Metsäkeskus: Säästöpuiden määrä on kasvanut

Vesiensuojelussa on edelleen parannettavaa, ilmeni luonnonhoidon arvioinneissa.

Säästöpuita jätetään viime vuonna hakkuissa selvästi PEFC-metsäsertifioinnin vähimmäisvaatimusta enemmän, kertoo Suomen metsäkeskus. Sen sijaan vesistöjen suojakaistat jäävät monella hakkuukohteella liian kapeiksi.

Suomen metsäkeskus arvioi luonnonhoidon laatua viime vuonna yksityismetsissä yli 1 400 hehtaarilla ja noin 350 leimikolla. Näistä suunnatulla otannalla arvioitiin 80 leimikkoa, joilla tiedettiin olevan merkittäviä luontoarvoja.

Luonnonhoidon laatu oli erinomaista tai hyvää 88 prosentilla arvioiduista hakkuista, välttävää 10 prosentilla ja heikkoa kahdella prosentilla arvioiduista kohteista. Metsälain erityisen tärkeistä elinympäristöistä 96 prosenttia oli säilynyt hakkuissa ennallaan tai lähes ennallaan.

Säästöpuustoa oli jätetty hakkuissa yksityismetsiinkeskimäärin 19 runkoa hehtaarille. PEFC-sertifikaatin mukaan Säästöpuustoa tulee jättää vähintään 10 runkoa hehtaarille. Säästöpuustosta 79 prosenttia oli elävää puustoa.

Säästöpuuston määrä on kasvanut yksityismetsissä vuodesta 2015 lähtien. Myös järeiden säästöpuiden kokonaismäärä on kasvanut viime vuosien aikana.

”Säästöpuiden jättämisessä on tapahtunut viime vuosina edistystä, mutta edelleen säästöpuustoksi jätetään usein pieniläpimittaisia havupuita, vaikka hakkuualalla olisi myös näitä järeitä havu- tai lehtipuita”, sanoo rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jarkko Partanen Suomen metsäkeskuksesta.

Hakkuut usein liian lähelle vettä

Metsäkeskus tarkasti vesistöjen ympärille jätettyjä suojakaistoja noin 16 kilometrin verran. Liian kapea suojakaista havaittiin noin kilometrin matkalla.

Eniten puutteita havaittiin edellisten vuosien tapaan pienvesien, kuten purojen, norojen ja lähteiden välittömissä lähiympäristöissä. Monessa talousmetsässä hakkuu ulottui liian lähelle pienvettä.

”Suojavyöhykkeestä on monta hyötyä. Vesistön välittömään läheisyyteen jätettävä puusto säätelee valoa, varjoa ja veden lämpötilaa. Suojavyöhyke pidättää hakkuualueelta valuvia ravinteita sekä kiintoaineita. Suojavyöhykkeellä on tietysti vaikutusta myös maisemaan”, sanoo johtava luontotiedon asiantuntija Miia Saarimaa Suomen metsäkeskuksesta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito