivartiointi alueella jatkui kuitenkin ainakin kahden viikon ajan ja pienempien palopesäkkeiden sammutustöitä riitti tämän tästä.

Puunkorjuu nopeasti käyntiin

Lopulta Honkajoen – Isojoen paloalueesta muodostui noin 1600 hehtaarin laajuinen alue. Asuintaloja palossa tuhoutui kaksi, joiden lisäksi lukuisia navetoita ja ulkorakennuksia joutui liekkeihin. Palon syttymissyytä ei koskaan saatu selville. Sekä pontikankeittäjät, marjastajat, kalastajat että salamat saivat osansa epäilyistä. Koska maastosta ei löytynyt merkkejä pienteollisuudesta, pidettiin marjastajien huolimatonta tulenkäyttöä todennäköisimpinä syttymissyynä – olihan lakka-aika parhaimmillaan.

Kuten nykyäänkin, myös 1950-luvulla suurin osa metsäpaloista syttyi ihmisen toiminnan johdosta. Kesällä 1959 myös monelle pontikankeittäjälle kävi kirjaimellisesti käry. (Kuva: Palontorjunta -lehti 6/1959)

 

Ihmishenkiä ei palossa menetetty, vaikka palon ollessa hurjimmillaan huhuttiin jopa joukkueellisen verran varusmiehiä menehtyneen liekkeihin. Savusta saivat toki erilaisia oireita monet sammutustöihin osallistuneet henkilöt.

Honkajoen puolella paloalue oli 974 hehtaaria, josta kasvullista metsämaata oli vain reilut 400 hehtaaria. Metsälautakunnan palveluksessa työskennellyt metsäteknikko Pentti Rautjärvi lainattiin Honkajoen metsänhoitoyhdistyksen palvelukseen vuodeksi, ja hän sai vastuulleen puunkorjuun järjestämisen paloalueelta.

”Puut myytiin yhteismyyntinä 42 tilan alueelta ja hakkuut aloitettiin 15.9.1959. Töissä oli 50 – 60 hakkuu- ja ajomiestä. Maataloustraktoreiden pyörittämillä kenttäsirkkeleillä sahattiin muun muassa parruja Tsekkoslovakiaan”, kirjoitti Rautjärvi vuonna 2009 Honkajoen joulu -lehdessä.

Kaivos- tai mäntypaperipuuta ei paloalueen puista tehty. Kaikkiaan puuta korjattiin paloalueelta 15 500 kuutiometriä.

Ongelmana korjuussa oli, että paloalueet olivat suurilta osin tiettömien taipaleiden ja nevojen takana. Siksi alueelle päätettiin rakentaa uusi metsäautotie. Tienteko saatiin nopeasti käyntiin, sillä Keskusmetsäseura Tapion ja Metsähallituksen pääjohtajana toimineella Nils Osaralla oli maatila Honkajoen Rynkäisissä, ja hän edisti osaltaan tienrakennusta.

Keväällä 1960 alueet kylvettiin Tapion toimesta männynsiemenillä. Tässä vaiheessa myös ojituskelpoiset suot ojitettiin.

Metsät ovat alueella kasvaneet hyvin. Ennen paloa keskipuusto alueella oli vain noin 50 kuutiota hehtaarilla, kun se Rautjärven mukaan vuonna 2009 oli jo yli kolminkertainen paloa edeltäneeseen tilanteeseen verrattuna.

 

Jutun lähteinä on käytetty aikalaisten muistelmien lisäksi mm. Palontorjunta -lehden numeron 6/1959 artikkeleita ja kuvia, Honkajoen Joulu -lehtiä sekä Metsälehden arkistoja.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus