Kadonneen koivukuidun opetus

Kaverini hieraisi silmiään, kun sai välimittaustodistuksen: sata mottia koivukuitua oli kadonnut.

Hän teki isosta ensiharvennuksestaan hankintakaupan viime vuonna ja hommasi moton hakkuulle lokakuussa. Lähikuljetus kävi näppärästi omalla ajokoneella.

Firman kanssa oli sovittu, että omistaja ilmoittaa sitä mukaa ostohenkilölle, kun rekkakuorman edestä puita tulee tienvarteen. Marraskuun alkupuolella ensimmäinen satsi olikin valmis, eikä aikaakaan, kun tukkiauto vei kuorman pois ja toisenkin.

Aivan normaalia ja jokapäiväistä, että puita kuljetetaan sitä mukaa, kun niitä saadaan jonkinlainen pino – ei siinä mitään merkille pantavaa. Milloin mikäkin tukkiauto kyläteillä kurvailee. Marraskuun lopulla, joulu- ja tammikuussa lähti myös kuormia.

Kauppakirjassa oli veroteknisten syiden takia sovittu, että maksuja suoritetaan vasta helmikuulla sen mukaan, mitä puita on viety. Nyt kun välimittaustodistus saapui, siinä oli maksu vain 400 motista, vaikka puita omistajan käsityksen mukaan oli viety 500 mottia. Todistuksessa oli merkitty viedyt kuormat, paitsi kaksi lastausta marraskuun alkupuolella.

Ensiksi omistaja tarkisti oman kirjanpitonsa, montako ajokoneen kuormaa hän oli ajanut. Sitten kaivettiin moton tietokoneesta motit. Tehtiin myös vielä useampi koe-erä, jotta ajokoneen kuorman mottimäärä varmistui. Ajettiinpa ajokoneella vielä rekkaakin varten määrätty määrä kuormia tienvarteen ja varmistettiin tukkiautoon mahtuva määrä.

Vaikuttaisi kiistattomalta, että puita todella oli alun perin se määrä, mitä omistaja arvioi.

Kuvan koivupino ei liity tarinaan. (Kuvaaja: Tuulikki Sirola)

Firma puolestaan on vakuuttunut kannastaan, että he eivät ole puita vieneet. Ostohenkilö on omat toimensa selvittänyt ja tutkinut tukkiautonkin liikkeet. Samoin kuljetuksen avainyrittäjä on antanut lausunnon, että he eivät ole puita kuljettaneet.

Omistaja on tietysti viettänyt monta unetonta yötä, soittanut kymmenittäin puheluita ja käyttänyt lukemattoman määrän työtunteja asian selvittelyyn. Onhan kyseessä muutaman tuhannen euron asia. Asiaa tietysti vaikeuttaa se, että epäselvät kuljetukset ovat tapahtuneet kolme kuukautta sitten.

Omistajalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toimittaa tutkintapyyntö poliisille. Mielenkiintoista on nähdä, missä määrin poliisi pystyy resurssipulassaan paneutumaan tämän laatuisiin asioihin. Poliisin tutkintakeinot ovat rajalliset, eikä kyseessä ole raskaamman luokan tapahtuma. Joskin pienemmälläkin jutulla voi olla rooli jossakin isommassa kokonaisuudessa.

Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Kuka puut vei, minne ne vietiin, mistä viejä sai tiedon tai vinkin puupinon olemassaolosta – vai oliko kaikki puhdasta sattumaa?

Varmaa lienee se, että vain puuauto on pinot vienyt, ei tuollainen määrä pikkuperäkärryihin mahdu. Jonnekin on kuorma purettukin, yhteen tai useampaan paikkaan. Koivukuidulle kyllä löytynee monenlaista ottajaa. Märän talven vuoksi korjuu on ollut haasteellista ja niukkaa, moni liiteri huutaa tyhjyyttään.

Asia on kesken, selviäminen epävarmaa. Mutta yksi ainakin on varmaa: opetusta taas olemme saaneet. Aina uudelleen ja uudelleen putkahtaa esiin esimerkkejä ihmisen kekseliäisyydestä, niin hyvässä kuin huonossa.

Kirjoittaja on metsätalousyrittäjä. Julkaistu Metsälehti Makasiinissa 2/2020.

 

Kommentit (1)

  1. On juuri meneillään samanlainen tapaus elimmillään hupeni 20% puumäärä verrattuna motomittaan johon oli tehty tarkastusmittaus ja se oli pikkusen toista prosenttia plussalla. Tarkastellessa firman mittaustodistusta panin merkille että käytetään liian suuria tilavuuspainokertoimia joka selittää osan hävikistä.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut

Kuvat