Olipa kerran suo, kaivinkoneurakoitsija ja Jean S. Ojitusvuosi 2019, kuvausvuosi 2020.
Olipa kerran suo, kaivinkoneurakoitsija ja Jean S. Ojitusvuosi 2019, kuvausvuosi 2020.
Metsänhoito
Kehtasit ympäristö rikoksesta vielä kuvan laittaa.
Vieläkö näin tehdään?
Rahkaista. Äärimmäisen karua. En odottelisi liikoja tai mitään.
Voi hyvät ravihevoset. Eikö tästä hulluudesta ole jo päästy eroon…
Liiallinen märkyys on kasvulle haitallista. Tämä haitta saadaan sopivimmin poistetuksi ojittamalla. Vesitalous on oltava kunnossa, jotta kasvunihme toteutuu, kuva.
Isommassa mittakaavassa ojituksella on saatu metsänkasvuun mittava määrä veden vaivaamia kangasmaita, joissa kasvu olisi taantunut ilman vesitalouden hoitoa.
Ojittamattomuus olisi rajoittanut kokonaiskasvua, vesistöjä olisi kasvanut umpeen, kangaskaita olisi soistunut ja tulvamaita olisi soistunut, eli metsäisen Suomen yleisilme olisi vallan toisen näköinen.
metsä-masa, kaikki yllä sanomasi on totta.
Yhtä lailla on totta, että Suomessa on jo ojitettu jo hyvin suuri osa soista ja ojituksilla on tuhottu alajuoksujen vesistöjä, niiden kalakantoja, suoluontoa ja riistalajistoa.
Eikö jo riitä?
Metsä-masa ylivoimaisesti suurin ryhmä on se kuvaa vastaava suo alue, joka ei koskaan ojituksesta huolimatta lähtenyt kasvamaan, muutaman metrin mittaista käkkärää kasvaa, onko se tavoite? Lisäksi lukuisat vesistöt on pilattu
Kansantaloudellisesti olisi rikos jättää tuollainen alue hyödyntämättä puun kasvulle.
Vesitalous kun on kunnossa ja typpeähän tuolla on. Jos jotain kasvuhäiriöitä ilmaantuu, niin lannoituksella kuntoon. Tärkeintä lähitulevaisuudessa on käydä raivuusahan kanssa varmistamassa oikea puutasapaino.
Tuo ei saastuta vesistöjä, täysin vihreiden höpinöitä. Vihreät tutkijat saavat humuksenkin virtaamaan kilometritolkulla ylävirtaan.
” Kuten kuivuus on liiallinen vesikin metsän kasvulle haitallista ” !
Ojitusbuumin ollessa kiivaimmillaan vuosina – 65-75 on tullut ehkä liian karujakin soiden ojituksia, mutta tämän päivän joutomaiden metsittämisen tavoitteena taitaa olla maan vihreänä ja kasvussa pitäminen !
Epäilen vahvasti raivaussahan tai minkään muun sahan tarvetta tällaisella suolla. On näitä aika paljon nähty.
Onko turvekerros tosiaan noin ohut, vai kuvittelenko näkeväni ojan pohjalla kivennäismaata? Oletko isonkin alueen ojittanut? Jos tuohon on tarkoitus saada metsää, tuhkalannoitus saattaisi olla paikallaan. Uudisojitus taitaa olla PEFC-sertifikaatin vastaista kylläkin…
Eikös se ole vain eriväristä rahkaturvetta näyttäs. Yleensä tällaiset karut suot ovat hiekkapohjaisia, eikä pohjamaassakaan ravinteita liiemmin ole. Karun näköisiä ovat myös ympäröivät kankaat.
Jean S ei taida olla MHY:n jäsen – ei ainakaan tämän kuprun jälkeen. Lentää nimittäin PEFC -ryhmäsertifikaatista pihalle kuin leppäkeihäs, jos jää uudistusojituksesta kiinni.
Paljon riippuu siitä missä tuo suo on. Vedenjakajalla ei ole ravinteita riittävästi, mutta alempana tulvavedet ovat saattaneet kulkea yli suon ja tuoneet mukanaan ravinteita suon kasvaessa korkeutta tuhansien vuosien ajan. En näe kyllä kivennäismaata ojan pohjassa enkä ojan penkallakaan. Kun varmaankin avo suo ja vetinen, niin valtavat metaanipäästöt ainakin ovat loppuneet. Enemmän uskoisin kasvatuskelpoiseksi, jos olisi ollut puustoista rämettä. Näyttäisi että mätästetty, joka ei ole niin hyvä kuin, että ojamaat levitetään ojan molemmin kuntan päälle tasaisesti niin, että kunta alla alkaa laajemmin lahota. Se antaisi taimille alkuun lannoituspotkun. Ojaväli silloin pitäisi olla 10..12m.
Itse ojitan turvemaat nostamalla perämaata mahdollisimman paljon ojan molemmin ja muotoilen syvän ojan yläreunoja sitten leämmmäksi niin, että ojasta tulee normaali syvyinen.
Jean S tekee hyvää työtä. Metsämaata ei ole liikaa ja sitä ei muuten saa lisää valmistettua kuin suota kuivaamalla. Lisää tuollaisia mieltä lämmittäviä kuvia. Aivan sama mitä sertit sanoo. Se on kansakunnan pelastustalkoota parhaimmillaan tuo.
En enää kommentoi suota, mutta sanon, että kansakunnan oikeat pelastustalkoot tehdään jossain ihan muualla ja niistä kertovat kuvat eivät sensuuria läpäise.
Joku viisas ajattelija on joskus todennut:
”Kun taitamaton laittaa haluttoman tekemään tarpeetonta,
tuntuu vähän siltä, että turha työ menee hukkaan!”
Tuossa ollaan kyllä aika lähellä sitä.
Ala ei ole suuren suuri, muttei kuitenkaan niinkään pieni, että kyse olisi metsälakikohteesta. Kuvassa näkyy ehkä kolmannes, kohde on kahden männikköisen harjanteen välissä.
Kohteessa oli ennestään ojat kuivan maan ja suon rajassa osalla matkaa, mutta suolta pois vievässä ojassa oli kynnys, joten vesi ei päässyt alueelta pois ja alue oli hyvinkin märkä ja oikeastaan mutaisen oloinen. Suon ravinnetasapaino ei välttämättä ole ihmeellinen, mutta ainakin se oli selvää, että vesi haittasi kasvua vielä enemmän.
Kuten kuvasta näkee, niin uudet ojat eivät ole kovin syvät (koska ilmasto ym.), mutta niitä on vastaavasti vähän tiheämmässä. Kuivatustehon kannalta kynnyksen poisto oli tietysti olennaisempi.
Itselleni oli lähinnä yllätys, miten paljon noita uusia männyn pikkutaimia olikaan tullut heti ensimmäisenä vuonna. Aika näyttää miten suuri osa niistä lähtee hyvin alkuun, isossa kuvassa näkyvät vanhemmat höttelöisemmät taimet eivät todennäköisesti tule kasvamaan samaa vauhtia koskaan, kai.
Investoinnin kannattavuus on sinänsä hankala laskea, kun suomaapohja on lähes ilmaista, sovellettu ojitusmätästys maksaa sen mitä mätästys maksaa muutenkin ja tuhkalannoituksen saa ostotaimien hinnalla.
Annelille tiedoksi, että tuhkat on tilattu jo hyvän aikaa sitten ja todennäköisesti levitetään lähiviikkoina. Siihenhän saisi tukeakin, jos jaksaisi odottaa siihen asti, että tässä olisi T2-taimikko, mutta hoidetaan nyt kohde kerralla jonkinlaiseen kuntoon ja katsotaan, mitä tapahtuu.
Tuo huomautus siitä, että ojamaat kannattaisi levittää matoksi on varmaan hyvä, tässähän ojat ovat matalia, niin tavaraa ei vaan tule niin paljon.
Turpeen outoa väriä olen itsekin miettinyt, koska sehän on hyvin harmaata. Jos siihen tulee jotain hyviä arvauksia, niin kuuntelen mielelläni. Normaalistihan rahkaturve on rusehtavaa niin kuivana kuin märkänäkin. Olen miettinyt, että onkohan tässä voinut joskus olla lampi tai rimpi?
Ja mitä tuo kuvan heinä on?
Onhan näitä omissakin soissa. Ei näistä koskaan mitään tullut. Aluksi on kyllä pientä tainta kovasti. Joku kasvaa miehen mittaan tai yli kunnen pensastuu ja kasvu loppuu. En lähtisi tuhkalla väkisten näitä kasvattaa kun ei niistä saa millään lannalla oikein kasvavia. Lantakin kannattaa kylvää hyvään metsään, siellä sille saa paremman tuoton. Väkisten on aina väkisten ja se pätee joka asiassa.
Kasvihuoneissa viljellään onnistuneesti kasviksia lasivillassakin.
En näe mitään syytä miksei tuossa puu kasvaisi. Ehkä nämä arvostelijat ovat käyneet hakemassa maanäytteet, kun noin varmoja ovat
Vai vertailevatko omiin hoitamattomiin risukoihinsa.
Vihreät kyllä elävät ihan omaa todellisuuttaan.
Hyvä metsä tuohon tulee. Onhan minullakin jo montakin turvealaa metsitetty uudelleen ja laatu paranee aivan normaaliksi jo seuraavassa puusukupolvessa. Ensimmäisessäkin kunhan jaksaa tuhkata hyvin.
Ei se lääkärikään potilaan naaman perusteella diaknoosiaan tee, vaan monenlaista koetta otetaan. Tuossa jos haluaa tietää miksi puuston kasvu on kituliasta tai muutoin huonoa, kannattaa teettää neulasanalyysi tai lähteä heti siihen tuhkalannoitukseen.
Itse olen istuttanut raudusta mökin ja lammen väliseen mätästettyyn turvemaahan kauneus syistä. Kaiken uunien puun tuhkan levitän tuolle alueelle ja koivut kasvaa niin ettei tahdo silmiään uskoa.
Minäkin ojitin vuosikymmeniä sitten täällä pohjoisessa tuollaisia ohutturpeisia soita. Kun leviten 400 kg suometsän pk-lannoitetta hehtaarille, puusto hyökkäsi. Nyt olen teettänyt ensiharvennuksia 50 m3/ha.
Tuhkalla lähtee kasvuun jos on lähteäkseen.. Muhoksen soiden kasvatuskokeissa miltei puuton neva on kasvanut puuta parin tuhkalannoituskierroksen jälkeen yli 630 kiintoa/ha.
Kun vielä laitat ojaan muutaman säätöpadon esim. puulankuista jolla pohjaveden pintaa voi säädellä pysymään n. 30 cm maanpinnasta , niin kasvihuonekaasupäästöjen kannaltakin ollaan opitimaalisessa tilanteessa. Ei tule metaani eikä CO2-päästöjä.
Todennäköisesti tuhkalannoitus ainakin osalle kuviota yllättävän hyvän kasvupotkun. Muutoin taitaa kyllä olla riski kituutukseen kasvun suhteen.
Nevan puuttomuus ei kerro sen ravinteisuudesta yhtään mitään. Mutta pintakasvillisuus ja turpeen laatu kertoo. Toki minkä tahansa saa kasvamaan kun sinne säkistä kaiken laittaa. Mutta onko siinä taloudellisessa mielessä järkeä kylvellä lantoja puuttomalle alueelle, kun voisi sijoittaa samat rahat ihan kunnon metsän lannoittamiseen, mistä sille sijoitukselle voisi saada hyvän tuotonkin jo ihan seuraavan 10-vuoden aikana.
Kyllä paras tuotto saadaan omalla tekemisellä eikä Kemeroita odotellessa kädet kyynärpäitä myöten housuissa.
Omalle työlle tuotto on hyvä mieli, puuhastelu luonnossa jolloin kunto kasvaa ja tietoisuus, että metsät kasvaa oman maun mukaan.
Metsän hukkakäyttö on se kaikista epätaloudellisin vaihtoehto.
Paksuturpeiset nevat on ainakin ennen olleet hyviä terveyslannoituskohteita . Rukopiikillä on varmaan jotain uutta tietoa asiasta. Kerro muillekin jos niin on. Ennen lannoitusta voivat olla puuttomiakin ja kasvaa hyvin puuta sopivan lannoituksen jälkeen. Se puuttomuus kertoo toki jotain ravinteiden tarpeesta, jos muuten on kasvuolot kunnossa eikä alue ole esim. veden vallassa.
Paksuturpeista nevaa on niin monenlaista. Joissain rehevissä soissa turve on hyvin maatunutta ja paikalle kasvaa hyvä kuusikko. Mäntyä on vaikea saada paksuturpeisella maalla kunnon tukiksi kasvamaan, joten sekin vie osansa lannoituksen kannattavuudesta. On täälläkin lannoitettuja soita, mutta en kaikkein huonoimpiin kuitenkaan lähtisi lantoja tuusaamaan.
Tilanne on tietysti eri jos joka ikinen muu hehtaari on lannoitettu ja on sijoitusongelmia, eikä halua käyttää sitä rahaa lisämetsän ostoon. Laskinta kannattaa aina käyttää ja laskea saman lannoituspanoksen tuotto tukkimetsään ja aavalle. Rahallahan oli sitä aika-arvoa.
En tiedä suoheinistä, sorry. Jos saisi jonkun (suotutkijan?) paikalle määrittämään suotyypin juuri niiden turpeiden ja kasvien perusteella, sitten voisi sanoa jotain varmempaa metsänkasvatuskelpoisuudesta. Tapion metsänhoito-ohjeistossa on suotyypeittäin ja alueittain lueteltu suotyypit, joista saa investoinnilleen tuottoa. Alueen lämpösumma ja suotyyppi ovat vaikuttavat tekijät.
Kuinka paksu turvekerros tällä suolla on?
Tuosta kirjasta löytyy ne heinät ja tyypit!
http://www.metsalehti.fi/kirjat/suotyypit-ja-turvekankaat-kasvupaikkaopas/
Kuvan joutomaan ostohinta on metsäarvion mukaan 50 euroa hehtaarilta, ojitus”mätästys” noin 350 eur/ha ja rakeistamaton tuhka 339 eur / ha.
Turvekerroksen paksuutta ei edes yritetty selvittää. Kuvassa näkyvä etummainen harjanne nousee 3 metriä ja kuvasta puuttuva taaempi harjanne nousee suon pinnasta 2 metriä, yleisilme on aika laakea ja kohde on laajemmin katsottuna ympäristöään ylempänä ”orrella”.
Kohde oli tosiaan hyvin märkä, joten on ihan selvää, ettei turve ole voinutkaan lahota ollessaan niin vetistä.
No hyvä. Jos siinä oli vanhat ojat, kyseessä ei ole sertissä kielletty uudisojjitus. Jos lähetät kesällä kuvan, kun tuo heinä on kasvanut ja mahdollisesti kukkii, sitten lajinmääritystä voi yrittää.
Tuo raha tuoreenkankaan tukkimetsän lannoitukseeen, niin 10 vuoden päästä voitaisiin puhua jo ihan euroistakin.
Paksuturpeiset nevaiset rämeet on yleensä tarveyslannotuksiin sopivia koheteita , jos on tarve niitä yleensä viljellä.
Jokin lyhytkortinenneva , lyhytkortinen kalvakkaneva tai lyhytkorsiräme voisi tuo kohde olla. Vastaa kasvupaikkatyypiltään karukko-tai kuivaa kangasta parhaassa tapauksessa. Heinät voisi olla jotain piensaratuppaita . Metsälauha kasvaa samalla tyylillä kangasmailla mutta sitä se ei ole.
Karukkokangasta vastaavaa rahkanevaa. Karuinta suotyyppiä mitä Suomesta löytyy.
Rukopiikki: kyllä kyllä, mutta laskepa sille tuoreen kankaan tukkimetsälle ensin ostohinta. Ei tuolla rahalla saa edes sitä tukkimetsää uudistettua hyvän metsänhoidon käytäntöjen mukaisesti. Sitä paitsi kuvassa taka-alalla näkyvä mäntykangas on lannoitettu kuvanoton aikoihin.
Ja no, on sitä sellaistakin rahkanevaa nähty, jossa ei kasva heiniä tai saroja. El veikkaisin, että lopputuloksena olisi CT eikä ClT. Todennäköisesti kuvion reunoissa puusto saavuttaa jossain vaiheessa myös pohjamaan.
Vaikea minun laskimella on silti saada tuosta kannattavaa. Pohjamaa voi olla myös karukkokangasta vastaavaa. Omilla mailla on näitä hyvinkin ohutturpeisia ja se ei auta yhtään että puiden juuret yltävät hyvin karuun pohjamaahan.
Karuimmat rahkanevat on kokonaan puuttomia. Tuossahan on ollu jo ennen ojitustakin joitain pieniä mäntyjä kasvamassa. Melko karua on mutta ei mahdotonta puun kasvatukseenkaan oikeilla lanokkeilla, jos intoa riittää.
Etelämpänä onnistuu paremmin lyhykortisten soiden kasvatuskin kuin pohjoisempana. Suotyypit on samoja mutta lämpösumma erilainen.
Puuton on tämäkin varmaan luonnontilassa ollut. Tämähän oli siis jo aiemmin ollut ojitettu suo. Näin käsitin.
Niin, siis suo on ollut ojitettu, kyllä, mutta ojat ovat olleet vettä täynnä, koska vesi ei ole päässyt pois.
Hieno teerisuo menee. Olisin antanut olla. Mutta jokainen voi tehdä mitä haluaa tietenkin.
Olishan se toki pitänyt metsästäjille rauhoittaa teeriampumararaksi. Kuinka jollekkin voi tulla mieleenkin alkaa metsää kasvattaa metsäpohjaan.
Aika laihaltahan tuo näyttää, molemmissa kuvissa. Olisiko vedenpinta ennen ojitusta ollut tuossa ruskean ja harmaan turpeen rajakohdassa?
Vanhimmat metsäojitukset tehtiin Suomessa 1900-luvun alussa. Kun ojia kaivettiin miestyönä, oli tärkeää löytää kannattavimmat kohteet ja suonkuivausmetsänhoitajat ne etsi ja löysi. Kun konevoima puoli vuosisataa myöhemmin astui kuvioihin mukaan yhdistettynä vimmaiseen tukipolitiikkaan, opit ”kuivatuskelpoisuudesta” unohtui.
Puuttomalla nevalla saattaa ravinteita olla runsaasti, mutta ylenpalttinen vesi estää puunkasvun. Näitä on kuivaamalla saatu puskemaan puuta. Rämeet ovat eri asia. Puu ei rahkasammaleessa oikein kasva, vaikka sen kuivaisikin. Typpi puuttuu, tuhkalannoitus ei auta. Kylvetty typpi sitoutuu rahkaturvetta hajottavaan toimintaan ja puu ei ota kasvaakseen.
Yksi omakohtaisista esimerkeistä on, kun mökkilammen rannalla naapuri ojitutti rämesuonsa 80-luvun lopulla. Muutaman hehtaarin suon laitamilla puun kasvu parantui pikkuisen. Keskellä suota ei edes ojat kasva umpeen. Onneksi veden virtaussuunta ei ole suolta lampeen päin, vain päin vastoin. Kaiholla muistelen muinaisia lakkasatoja lähimaastosta.
En tiedä onko juuri tämän kuvion kohdalla oikea lähestymiskulma tarkasteiia mitä kasveja kuvissa nähdään tai verrata tuota johonkin toiseen suoperäiseen alueeseen.
Alueen vesitalous on nyt kunnossa ja tuhkalannoitukseen jälkeen happamuus- ja ravinnetila ovat aivan toiset ja sen myötä pintakasvillisuuskin muuttuu. Ehkä tuo sammalkin alkaa maatumaan.
Männyn kasvuvoimaa on ihmeellinen. Sehän kasvaa karuilla soraharjuilla, kallioisilla ja kivisillä pojilla, soilla ja jopa lampien rannoilla, joissa vesi on aivan pinnassa.
Eihän tuossa kuvassa olevat luonnontaimetkaan helpolla selviä ja monet kuolevatkin mutta onneksi uusiakin syntyy. Juuristo saattaa kuivua, kimppuun käyvät hiiret/kanalinnut/hirvet/sun muut ötökät. Monen näköiset sienitaudit voivat iskeä matkan varrella.
Mutta luontoihmisiä luulisi ilahduttavan tuon alueen tuleva hiilen sidonta kyky.
Se hiilen sidonnan tase on vähän kiikun kaakun. Tuossa on onneksi vedetty matala oja eikä metrin syvyinen. Turvekerroksen hajoaminen aiheuttaa kuitenkin pitkän aikaa puuston kasvua suuremman hiilidioksidi- ja typpioksiduulipäästön.
Siis olisiko se ratkaisu hiilen sidontaa, ettei huolehdita vihreästä kasvusta… Uutta minulle.
Nämä mielipiteet ja hyvät neuvotkin täällä ovat hyviä sikäli, että antavat vaihtoehtoja monen tekemiselle. Mutta on annettava oikeus jokaiselle olla onnellinen siinä tekemisessään omalla plantaasillaan. Kellään ei ole oikeutta tuomita toisen mielipiteitä/tekemisiä.
Vaikka niin ristiin menevät ajatukset. Jotkut tuomitsevat ”tasarakenteiset puupellot” ahneeksi kapitalismiksi, pelkäksi rahan ahneudeksi. Toiset taas julistavat mitään tekemättömyyden puolesta ja jotkut siltä väliltä.
Kaikkien pitäisi avata silmänsä ja todeta kuinka hyvin asiat vielä Suomessa ovat. (paino sanalla vielä). Talouden rattaat on pidettävä liikkeellä.
Ehkä korjaan äskeistä kirjoitustani noiden hyvien neuvojen suhteen. Luin tuossa yläpuolella olevan ENSIHARVENNUKSEN kommentteja ja siellähän ne ”asiantuntijat” olivatkin tukkanuottasilla, että mitä on tehty väärin ja mitä olisi pitänyt tehdä tai jättää tekemättä.
Arvostan pyrkimyksiä saada puu kasvamaan ja toivottavasti olen tämän kohteen kohdalla väärässä, kun epäilen hankkeen onnistumista. Vanhoja virheitä on kuitenkin typerää toistaa.
Jokkesill kirjoitti ”En tiedä onko juuri tämän kuvion kohdalla oikea lähestymiskulma tarkasteiia mitä kasveja kuvissa nähdään tai verrata tuota johonkin toiseen suoperäiseen alueeseen.
Alueen vesitalous on nyt kunnossa ja tuhkalannoitukseen jälkeen happamuus- ja ravinnetila ovat aivan toiset ja sen myötä pintakasvillisuuskin muuttuu. Ehkä tuo sammalkin alkaa maatumaan.”
Kangasmailla on määritelty metsätalouden työkaluksi kuusi metsätyyppiä. Vastaavasti turvemailla eri tyyppejä on kolmisenkymmentä. Kangasmailla Suomessa rehevyys eli ravinteiden määrä ja veden määrä lisääntyy tasaisesti, ts. viljavuus siirryttäessa karuilta mailta viljaville. Soilla taas vaihtelua on enemmän, märkä suo saattaa olla ravinteikas tai karu, samoin kuivempi.
Kasvillisuus osoittaa varsinkin luonnontilaisilla soilla viljavuuden sangen tarkasti. Samalla suollakin raja saattaa näkyä kasvillisuudessa ällistyttävän terävästi, kun niitä kasveja osaa katsoa. Mineraalipitoista vettä virtaa kankaalta tiettyyn osaan suota ja metrin päässä kasvillisuuden on pärjättävä taivaalta tulevalla vedellä. Ja kuten kirjoitin, typestä on niukkuutta rahkaturpeessa, eikä se kuivaamalla tai tuhkalannoituksella sinne tule.
Mitä tulee hiilensidontaan, niin sata mottia puuta hehtaarilla vastaa yhden senttimetrin paksuista tasaista laattaa. Jos rämeelle saisi kasvamaan sadassa vuodessa 250 kiintoa, vastaisi se 2,5 cm:ä. Hihahavakiolla arvioiden hiilensidonnan puolesta 10 mm. puuta vastaa 100 mm. turvetta (viisaammat saa korjata!) Eli jos turvetta lahoaa tänä aikana 25 cm, ollaan plusmiinus nolla -taseessa olettaen, että se päätehakkuussa korjattava puu vaikkapa upotetaan suolammen pohjaan ikuisiksi ajoiksi. Vallitseva tosiasia on kuitenkin, että kiertoajalla korjattavasta puusta pyöreästi puolet on kuitua, tukista saadaan lankkua alle puolet ja kun liki kaikki sahatavara vielä höylätään, niin pitkäaikaisesti rakenteisiin sitoutuvan puun määrä on melko lailla pieni.
Mites Buri kyselet viisaampia korjaamaan laskujasi, etkö edes itse luota itseesi?
Entäs metaanin haihtuminen ? Se on n. 30 x pahempi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Puoliintumisaika lyhyempi mutta ehtii olla haittana pitkään sekin, ja päästöt märältä suolta jatkuu puoliintumisajan jälkeenkin. Nythän on kuulemma kiire saada kasvih.kaasuja vähennettyä. Paljon on voitettu jos sen haihtuminen saadaan pidettyä aisoissa matalalla ojituksella. 25-30 cm pohjavedenpinta vähentää molempien kaavih.kaasujen maapäästöjä soilla. Typpioksidista ei ole tarkempaa tietoa miten se käyttäytyy.
Suon pohjamaan laatu näkyy usein pintakasvillisuudessa vaikka turvekerros paksukin. Savikon päälle alkaa soistua ravinteikkaampi suo ja kasveilla on aina käytössään alempana olevan turpeen ravinteet. Hiekan päälle muodostuu yleensä rahkainen karu suo.
jokkesill: Vaikka jonkinasteinen ymmärrys tuohon hiilen sitoutumiseen onkin, niin se ei ole omaa erityisosaamisaluetta. Oma arvio lienee oikeansuuntainen, mutta joku varmasti tuntee varmaankin asian minua paremmin.
Vaikutti kuin omia laskelmiasi olisit esitellyt.
Kaikki nämä on teoreettisia ja laskennallisia arvoja. Vähän vaihtelevat riippuen kuka niitä laskee. Eihän kukaan oikeasti pysty rakentamaan ha:n alueelle kupua, josta kaikki kaasut mitattaisiin
Värinvaihto on todennäköisesti lahonneen ja lahoamattoman turpeen raja, eli siis vedenpinta on alimmillaan kuivana aikana käynyt tuossa syvyydessä, ja muuhun aikaan paikka on ollut aika lits läts. Vanhoissa reunaojissa on syvyyttä metrin luokkaa, mutta em. syistä se ei ole kuivattanut suota.
Turpeen harmaus on silti jännittävää.
Tuossa on lähistöllä valtion maihin rajoittuva ojittamaton 5 ha avosuo, jääköön se teerille, jos kelpaa. Olen yrittänyt kyseistä alavampaa suota tarjotakin elylle maanvaihtoa silmälläpitäen, muttei ole toistaiseksi kelvannut.
Jäädään katselemaan tapauksen kehittymistä, voin taas parin vuoden päästä käydä räpsäisemässä kuvan mahdollisesta taimikosta.
Karua suotahan tuo on. Mutta niin reheviä rahkaturvepintaisia turvemaitakin on olemassa, että kasvavat suht. hyvin mäntytukkia.