Viljelytiheydet valinkauhassa, toimijat vähentämässä kuusen istutusta

Kuusta istutetaan entistä harvempaan, mutta myös yhä harvemmalle uudistusalalle.

Kuusenviljelyn voittokulku suomalaisissa metsissä lienee saavuttanut lakipisteensä. Metsäalan toimijat ovat vähentämässä puhtaiden kuusikoiden istuttamista.

”Ensi keväänä alle puolet viljelykohteistamme istutetaan ainoastaan kuuselle. Kuusen osuus viljelyssä on viime vuosina laskenut nopeasti”, sanoo Metsä Groupin metsänhoitopäällikkö Tiina Laine.

Vielä vuonna 2008 Metsä Groupin kohteista yli 80 prosenttia istutettiin kuuselle.

Monella työmaalla kuuset myös istutetaan aiempaa harvempaan. UPM ja Stora Enso ovat laskeneet viljelytiheyttä parilla sadalla taimella 1 600 taimeen hehtaarilla. Virallinen suositus on 1 500­–1 800 tainta hehtaarille.

”Tavoitteenamme on 20 prosentin lehtipuusekoitus havupuuvaltaisilla kohteilla”, sanoo metsänhoidon kehittämispäällikkö Heli Viiri UPM:stä.

Metsänhoitoyhdistys Päijänne lanseerasi hiljattain sekaviljelymenetelmän, jossa kuusia istutetaan 1 000 ja mäntyjä 500 kappaletta hehtaarille.

”Jos kuusia istutetaan enemmän, ei männylle ja luontaisesti syntyvälle lehtipuulle jää riittävästi kasvutilaa. Jalostetut kuuset sulkevat kasvutilan nopeasti”, kertoo myyntipäällikkö Henri Mommo.

Tutkittua tietoa kaivataan

Lehtipuiden osuuden lisääminen nähdään keinona varautua ilmastonmuutoksen kuusikoille aiheuttamiin riskeihin. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Saija Huuskonen olisi silti varovainen kuusen viljelytiheyksien alentamisessa nykytasosta. Luontaisen taimiaineksen syntymistä on vaikea ennakoida, ja taimituhojen riski on kuusellakin olemassa. Myöskään hirvieläintuhoista sekataimikossa ei ole riittävästi tutkittua tietoa.

”Selvää on, että muokkaustiheyttä ei kannata alentaa totutusta. Näin luontaisen taimiaineksen syntymiselle luodaan riittävät edellytykset. Hiilensidonnan kannalta on tärkeää saada aikaan puustoiset, täystiheät taimikot”, Huuskonen sanoo.

30 %

Männynviljelyn osuus tuoreiden kankaiden ja vastaavien soiden uudistamisessa 1­­–8/2023

(Lähde: Metsäkeskus)

24–28 %

Männynviljelyn osuus tuoreiden kankaiden ja vastaavien soiden uudistamisessa vuosina 2020–22

(Lähde: Metsäkeskus)

 

Metsänhoitoyhdistys Päijänteen Henri Mommo esittelee alla olevalla videolla menetelmän sekapuustoisen taimikon perustamiseksi. >>

 

Kommentit (1)

  1. Jos kuusia istutetaan 1200 kpl, sinne väliin tulee varmasti luontaisia rauduskoivuja, joista parhaat voi jättää kasvamaan.
    Valitettavasti niistä tulee kuusen kasvua haittaavia ylispuita ja siksi koivuja tulisikin valita sekaan vasta myöhemmin.

    Sekapuutaimikoissa ylitiheys on vieläkin normaaliakin suurempi vaara, millä estetään taimikon järeytyminen. 1200 sekatainta ja mahdollisimman aikainen EH tiheyteen 600-700 alkaa tuottaa järeytyvää runkopuuta jo varhain ja hyvää arvokasvua ilman puiden riukuuntumista eli honteloitumista ja pitkälle karsiutumista, jolla metsän kasvu ja terveys saadaan romahtamaan.

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat