Hybridihaapaa rehevään maahan.

Jaahas tuli sitten iskettyä maahan hybridihaavan n. 90cm pitkiä paakkutaimia nuoreen koivikkoon, josta otetaan koivut polttopuuksi pois muutaman vuoden kuluttua. Istutuspaikat heinättiin huolella ja keskeltä maan pintakerros pois. Maaperä paikoin melkein ruokamultaa, joten ei muokattu. Mikähän lienee kun osat taimista kuukahtaa. Tokeneekohan ne siitä vielä. Voisiko Jees-mies neuvoa kun ilmeisesti näistä kokemusta riittää. Yhdessä kuvassa näkyy että taimet oli aikalailla kaarealla jo noudettaessa

Kommentit (9)

  1. Istutin vuosi sitten keväällä 2v. koivuntaimia, joissa oli samanlaiset rungot, kuin sinunkin taimillasi. Tänäkeväänä totesin lumen taivuttaneen runkoja niin paljon, että katsoin parhaaksi sitoa luokilla olevat taimet laudasta sahattuihin kahden metrin tukikeppeihin. Nyt jään seuraamaan tilannetta josko runko tukevoituisi ja koivut kasvaisivat toivotulla tavalla.
    Minullakin on tuollaiset siniset rungonsuojat myyriä varten, mutta jänikset keväthangilla söivät latvuksia. Huolellisesta istutuksesta huolimatta 2ha alueelta kuollut kolmisenkymmentä tainta.

  2. Aivan sama miten olet laittanut kun et tuon paremmin suojaa. Syödään ne kuitenkin ja moneenkin kertaan. Verkko ympärille ja sitä ylöspäin kasvun mukaan on ainut mahdollisuus vapaasti luonnossa. Siltikin kaikki mitä saadaan nyhdettyä verkon ulkopuolelta syödään. Niin ja vain niin on nykymaailman meno.

  3. Visakallo

    Pitkillä lehtipuutaimilla on juuri noita lumi- ja syöntiongelmia. Taimitarhalla tiheässä kasvanut ja typellä lannoitettu taimi kun on hontelo ja makea. Omat kokemukset pienistä kesäkoivuista ovat olleet parempia. Kun taimet istutetaan vain 10-20 cm pituisina, ne ehtivät vahvistua tyveltään ja taimitarhan perua oleva makeus vähenee ennen kuin ne ehtivät pituutta kasvaessaan jäniksille tarjolle hangen yläpuolelle.

  4. Kipi

    Paikka on kyllä huolella mietitty. Liikennettä sen verran ja talon läheisyydessä että nelijalkaiset ovat pysyneet poissa. Kysymys koski lähinnä että oikeneeko nuo taimet omillaan vai pitääkö tuikata kepit avuksi? Suurin osa kuitenkin kurottaa suoraan taivasta kohti joten ei olisi iso vaiva.

    Toinen kysymys oli että onko taimet tuollaisia kaarevia toimitettaessa normaalisti, vai sainko viallisia.

  5. Outo oli kaari ja outo oli kasvatusalustakin. Olen itse saanut jo valmiiksi irroitetut paakut muovisäkeissä Taimi-Tyllilältä ja onhan sielläkin tietty välistä huonosti säkkiin joutuneet muotoutuneet hiukan mutkalle. Mutta koskaan en ole yhtään kyllä tukenut. Ja yhtään lenkoa haapaa ei minulla kasva isona puuna. Kun nyt jänikset ovat ensin käyneet napsimassa ensirungon poikki on suoraan kasvuun kyllä eväät. Näin nimittäin käy lähes sataprosenttisella varmuudella ensalkuun. Mutta sieltä tulee uusi lähtö taimisuojan suojaamasta rungon osasta ja niistä sitten joku jossain kohtaa pääsee lipsahtamaan jäniksiltä karkuun. Noin senttiin asti nihrataan kyllä vielä kevyesti poikki mutta sitten alkaa kyllä jo se touhu loppua. Katiskaverkko suojaa tuolta hidasteelta mutta isommissa määrin kuten omissani ei siihen lystiin ala. Olen joka vuosi kuitenkin istuttanut vähintään yli tuhat tainta vuodesta 2000 lähtien. Jos ne kunnolla pääsee juurtumaan ettei hirvi nyppää paakkua juurineen maasta niin kyllä niistä puita tulee.

  6. Kipi

    Tyllilästä nämä paakkutaimet ovat myös. Toki tilattu vasta heinäkuussa ja taisivat olla viimeisiä jäljellä olevia. Säkeissä tulivat Matkahuoltoon. Otin kuistille muovilaatikkoon muutaman säästöön ja heitin multaa päälle, jos pitää korvata kuolleita lähiaikoina.

    Hurjalta tuntuu jos noin menevät Jänisten ja hirvien poskeen, kun hintaakin näillä vähän on 90cm korkeina ja taimisuojan kanssa..

  7. A.Jalkanen

    Jos alue ei ole suuren suuri, voisi koettaa aidata jänisten poissa pitämiseksi rautakaupan puutarha-aidalla. Kuinkahan korkeaa se pitäisi olla että rusakko pysyisi poissa, ehkä 120 cm?

  8. Kyselin koivuntaimia kesäistutukseen n. viikko sitten ja olisi ollut taimia, mutta eivät suositelleet toimitusta säkeissä matkahuollon kautta. Ihan hyvästä syystä; helposti eivät kestä sitä kuljetusta ehjinä.

    Ilman kunnon suojausta ei lehtipuun taimet säily ainakaan syrjemmillä alueilla. Yhden pienen aukon metsän keskellä istutin kerran ra-koivulle. Niistä taimista ei selvinnyt yhtään kappaletta edes malliksi.
    Tienvarren istutukset on onnistuneet kaikki ilman verkkojen virittelyä, pelkästään myyräsuojien avulla.
    Rusakot on puolikesyjä nykyään ja voivat olla sen takia haitallisempia asutusten lähistöllä oleville lehtipuun taimillekin kuin jänikset.

  9. Yleensä taimikuolleisuus on ollut aivan olematonta. Kyllä ne uhat tulevat nimenomaan luonnosta.

Metsänhoito Metsänhoito