Puumarkkinatyöryhmä haluaa lisäselvitystä harvennusten laadusta

Maa- ja metsätalousministeri Kurvinen painottaa metsänhoidon suositusten merkitystä laadunhallinnassa.

Maa- ja metsätalousministeriön johdolla toimiva puumarkkinatyöryhmä vaatii lisäselvitystä ensiharvennusten laadusta, joka Suomen metsäkeskuksen joulun alla julkistaman erillisselvityksen mukaan osoittautui niin huonoksi, että se vaarantaa metsien tulevan kasvun ja kyvyn sitoa hiiltä.

Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvisen asettama puumarkkinatyöryhmä totesi tämänpäiväisessä kokouksessaan huolensa Keski-Suomessa todetusta ensiharvennusten laadusta. Tilanteen arvioimiseksi työryhmä toivoi lisäselvitystä.

”Puumarkkinatyöryhmä haluaa selvittää valtakunnallisesti vielä tarkemmin puunkorjuun laatua ja laadunvalvonnan eroja, minkä pohjalta päästään tarkastelemaan aiempaa heikompaan korjuujälkeen mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä”, Puumarkkinatyöryhmä tiedotti tänään.

Toistaiseksi valtakunnallisesta harvennusten laatuselvityksestä ei ole tehty päätöksiä, mutta niin puumarkkinaosapuolet kuin myös hallinto tunnustavat tarpeen parantaa metsänhoidon laatua.

”Metsänhoidon suositukset antavat erinomaisen pohjan hyvän metsänhoidon laadun tavoitteluun niin metsänuudistamisessa, taimikonhoidossa kuin kasvatushakkuissa. Laadunhallintaa läpi koko metsäsektorin pitää edelleen vahvistaa ja tuoda tämän työn tärkeyttä vahvasti esille koko puunkorjuun ketjussa”, ministeri Kurvinen painottaa.

Puumarkkinatyöryhmässä on metsäteollisuuden ja metsänomistajien metsäalan hallinnon edustajia. Työryhmä toimii keskustelufoorumina puumarkkinoihin liittyvissä ajankohtaisissa kysymyksissä sekä edistää puumarkkinoiden vakautta ja ennustettavuutta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito