Hyvin olivat kasvaneet. Tiiä sitten olisivatko koskaan tukiksi varttuneet, mutta reilun kuidun mitat jo täyttivät. Muistan nämä puut ainakin sen 15 vuoden takaa. Vaurioista huolimatta lahoa kummassakaan ei ollut. Sahaus heti yläpuolelta. Kun vauriota tarkemmin tiirailee, niin näyttäs ”haavan” jotenkin keloutuneen ja jäänyt niille sijoilleen. Hyvähän nuo jo pois oli ottaa, mutta yllätyin suuresti ettei laho ollut edennyt tippaakaan.
Kun on sopiva vuodenaika ja sää, pihkottuu haava lähes heti syntyessään, jolloin haavaa ei pääse lahottajat saastuttamaan.
Silloin, kun poistettavat puut leimattiin kirveellä, näki usein, miten ”leimalaho” oli hupsahtanut pilkasta kantoon jopa vuodessa, kun oli hyväkasvuista kuusikkoa. Hidaskasvuisessa kesti jopa kolme vuotta, ennenkuin tyvileikossa näkyi täplä. Jos leimaus tehtiin esim nyt, ei hyvässä lykyssä puu vioittunut lainkaan. Kylmät keli ja aurinkoinen päivä = ilma on puhdas ja aurisko herättää pihkan suojaamaan.
Kuusissa on pihkataskuja toisin kuin männyissä, joiden haavasuojaus toimii yleensä sen takia paremmin. Tuossa on varmaan käynyt kuten Jätkä selosti.
Pihkottumisesta tuli mieleen, että uusien sellutehtaiden monipuolistunut
tuotevalikoima saattaa lisätä paljon pihka-aineita sisältävien puiden jalostusarvoa. Saahan niistä enemmän uuteaineita, joista voidaan tehdä uusiakin tuotteita mm. lääketeollisuuteen.
Luonnon ilmiö tämäkin. Koloamalla mäntyrunkoja on arvokas pihkakin saatu esille jo vanhaan aikaan, kun tervaa on alettu jalostaa vientituotteeksi.
Maataloustraktoreiden ollessa metsäajossa syntyi paljon rumaa jälkeä kuusen juuristolle, vaikka työ oli talvityötä ei siinä tukkikuusikon pääjuuretkaan säästyneet vaurioilta.
Kun OMT kuusikko sai vaurion siinä lahottajasieni eteni nopeasti. puusto oli kasvavan ja terveen näköinen päältäpäin, mutta vasta palokärjen tekemät lastut paljasti vahingot.
Vanha, tyveltä ruhjepuu pitkään kantoon sahattuna on samalla ” eko teko ”